sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pitkästä aikaa

Siis todella pitkästä aikaa. Tää blogi on siirtyny vähän niinku mun pään sisälle - oon monta kertaa viime kuukausina miettinyt, että mitä tän kanssa tehdä. Elämä on mennyt eteenpäin, uusia elementtejä, pieniä suuria muutoksia - loppujen lopuksi ei kuitenkaan mitään totaalisen ihmeellistä. Oon miettiny, mikä on tän blogin tila ja paikka mun elämässä. Tää syntyi tarpeesta kirjoittaa, prosessoida ja jäsentää eroa ja siihen liittyviä tunteita ja tuntemuksia. Jollain tapaa sekin tilanne on muuttunut, aikaa on kulunut, roolini äitinä on vahvistunut minulle itselle ja tarve prosessointiin on vähentynyt. Blogin tarkoitus ei ole missään vaiheessa ollut olla viihdyttävä, vaan reflektiivinen yksinpuhelu asioista, joihin on hyvä itseni palata aika ajoin. Joskus kaduin sitä, että edes tein tästä julkisen, koska sen jälkeen on väistämättä päällä ollut jonkinlainen sensuuri ja suodatin, aitous on kärsinyt. Ehkä tämän blogin tarina on nyt tiensä päässä. Jossain vaiheessa kirjoitan taas (muutakin kuin opintoihin liittyvää asiatekstiä). Mutta se uusi kirjoittaminen tulee olemaan uuden otsikon alla. Piste.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Aakkosia

Nyt on vissiin muotia tehdä elämäni aakkoset -postaus, joten jospa mäkin. Teen tämän nyt sillä tyylillä, että mitä tulee ensin mieleen, jos miettisin viikon, keksisin varmaan paljon hienompia juttuja..


A - aamupalaa ilman ei mikään päivä käynnisty, aurinkoon suhde on kaksijakoinen: ihan kiva joo kun se paistaa ja lämmittää ja valostuttaa, mutta varsinkin kesällä hakeudun varjoon mieluusti


B - no onko se sitten tää bloggaaminen...oon kyllä vähän laiska kirjottamaan, mutta luen blogeja päivttäin


C - niin kuin CV, viimeksi viime viikolla vaihdoin siihen tuoreen päivämäärän ja lähetin sen Jyväskylän amkkiin, jos ottaisivat mut ylempää korkeekoulututkintoa opiskelemaan!


D - (no ihan ekana tuli mieleen D-kuppi, mutta ei sitä kai voi tähän julkisesti laittaa), niin olisko se sitten D-vitamiini, joka aina unohtuu ottaa niin minulla kuin lapsillakin


E - niin kuin elämäni valo Elias Kepa Elsu Elsuttimaakari! 9-vuotias ihana poika, tulee vielä kainaloon :)


F - mä asuin Fasaanitiellä varhaislapsuuteni


G - gnu on se sana, joka usein on sanasekoitus-pelissä kullan arvoinen


H - helmirannekoruja käytin jokunen vuosi sitten joka päivä; se aika meni ohi, mutta tatuoidut helmet mun rannettani kiertää aina


I - iltapäivätee on parhautta, varsinkin jos se on haudutettua


J - niin kuin Janne! Kyllä, se on eksäni, mutta elämäni aakkosissa kuitenkin tärkeällä sijalla, koska on myös lasteni isä ja yhteisiä, yhdessä vietettyjä vuosia kertyi yli kymmenen. Kaikki se katkeruus ja viha, ei sitä kieltäminen käy, mutta haluan muistaa myös ne onnelliset ajat yhdessä.


K - Kati ja Karoliina, parhaita naisia!


L - voisi se olla jotain muutakin, mutta lukeminen on vaan niin ihanaa


M - niin kuin Minä, minuus, minunlaisuus


N - tämän kirjaimen tilan vie nukkuminen, erityisen tärkeää on se


O - omenoita en syö, olkoo tämä oo oppimiselle, jatkuvalle kehittymiselle


P - kirjaimesta tulee aina mieleen paino -niin hyvässä kuin pahassakin


Q - quutamo, täysiquu


R - hei oonko vähän niin kuin se tietty keltapohjainen blogitapetti nyt tän asian kanssa, kun kirjoitan RRRRakkaus...


S - Siiriä voittanutta ei ole, hyvänä kakkosena Santtu


T - kirjaimesta tulee ensimmäisen' mieleen tonttu


U - uu niin kuin ulkoilu koiran kanssa ja ulkoavaruus, josta en pidä


V - velvollisuudet, joskus niin uuvuttavat kotityöt, kaikesta huolehtiminen, päivätyöt, iltatyöt...


W - no se kuplavolkkari! oranssi se oli! ja mun oma!


X - aina on se tekijä X, muuttuja, joka muuttuilee omia aikojaan, ei siihen voi kukaan vaikuttaa - onko se sitten kohtalo vai sattuma...


Y - yksinäisyydelle on oltava tilansa, aikansa ja paikkansa, mutta yksinäinen en haluaisi olla


Z - tästä ei tule mieleen muuta kuin Zeppelliini, mutta olkoon se tällä kertaa kauppakeskus Oulussa, siellä usein pysähdyimme matkalla Lapin lumille.


Å - Ålandissa vietettiin ensimmäinen loma nelilapsisena uusperheenä - se oli meille aikuisille tosi rankka reissu, henkisesti, mutta lapset muistelevat sitä kaiholla edelleen


Ä - ämpäri odottaa ulkorappusilla, että koska taas lämmitetään ulkosauna


Ö - "ööö" mä olen tänäänkin sanonut moneen kertaan; ei vaan ole yksiselitteistä vastausta, miten toimitaan tilanteessa, jossa äiti on niin väsynyt ettei jaksa omaa lastaan tai tilanteessa, jossa lapsi ei mene kouluun....

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Koiramaisuuksia

Koirallista elämää on meillä vietetty nyt muutama viikko ja Alvin-poika alkaa tuntua entistä omemmalta ja sopivammalta meille. Aluksi olin ahdistunutkin - osaanko toimia, miten pitää toimia, eikö koskaan saa enää nukua pitkään...mutta tuo tuntuu olevan aika lungi tapaus! Minulle on vielä vierasta eläinten kommunikointi, tänään juuri puhuin siitä, että on niin outoa, kun koiran ilme näyttää aina samalta, se ei hymyile koskaan! Mutta heiluttaa se häntää ja näyttää iloaan muuten. Hienosti on pärjännyt päiväaikoja omassa aitauksessaan ja aika hyvin osaa tehdä tarpeensa jo ulos.

Tällä viikolla koiranhoitovastuu onkin meillä aikuisilla kokonaan, kun S ja E lomailevat pohjoisessa mummon ja papan kanssa. Innoissaan ovat siellä, mutta Alvinin kanssa on nyt muutamana iltana pitänyt puhua puhelimessa, kun ikävä on kova. Alvin saa tuliaisia, äiti ei :D

Hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiminen jatkuu vielä sunnuntaihin asti, sitten onkin korkea aika saada halituspulatukset hoidettua!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Turvaohjelmia

Sotshin olympialaiset meni. Se oli taas turvallinen ajanjakso. En mä niitä seurannut, tai siis miesten lätkäpelit katsoin. Mutta tuo muutama viikko oli taas sellaista helppoa ja kevyttä media-aikaa. Avasit television, niin yleensä sieltä tuli urheilua. Lehtien lööpit oli täynnä urheilua. Eli vähän niinkuin leikkiä. Vaikka joku käyttäisi dopingia, se on kiellettyä vain siellä urheilun pelikentällä. Jos joku tappelee, se tapahtuu yleensä vain kaukalossa. Jos joku häviää, hän ei katoa lopullisesti. Jos ammutaan, se on vain starttipistooli. Iloisia värejä, onnentunteita. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Monesti kun avaa television tai lukee iltapäivälehden lööppiä, niissä on ikäviä uutisia, ihmiskohtaloita ja maailman synkkyyttä. Olympialaisten aikaan tai jonkun muun suuren urheilutapahtuman aikaan voidaan hetki leikkiä, hetki paistatella värikkäiden olympiarenkaiden paisteessa.

Vähän sama asia on se, että kun on hankala olo itsellään, elämä on synkkää ja raskasta, niin silloin mä luen naistenlehtiä ja katselen satuhäitämaajusseja. Vain kevyitä juttuja. Silloin kun on itse jaksava, silloin voi pureutua ankeampiin asioihin.

Linnan juhlat on muuten vähän samanlainen turvaohjelma.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

"eiks täällä oo ollenkaan kakkua"

Nyt tulee avautuminen. On Eliaksen syntymäpäivä -ja kaverijuhlat. Mä en ole kaverijuhlaihminen. En sitten niin yhtään. Yksi kaipaa kuitenkin taas kakkua, toinen ei tykkää limsasta, joku jää leikistä ulkopuolelle ja juhlakalu ei muista kiittää lahjoista. Sitten syödään karkkia ja herkkua niin paljon, että loppuaika riehutaan päättömästi ja kotiinlähdön aikaan yksi ei haluaisi lähteä ja kolmelta muulta on hanskat ja pipo hukassa. Kenkäkin on märkä. Puhumattakaan kaatuneesta limsamukista, litsaantuneesta suklaapalasta ja päämäärättömästä palloilusta, että "mitä me tehtäis, voiko pelata pleikkaa". Ainiin ja ne kireät vyöt ja farkunnapit, joita pienet pojat ei saa itse auki mennäkseen vessaan....

Kuitenkin kerran vuodessa sitä on valmis ne juhlat aina järjestämään, koska ne on lapselle niiiin tärkeät. Kutsut tehdään hyvissä ajoin, käydään yhdessä kaupassa valitsemassa herkut, mietitään mitä tehdään ja ketä kutsutaan. Ja juhlien jälkeen lapsi on onnellinen ja kiitollinen. Se riittäköön.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Lepo vaan

Mä jaksan hyvin olla kotona...heh, no ehkä tää tästä ja jaksan mennä töihin maanantaina. Kävin viemässä lapset kouluun ja nostamassa punttia salilla. Hankalin vaihe oli tänään päästä vaan sängystä ylös, vaikka unta oli takana yli 10h. Jotenkin oon niin uupunut siihen aamuhärdelliin...tai siihen, että tuota yhtä neitoa täytyy  patistaa sata kertaa toimimaan...vaikka sillä nyt on se oma herätyskello. Poikanen on tikkana ylhäällä - tai siis alhaalla, alakerrassa, mutta neitonen on murrosiän vanumisvaiheessa. Ehdotin nyt isälleen, että josko vähän jelppaisi tässä arjessa ja ottaisi ensi vkolla yöksi tai kahdeksi nuo ipanaiset.

Tässä aikani kuluksi aloin vaihtamaan lakanoita sänkyymme ja aattelin, että jos nyt vihdoin virittäisin sen helmalakanan...vaan ei se menny ihan suunnitelmien mukaan: se helmalakana on joku kummallinen naru-kuminauha-venytä-solmi-viritys, ei sitä ainakaan yksin saa paikoilleen...hooh. Sitten tässä tän loppuviikon ohjelmassa on vielä ton työhuoneen kaapin maalaus. Jee. Ja yhden kynnyksen aattelin maalata myös, en tajua, että miten yksi tän talon kynnyksistä on tuollainen vihreänruskea ja kaikki muut valkoisia, tehdään siitäkin nyt valkoinen.

Haaveilen tässä samalla, että voi kun olisikin mahdollista tehdä sellaista työviikkoa, että olisi aina vaikka keskiviikot vapaalla. Ehtisi tehdä ruokaa, ehtisi levätä ja kuntoilla. Mutta toisaalta en tiiä onko mulla ees töitä maaliskuun jälkeen - aloitan ehkä kesäloman jo silloin :D kakspiippuinen juttu toi töiden jatkuminen, jatkaminen, loppuminen, lopettaminen. Toisaalta haluun tehdä just tota työtä just tuolla, toisaalta haluisin vaan lorvia. Mutta tiiän, tiiän, tiiän, mä kyllästyisin viimeistään kahden viikon kohdalla siihen lorvimiseen.

Mä en tykkää tästä pakkasesta. Mulle sopisi sellainen vaikka lumetonkin talvi. Toi kylmä ilma ei oo mun juttu...auto on jäässä ja kaikki on jäässä. Eikä vähiten täällä sisällä, koska keittiön patteria ei ole kytketty...mutta ehkä sekin pian taas saa sähköä kun remontti etenee. Täytyy pistää vaan enempi puuta uuniin! Hyvä ystäväni K ja ipanat tulee kohta käymään, lupasin tarjota lounasta. Jospa K auttaisi siinä lakanassa, sillä emännällä ei mene sormi suuhun hankalankaan haasteen edessä! Oikeestaan voitaisiin kantaa vähän huonekalujakin tuonne mun työhuoneeseen...joo...mäpäs lähden siivoomaan sitä...

torstai 16. tammikuuta 2014

Pidän itsestäni huolta

Mä kirjoitin eilen itseni sairaslomalle loppuviikoksi. Tai siis kävin sanomassa pomolle, että nyt ei vaan jaksa. Nyt varmaan maksellaan niitä menneen reilun puolen vuoden velkoja...Onhan tää ollut aika rankkaa, siis tarkoita se ahdistelija-homma. Se ei ole vieläkään tullut päätökseen, eilen viimeksi tuli kummallinen postikortti ja jokunen päivä sitten puhelu. Mä olen urheasti painanut vaan eteenpäin ja oikeasti ei ole ollut voimavaroja pitää itsestään tarpeeksi hyvää huolta. On remonttia, on arkea, on töitä, on harrastuksia, on takkuisia tukkia, katkenneita käsiä, äkäileviä eksiä, väsyneitä lapsia, pimeetä ja harmaata. Nyt tosin paistaa aurinko. Remonttikin on edennyt. Ja takkuinen tukka on eilen harjattu huudon säestyksellä ja sillä uhkauksella, että seuraavat takut leikkaa kampaaja pois...

Jos jotain tämän paniikkiahdistussairastelun myötä tämän 15v aikana olen oppinut, niin sen, että itteään on kuunneltava. Onneksi se itteni ääni oli nyt tarpeeksi voimakas ja tajusin, että jarrutettava on! Toivotaan, että tämä pari päivää oleilua vailla työn taakkaa auttaa ja voin maanantaina palata paremmalla voimalla töihin. Maanantaille osuu onneksi kuukausittaiset positiivisuuskaffet työmaalla :) Tänään kävin hoidattamassa itseäni kiropraktikolla, on tuo tukirankakin mennyt totaalijumiin tässä syksyn aikana. Toivotaan, että alkaa aukeamaan. Latasin myös salikortin ja maanantaina kävin siellä fiilistelemässä yli puolen vuoden tauon jälkeen. Jospa sekin ura urkenisi.

Nyt sytytän uuniin tulen, otan kupin teetä ja nautin hiljaisuudesta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vahinko

Tiedättehän, kun aika useinkin kuulee, että "ei meillä ollut nyt ihan suunnitelmissa perheenlisäyksen hankkiminen, mutta iloinen vahinkohan tämä on". No niin kävi sitten meillekin! Tosin meille ei ole tulossa ihmisvauvaa vaan koiravauva! Oletteko kuulleet, että koirankin omistajaksi voi tulla vahingossa. No olihan se puheissa ollut tässä jonkin aikaa, mutta lähinnä Siirillä. Minä olen ikäni vihannut ja inhonnut koiria - pelännytkin. Ja ollut allerginen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen sitten rohkaistunut kokeilemaan, että miten pahasti alkaa kutisemaan, jos vähän silittää ja rapsuttaa - sellaisia kilttejä ja pikkuisia koiria tietenkin vaan. Sitten meillä oli hoidossa yhden viikonlopun sellainen kiltti ja ei yhtän pelottava koira.

Ja sitten tuli perjantai ja menin pitämään esittelyä ystäväni luo. Ja illalla sieltä kotiin tullessa oli jo täysi touhotus päällä: "no sinne on syntynyt muutama viikko sitten cavelierin pentuja ja yksi uros olisi vapaana ja jos mä tuun allergiseksi, niin M voisi ottaa koiran takaisin..." Immuniteettia ei enää ollutkaan. Ja kyllä niin siis siinä kävi sitten niin, että hups vaan, hiihtolomalla Alvin muuttaa meille :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Arjen alle jääneenä

Mä en tajuu, kun ensin sitä odottaa ja sitten kun se alkaa, niin ei meinaa jaksaa. ARKI. Siis ihan kiva joo, että vuosi taittui uuden puolelle ja kaikki suklaansyöntipyhät jäi taakse. Mutta ottaa se silti koville. Ihan kaks päivää kun oon töissä raatanu taas. Oon sitä paitsi osittaisella hoitovapaalla tän kuun, että ei oo ees täyspitkiä päiviä. Mutta silti nuuduttaa. Mun vointikin on ollut eilen ja tänään ahdistuneempi, toivon, että se tästä taas helpottaa.

Se on aika jännä se ahdistus nykyään. Tänään terapiassa sanoinkin, että kun ahdistus kunnolla tulee päälle, niin tuntuu, ettei jaksa elää. Mutta se ei ole sellainen, että haluaisi kuollakaan. Ei missään tapauksessa sellainen. Tässä ahdistuksessa kuolema ei ole elämän vastakohta. Se on vaan sellainen tuska, että tästä elämästä olisi päästävä hyppäämään hetkeksi pois. Järjetöntä. Mutta sellanen se on kun se iskee päälle. Toinen väkionauha on se taivaan putoaminen. Vaikka mää tiiän, ettei se mihkään putoo, mutta silti se ahdistaa mua. Oon kyllä kehittäny sellasen selviytymiskeinon siihen, että puut niinku pitää sen taivaan siellä ylhäällä, ettei se putoo päälle ja tukehduta mua. Muille ihmisillehän se ei tekisi pudotessaan mitään. Ja näistä oloista ja ajatuksista huolimatta mä oon kuitenkin aika terve :D

Tänään kilahdin kylläkin yhdessä palaverissa...oli niin samalla tavalla oirehtiva nuori, joka mä olen ollut ja sitä ahdisti koulussa yksi tietty asia. Opettajat vaan jänkäsivät, että kyllä on siihenkin asiaan osallistuttava ja mä yritin kertoa, että se on nyt varmaan sellanen jumiinjääny juttu, eikä pakottaminen tee hyvää. Se oli kuin päätään olisi takonut seinään.

Aamukin alkoi punaisen näkemisellä - vaikkei työmatkalla yksiäkään liikennevaloja ole. Kuuntelin nimittäin radiosta, kun spekuloivat sosiaalisessa mediassa levinnyttä kaksospoikien huostaanottovideota ja sitten niillä oli oikeen emeriittusrohvessoori Roos siellä kommentoimassa. Ja se Roos sitten latasi oikeen täydeltä laidalta, miten juridisesti osaamattomia sossut on ja miten paljon liikaa huostaanottoja Suomessa tehdään. Roosipaskan mukaan sossut ottavat ennemmin huostaan kuin tarjoavat muita tukitoimia. Hooh, että mua suututti oikeen. Sitä paitsi siinä videossa olevat pojat on jonkun tiedon mukaan jo sijoitettuja ja olivat hatkanneet sijoituspaikasta ja siksi niitä haettiin poliisivoimin. Normikäytäntö siinä kohtaa, jos vanhemmat ei pysty muuhun kuin kuvaamaan tuota tapausta videolle. Harmittaa vaan, että vatipäiset asiakkaat (siis pieni joukko asiakaskunnastamme) saa tällaisesta lisää vettä myllyynsä ja meikkisten työ hankaloituu. Että puhuis se Roos vaan sitä sosiaalipolitiikkaa ja antais jonkun osaavamman hoitaa tän sosiaalityön kentän.

Että kun se yksi tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä - se oli tietenkin sossujen vika. Ja että kun lapsia tuollatavoin haetaan kotoa ja suojellaan ehkä joltain uhkaavalta vaaralta tai hoidon puutteelta, niin siinäkin toimitaan väärin. Ihan vois jokainen vanhempi ottaa vastuun niistä omista ipanoistaan silleen, ettei meitä tanttoja tarvittaisi, mäkin voisin mielellään keksiä sitten jotain muuta työtä itselleni. Mutta niin kauan, kun osa vanhemmista on siihen vastuun ottoon kykenemättömiä, niin kauan meillä työt vaan lisääntyy. Mää sanon niille arvostelijoille, että voisvat käyttää sen vouhkaamiseen menevän energiansa niiden lasten ja nuorten hyväksi. Mä voisin rekrytoida heti muutaman tukihenkilön ja -perheen.

Jaahans, jospa mää rauhottuisin. Ja ettisin vaikka omalleni patterit uuteen herätyskelloon. Kännykkä on yöhoidossa alakerrassa - 11v kerran keskellä yötä luvatta whatsapissa riitti mulle. Mää oon oikeesti tosi pitkäpinnainen ja sallin lapsiltani paljon, mutta sitten kun se raja ja sääntö menee jossain, niin se todella menee. Ainiin, mun piti rauhottua...:D ehkä se tarkoittaa siis iltapalaa ja nukkumaan!