Pääsiäisen kynnyksellä

Meillä on ollut kolme iltaa hiljaista ja rauhallista. Olemme olleet aikuisissa kotona - ihanaa on se välillä! Mutta ihanaa on myös se, että tänään kaikki neljä lapsosta tupsahtavat touhottamaan ja nelilapsisena taidamme taiteilla peräti viikon eteenpäin. Jos ajatellaan pelkästään aikuisen minun kannalta, niin se on rikkaus, että lapsilla on kaksi kotia. Saamme viettää aikaamme erilaisin kokoonpanoin, aikuisten kesken, kahden lapsen kanssa, joskus yhdenkin lapsen kanssa, joskus kolme lapsen kanssa ja joskus neljän lapsen kanssa. Harvassa pikkulapsiperheessä kuitenkaan on aikuisille kahdenkeskistä aikaa näin paljoa. Tietenkin lasten kannalta ydinperheessä kahden vanhemman kanssa eläminen on varmaan paras vaihtoehto (edellyttäen, että hommat on kunnossa kaikin puolin), mutta tässä tilanteessa osaan olla onnellinen jaetusta vanhemmuudesta ja sen mukanaan tuomista iloista! Tässä monimuotoisuudessa on vielä ulottuvuutena se, että kun Santtu on työreissulla, niin minä saan viettää laatuaikaa omien lasteni kanssa ja joskus sattuu lasten isällään olo ja Santun reissu samaan aikaan, silloin saan viettää aikaa parhaassa seurassa eli yksin! Mutta huomaan kyllä, että tuota yksinoloa kaipaan huomattavan paljon vähempi nykyään kuin vaikka vielä vuosi sitten.

Uudessa työssä olen opetellut nyt muutaman päivän. Pääsääntöisesti kivaa ja mielenkiintoista, uusi ohjelma vain ottaa päästä. Mutta mukavan lyhyt työmatka! 20min, niin olen jo Länkipohjassa hakemassa lapsia hoidossta ja kerhosta! Jännä huomata, miten erilaisia toimintakulttuureja on samanlaisen työn ympärillä. Opettelen esim. käyttämään lyijykynää ja paperikalenteria!

Pääsiäisen pyhiksi on pientä kotoista ohjelmaa, ehkä ystäväperheen kyläilyä, kummitytötn synttärijuhlat ja yhdet 50v juhlat Maiviassa. Toivottavasti kivat ulkoilusäät lapsille ja meille aikuisille sopivat puusavottasäät! Ainiin ja jos yhden toiveen saa esittää, niin haluaisin eroon tästä TAAS iskeneestä hartiajumista! Ruokatunnilla ajattelin poiketa tien toisella puolella Lidl:ssa katsomassa, josko sieltä saisi niitä kananmunia, jotka monesta paikkaa on ihan oikeasti loppu. Ja jollei saa kananmunia, niin sitten on ostettava suklaamunia :)

Joku aika sitten kirjoitin isälleni sähköpostia, jonka täälläkin julkaisin. Se posti oli pelin avaus ja nyt ratkomme modernisti sähköpostitse isäni kanssa vuosien kaunoja ja vääränlaisia asenteita. Minusta se tuntuu hyvälle, vaikka monesti saakin kyyneleet virtaamaan. Analyyttisena ihmisenä en vain halua, että asiat painetaan villaisella ja kasataan huojuvaa tornia vanhojen moskien päälle. Tosin tapamme puhua/kirjoittaa ja katsella asioita on aika erilainen - varmaan sukupolvien välinen kuilu näyttäytyy tässäkin asiassa. Ja tämä asioiden selvittely ottaa nyt oman aikansa ja tilansa, vanhempiin on nyt syytä ottaa hiukan etäisyyttä, sekin tuntuu hyvälle tässä kohdassa. Eikä se silti tarkoita sitä, että välit olisivat poikki tai mitään sellaista. Ehkä suhteemme on ollut jollain tapaa liiankin symbioottinen jokapäiväisine yhteydenottoineen ja nyt on oikeasti viimeinen hetki katkoa napanuoran riekaleet. Jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta!