Nyt tulee avautuminen. On Eliaksen syntymäpäivä -ja kaverijuhlat. Mä en ole kaverijuhlaihminen. En sitten niin yhtään. Yksi kaipaa kuitenkin taas kakkua, toinen ei tykkää limsasta, joku jää leikistä ulkopuolelle ja juhlakalu ei muista kiittää lahjoista. Sitten syödään karkkia ja herkkua niin paljon, että loppuaika riehutaan päättömästi ja kotiinlähdön aikaan yksi ei haluaisi lähteä ja kolmelta muulta on hanskat ja pipo hukassa. Kenkäkin on märkä. Puhumattakaan kaatuneesta limsamukista, litsaantuneesta suklaapalasta ja päämäärättömästä palloilusta, että "mitä me tehtäis, voiko pelata pleikkaa". Ainiin ja ne kireät vyöt ja farkunnapit, joita pienet pojat ei saa itse auki mennäkseen vessaan....
Kuitenkin kerran vuodessa sitä on valmis ne juhlat aina järjestämään, koska ne on lapselle niiiin tärkeät. Kutsut tehdään hyvissä ajoin, käydään yhdessä kaupassa valitsemassa herkut, mietitään mitä tehdään ja ketä kutsutaan. Ja juhlien jälkeen lapsi on onnellinen ja kiitollinen. Se riittäköön.
Jep, kuulostaa tutulta. Meillä vedettiin raja kymppisynttäreihin. Sen jälkeen ei enää järkätä kaverijuhlia, mutta saa vastaavasti kutsua yhden kaverin mukaan vaikka linnanmäelle tai huimalaan ja kustannetaan sitten sille kaverille ranneke. Tulee halvemmaksikin, kuin ne hemmetin juhlat. :D
VastaaPoista