Hiusväri päässä

Kun on hiusväri päässä, niin ei voi oikein tehdä ainakaan mitään muuta kuin istua koneella. Jospa mä muutaman rivin naputtelen tännekin muistiin. Meillä oli mieluisia ja harvinaisia vieraita viikonloppuna, kun Anne, Mimosa ja Aatos kävi meitä moikkaamassa, se oli kivaa! Ja erityisen vaarallinen vauvakuumetartunta taisi jäädä siitä vierailusta! Heh, tosin taidan olla lasten lisäksi ainoa tartunnan saanut. Viikonloppu on kulunut pitkälti kotikulmilla, pe-la yö kera seitsemän lapsen, kun serkkutytötkin oli täällä. Hyvin meni Katrin eka oikea yökylä :) Serkkuvauvan syntymää kovasti jännitellään tässä...ei ole vielä kuulunut mitään.

Ulkona on lunta ja pakkasta ja on vasta hei lokakuu! Tuo kellojenkääntö teki heti tästä illasta jo hurjan pimeän, viiden jälkeen se hämäryys hiipii ja mua ahistaa. Vein hienon lyhdyn tonne meidän tienhaaraan ja kynttilöitä palaa useita aina iltaisin. Silti tuo musta vaippa on jotenkin synkkä. Ehkä pitäisi tehdä niinkuin Santtu aina ehdottaa: syödä vatsa täyteen havuja ja mennä talviunille! No, mä ajattelin kylläkin keskiviikkona kun tapaan lääkärini, niin pyytää lausunnon, jotta saan Kelan korvaaman terapian. Oon jo pidempään aatellu, että pidempi säännöllinen terapia vois auttaa mua tässä ahdistuksessa ja toisaalta jos mä joskus vielä opiskelen jotain terapia-alaa itsekin, niin siihenhän vaaditaan oma käyty terapia. Paljastin vähän haaveistani tässä ;)

Eilen mulla oli pari tuntia aikaa pyöriä Oriveen kylillä, kirpparin lisäksi shoppailin lasten joulukalentereihin pikkuyllätyksiä ja muutaman joululahjankin jo. Mulla on vähän ristiriitainen olo lähestyvästä joulusta, toisaalta se on ihanaa aikaa, toisaalta mua vaan ahdistaa. Mun aivot on kääntyny jotenkin valoisuus-moodiin, tää on ihan uutta mulle!

Jahas, taitaa olla väri ollut jo tarpeeksi pitkään päässä, nyt suihkuun! Toivottavasti tytöt jätti mulle lämmintä vettä! Sitten saunotaan vielä Elsun kanssa, se poika kuhisee kohta matoja, kun ei oikein tykkää saunasta eikä suihkusta - uimisesta senkin edestä!

Vieteri

Oltiin Heurekassa ja Siiri sai sellaisen vieterin. Tiedättekö, sellaisen, joka koukuttaa yhä uudelleen ja uudelleen venyttämään ja kutistamaan...ja nyt minä onneton menin ja yritin selvittää siinä olevaa takkua saaden sen niin tuhannen solmuun, että auttaako siinä muu kuin rautasaha enää...huoh. Mä kyllä yritin vaan olla hyvä ja taitava. "noni, tällasen jousiteräksen kun kerran nylväyttää, niin se on aika hankalaa..." (=metallimieheni suusta). Jätän vietrin ja miehen ja lapset kohta tänne kotiin ja lähden pippaloitsemaan. Mekko on jo päällä ja keltaiset sukkikset jalassa.

Mun piti kirjoitaa myös kipinästä. Niitä on iloksemme lennellyt täällä taas pitkän harmaan kauden jälkeen. :) Ei mulla muuta.

PS. se vieteri on kuulema todella todella taitavasti solmittu

Saikutuspäivä

Elias tuli eilen kipeksi. Kova kuume, ei muita oireita. Eli poikanen on viettänyt päivän pyjamassa soffalla ja minä täällä touhuillut hänen seuranaan. Ihmeellistä kyllä, lapset osaavat juuri pelata Wiitä sovussa - sitä ei usein tapahdu! Täällä on askarreltu Herodeksen viittaa ja spreijattu miekkoja kultamaalilla. Huomenna pitäisi ottaa vähän "promokuvia" Tiernapojista, että pääsee joulumyynti käyntiin:D Eikö kuulostakin suureelliselta, pienet keikkailijat!

Mullakin on koko viikko syyslomaa, aika ihanaa! Santun tytöt tulee ma ja sitten tiistaina lähdetään koko suurperhe Helsinkiin, kohteina Heureka ja luonnontietellinen museo. Löydettiin vieläpä 6 hengen hotellihuone keskeltä Hesaa! Torstaina juhlitaan kummityttöä täällä meillä. Ja koko ajan tietty jänskäillään, että koska lasten uusi serkkunen syntyy.

En ole tainnutkaan täne laittaa muistiin mun kohtauslääkekokeiluani...otin ma-iltana 12,5mg Ataraxia, koska oli kohtaus päällä. Olen nukahtanut silloin melko pian lääkkeen otosta ja aamulla en meinannut herätä millään. Koko seuraava päivä meni sumussa, hihitellessä. Vasta illalla aloin "selviämään". Soittelin lääkärille ja se nauro...että kun mä olen NIIN herkkä noille lääkkeille. Nyt mulla on sitten vauvojen 2mg Ataraxia, annostuksella 2-3milliä. Toivottavasti ei tarvi sen korkkia edes avata. Hauska vain kun hain sitä apteekista, niin siinä oli oikein iso lappu reseptin päällä, että lääkäri on puhelimessa sanellut ihan oikean annostuksen, farmaseutti naureskeli, että heidän täytyy aina asia tarkistaa, jos epäilevät, että annostusohje on pielessä.

Tää vapaapäivä on kulunut rennosti, joulukortteja väsäillen ja vähän nettikirpparikauppaa tehden. Illalla meen pitämään yhden Partyliten, huomenna mennään jätskibufeeseen jos kepsuttimaakari on terve ja sitten pitäisi harjoitella urakalla niitä Tiernamiehiä! Santtu ahertaa töissä koko vkolopun.

Riisiä Daimilla

Ihan mielettömän  hyvä yhdistelmä: suolatonta täysjyväriisiä, johon on murennettu vähän Daim-suklaata. Älkää kysykö mistä keksin moisen yhdistelmän, mutta hyvää se oli. Ja se oli vertauskuva-ruokaa oikeastaan. Koska se annoshan oli vähän niinkun elämä. Yleensä sellasta tasasta mautonta riisiä vaan ja helminä joukossa niitä suklaapaloja. Mä tykkään molemmista, siitä tasaisesta mauttomuudesta ja niistä huippuhetkistä myös. Mun psyykelleni sopii paremmin tasaisuus, säännöllisyys ja ennakoitavuus. Mutta koskaan ei onneksi tiedä, missä lusikallisessa se suklaahippunen luuraa ;) !

Meillä on vietetty vähän erilaista vkoloppua, koska E meni jo eilen isälleen ja S oli pyjamabileissä ja meni tänään isälleen. Tosin tulevat jo huomenna kotiin. Santun lapset on ollu täällä, mutta nyt sunnuntai-iltaa vietetään aikuisissa, ikävöidään kaikkia neljää lasta ja katotaan varmaan dekkareita telkusta. Ehkä olisi aika olla myös kainalossa, aika muistaa toisen tärkeys ja ladata akkuja alkavaa viikkoa varten.

Äsken mä olin maailmanparannuslenkillä. Hiljattain eronnut ystäväni elää nyt aikaa, jota muistelen oman sinkkuaikani parhaana: saa tehdä just sitä mitä itteä huvittaa ja on jännitystä elämässä ja aika hankkia kokemuksia. Sille ajalle tulee jossain kohtaa stoppi, lohdutin häntäkin. Tarpeeksi kun säätää, on ihan valmis asettumaan aloilleen taas. Mutta ihana elää mukana siinä huumassa ja muistella omiakin toilailujaan...näppien polttamista ja haavojen laastarointia. Mutta tässä hetkessä on silti nyt parempi, en jaksaisi, en haluaisi enää sitä säätöelämää. Mutta se on palvellut sitä eronjälkeistä aikaa, auttanut mua eheytymään, kasvamaan siksi naiseksi, joka mä nyt olen. Opettanut paljon asioita omasta itsestä ja paljon asioita myös miehistä! Ja onhan sieltä ajalta jäänyt muutama tyyppi, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia edelleenkin. Oikeastaan säätövuosilta ei ole kauhean huonoja kokemuksia yhtään...jotakin olisi voinut jättää kokematta, jossain tilanteessa toimisin nyt toisin. Mutta se oli mun murrosikäni ja palveli omaa kehitystarkoitustaan. Lupasin kyllä auliisti, että voin lahjoittaa PANOPÄIVÄKIRJANI nyt eteenpäin, sivuja on vielä tyhjänä :DDDD