sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Paljon

Olipa vaikea keksiä otsikkoa, kun on niin monta teemaa, joista ehkä kirjoitan. Jos lähdetään kerimään auki tästä taaksepäin, niin mehän mentiin eilen kihloihin! Titaanisin sormuksin, mitkään kultarinkulat ei nyt tuntuneet sopivilta ja sitä paitsi tälle mäkään en voi olla allerginen ja Santun käytössä titaanirinkulan pitäisi kestää vaikka mitä muotoaan menettämättä. Itse sormusten sormeenlaitto oli tosi arkinen juttu: "ota nyt toi" Jumbon käytävällä :D Onhan me puhuttu tästä sormusjutusta ja Santtu on vastustanut sitä tosi rajusti. Nyt sitten kihlautumista edellisenä iltana tunnusti, että on vastustanut sitä siksi ettei ole uskaltanut...on pelännyt, etten kuitenkaan huolisi häntä ja siksi on ollut parempi vastustaa. Mutta joulupäivän iltana, kahden päivän hankalan mökötysolotilan jälkeen hän uskalsi vihdoin ottaa riskin...ja taisi kannattaa :)

Me oltiin la-su Vantaalla, Flamingon kylpylässä ja se oli mulle ihan uusi ja tosi kiva kokemus, kun oltiin siellä Spa&Wellness-puolella, ei missään jihuu-hauskaa-vesiliukumäkiä-kato-äiti -sirkuksessa. Se Spa-puoli on vain aikuisille...hämärä, tuoksuva, kynttilöitä ja hyvää musiikkia, monta saunaa ja ihanan kuumia altaita. Aika hieno tunne ole kellua minerralivesialtaassa ja kuunnella vedenalaista musiikkia - minä nautin, vaikka yleensä suorastaan vihaan vettä ja uimista! Taidetaan ensi vuonna lähteä joulua karkuun tuonne :)

Joulu oli ja meni onneksi. Kaikki koristeet ja muut on siivottu jo pois. Meillä oli kaikki lapset täällä ja sinänsä kaikki meni ok, mitä nyt vaan kaksi ahdistunutta aikuista...siis jouluahdistunutta, ei tässä muuta syytä ole ahdistuksiin onneksi. Tai siis tottahan mun olotila vaihtelee, mutta se nyt on "normaalia". Ihanaa on ollut se, että lomalla on saanut nukkua ja nukkua. Viettää aikaa lasten kanssa ja lapsetonna.

Huomenna uutta vuotta otetaan vastaan serkkuperheen kanssa - totuttuun tapaan jo!Kyllä siinä varmaan kuoharit nostetaan rinkuloiden kunniaksi.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun kynnyksellä

Olen tänään tonttu vähän enempi kuin muina päivinä: tänne sossuun on kivat ihmiset lahojoittaneet joulupaketteja jaettavaksi asiakaslapsille, niitä paketteja tuli noin sata ja muutama kymmenen on vielä hakematta. Muutoin täällä on onneksi hiljaista - tai teitty aika kuluisi nopeammin jos olisi jotain järkevää tekemistä :)

Jouluun liittyy edelleen ristiriitaisia aatoksia, mutta ehkä mä selviän. Me vietetään täysin erilainen joulu kuin ennen. Meidän arkiperhe ja Santun tytöt - ehkä luomme aivan omat perinteet? Jouluruokavalikoima noudattaa perinteistä linjaa, kun sain äsken haettua "pakollisen" stollenin itselleni - ilman marsipaanipullaa ei tule mun joulu ;) Hankittuna on myös arsenaali täishampoota - toivottavasti vain varmuuden vuoksi...

 Huomenna pikkujouluillaan serkkulassa ja sunnuntaina Santun vanhempien kanssa. Odotan myös kovasti, että pääsen laulamaan kauneimpia joululauluja aatonaattona oikein isoon Längelmäen kirkkoon! Toivottavasti siellä tarkenee.

Lapsia jännittää huomine todistusten saanti: E saa ekan todistuksen ja S ekan numerotodistuksen! Mua jännittää vähän joululahjat :D no, oon onneksi varmistanut tilanteen käärimällä itselleni lempikonvehteja pakettiin (lue: siippani ei ole lahjojen ostelija). Kaikkein eniten odotan joululomalta sitä, että saa nukkua. Ja nukkua. Pitkään nukkua. Päiväunet nukkua. Santun kainalossa nukkua.

torstai 6. joulukuuta 2012

Veteraanin iltahuuto

Itsenäisyyspäivän kappalevalinta on ehdottomasti Veteraanin iltahuuto. Se puhuttelee mua kovasti, kylmät väreet ja tippa linssiin. Lähteköön sen mukana terveiset taivaaseen omalle papalleni Aarnelle ja isopapallemme Arvolle. Kiitos! Sodan olette kestäneet ja kunnon miehiksi kasvaneet.

Pohdin tätä sota-aihetta enempikin tai oikeastaan vertailin tähän päivään tuota vuosikymmenten takaista kriisitilaa. Suomi selvisi silloin, nyt en ole niin varma, selviääkö Suomi tai oikeastaan sen kansalaiset. Talvisodan henkeä ei tunnu enää olevan, vaan yhteiskunnassa laahustaa yhä enempi luusereita. Perheen isä saattoi olla rintamalla pitkänkin ajan, nainen piti arjen toimivana. Nyt ei pärjätä, hommat kaatuu pieneen vastoinkäymiseen. Mietin myös sitä, että tuntemani veteraanit ovat tulleet sodasta voittajina siinäkin mielessä, että he ovat pärjänneet itsensä kanssa täällä tavallisessa arjessakin. Mielenterveyskuntoutujia on Suomessa pilvin pimein ja toki tiedän, että jokunen ei sodan kauhua kestänyt, mutta harvinaisen täyspäiäsinä sieltä palattiin. Vaikka läsnä oli kuolemaa, pelkoa ja kurjuutta. Miksi tänään ei pärjätä?