perjantai 17. tammikuuta 2014

Lepo vaan

Mä jaksan hyvin olla kotona...heh, no ehkä tää tästä ja jaksan mennä töihin maanantaina. Kävin viemässä lapset kouluun ja nostamassa punttia salilla. Hankalin vaihe oli tänään päästä vaan sängystä ylös, vaikka unta oli takana yli 10h. Jotenkin oon niin uupunut siihen aamuhärdelliin...tai siihen, että tuota yhtä neitoa täytyy  patistaa sata kertaa toimimaan...vaikka sillä nyt on se oma herätyskello. Poikanen on tikkana ylhäällä - tai siis alhaalla, alakerrassa, mutta neitonen on murrosiän vanumisvaiheessa. Ehdotin nyt isälleen, että josko vähän jelppaisi tässä arjessa ja ottaisi ensi vkolla yöksi tai kahdeksi nuo ipanaiset.

Tässä aikani kuluksi aloin vaihtamaan lakanoita sänkyymme ja aattelin, että jos nyt vihdoin virittäisin sen helmalakanan...vaan ei se menny ihan suunnitelmien mukaan: se helmalakana on joku kummallinen naru-kuminauha-venytä-solmi-viritys, ei sitä ainakaan yksin saa paikoilleen...hooh. Sitten tässä tän loppuviikon ohjelmassa on vielä ton työhuoneen kaapin maalaus. Jee. Ja yhden kynnyksen aattelin maalata myös, en tajua, että miten yksi tän talon kynnyksistä on tuollainen vihreänruskea ja kaikki muut valkoisia, tehdään siitäkin nyt valkoinen.

Haaveilen tässä samalla, että voi kun olisikin mahdollista tehdä sellaista työviikkoa, että olisi aina vaikka keskiviikot vapaalla. Ehtisi tehdä ruokaa, ehtisi levätä ja kuntoilla. Mutta toisaalta en tiiä onko mulla ees töitä maaliskuun jälkeen - aloitan ehkä kesäloman jo silloin :D kakspiippuinen juttu toi töiden jatkuminen, jatkaminen, loppuminen, lopettaminen. Toisaalta haluun tehdä just tota työtä just tuolla, toisaalta haluisin vaan lorvia. Mutta tiiän, tiiän, tiiän, mä kyllästyisin viimeistään kahden viikon kohdalla siihen lorvimiseen.

Mä en tykkää tästä pakkasesta. Mulle sopisi sellainen vaikka lumetonkin talvi. Toi kylmä ilma ei oo mun juttu...auto on jäässä ja kaikki on jäässä. Eikä vähiten täällä sisällä, koska keittiön patteria ei ole kytketty...mutta ehkä sekin pian taas saa sähköä kun remontti etenee. Täytyy pistää vaan enempi puuta uuniin! Hyvä ystäväni K ja ipanat tulee kohta käymään, lupasin tarjota lounasta. Jospa K auttaisi siinä lakanassa, sillä emännällä ei mene sormi suuhun hankalankaan haasteen edessä! Oikeestaan voitaisiin kantaa vähän huonekalujakin tuonne mun työhuoneeseen...joo...mäpäs lähden siivoomaan sitä...

torstai 16. tammikuuta 2014

Pidän itsestäni huolta

Mä kirjoitin eilen itseni sairaslomalle loppuviikoksi. Tai siis kävin sanomassa pomolle, että nyt ei vaan jaksa. Nyt varmaan maksellaan niitä menneen reilun puolen vuoden velkoja...Onhan tää ollut aika rankkaa, siis tarkoita se ahdistelija-homma. Se ei ole vieläkään tullut päätökseen, eilen viimeksi tuli kummallinen postikortti ja jokunen päivä sitten puhelu. Mä olen urheasti painanut vaan eteenpäin ja oikeasti ei ole ollut voimavaroja pitää itsestään tarpeeksi hyvää huolta. On remonttia, on arkea, on töitä, on harrastuksia, on takkuisia tukkia, katkenneita käsiä, äkäileviä eksiä, väsyneitä lapsia, pimeetä ja harmaata. Nyt tosin paistaa aurinko. Remonttikin on edennyt. Ja takkuinen tukka on eilen harjattu huudon säestyksellä ja sillä uhkauksella, että seuraavat takut leikkaa kampaaja pois...

Jos jotain tämän paniikkiahdistussairastelun myötä tämän 15v aikana olen oppinut, niin sen, että itteään on kuunneltava. Onneksi se itteni ääni oli nyt tarpeeksi voimakas ja tajusin, että jarrutettava on! Toivotaan, että tämä pari päivää oleilua vailla työn taakkaa auttaa ja voin maanantaina palata paremmalla voimalla töihin. Maanantaille osuu onneksi kuukausittaiset positiivisuuskaffet työmaalla :) Tänään kävin hoidattamassa itseäni kiropraktikolla, on tuo tukirankakin mennyt totaalijumiin tässä syksyn aikana. Toivotaan, että alkaa aukeamaan. Latasin myös salikortin ja maanantaina kävin siellä fiilistelemässä yli puolen vuoden tauon jälkeen. Jospa sekin ura urkenisi.

Nyt sytytän uuniin tulen, otan kupin teetä ja nautin hiljaisuudesta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vahinko

Tiedättehän, kun aika useinkin kuulee, että "ei meillä ollut nyt ihan suunnitelmissa perheenlisäyksen hankkiminen, mutta iloinen vahinkohan tämä on". No niin kävi sitten meillekin! Tosin meille ei ole tulossa ihmisvauvaa vaan koiravauva! Oletteko kuulleet, että koirankin omistajaksi voi tulla vahingossa. No olihan se puheissa ollut tässä jonkin aikaa, mutta lähinnä Siirillä. Minä olen ikäni vihannut ja inhonnut koiria - pelännytkin. Ja ollut allerginen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen sitten rohkaistunut kokeilemaan, että miten pahasti alkaa kutisemaan, jos vähän silittää ja rapsuttaa - sellaisia kilttejä ja pikkuisia koiria tietenkin vaan. Sitten meillä oli hoidossa yhden viikonlopun sellainen kiltti ja ei yhtän pelottava koira.

Ja sitten tuli perjantai ja menin pitämään esittelyä ystäväni luo. Ja illalla sieltä kotiin tullessa oli jo täysi touhotus päällä: "no sinne on syntynyt muutama viikko sitten cavelierin pentuja ja yksi uros olisi vapaana ja jos mä tuun allergiseksi, niin M voisi ottaa koiran takaisin..." Immuniteettia ei enää ollutkaan. Ja kyllä niin siis siinä kävi sitten niin, että hups vaan, hiihtolomalla Alvin muuttaa meille :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Arjen alle jääneenä

Mä en tajuu, kun ensin sitä odottaa ja sitten kun se alkaa, niin ei meinaa jaksaa. ARKI. Siis ihan kiva joo, että vuosi taittui uuden puolelle ja kaikki suklaansyöntipyhät jäi taakse. Mutta ottaa se silti koville. Ihan kaks päivää kun oon töissä raatanu taas. Oon sitä paitsi osittaisella hoitovapaalla tän kuun, että ei oo ees täyspitkiä päiviä. Mutta silti nuuduttaa. Mun vointikin on ollut eilen ja tänään ahdistuneempi, toivon, että se tästä taas helpottaa.

Se on aika jännä se ahdistus nykyään. Tänään terapiassa sanoinkin, että kun ahdistus kunnolla tulee päälle, niin tuntuu, ettei jaksa elää. Mutta se ei ole sellainen, että haluaisi kuollakaan. Ei missään tapauksessa sellainen. Tässä ahdistuksessa kuolema ei ole elämän vastakohta. Se on vaan sellainen tuska, että tästä elämästä olisi päästävä hyppäämään hetkeksi pois. Järjetöntä. Mutta sellanen se on kun se iskee päälle. Toinen väkionauha on se taivaan putoaminen. Vaikka mää tiiän, ettei se mihkään putoo, mutta silti se ahdistaa mua. Oon kyllä kehittäny sellasen selviytymiskeinon siihen, että puut niinku pitää sen taivaan siellä ylhäällä, ettei se putoo päälle ja tukehduta mua. Muille ihmisillehän se ei tekisi pudotessaan mitään. Ja näistä oloista ja ajatuksista huolimatta mä oon kuitenkin aika terve :D

Tänään kilahdin kylläkin yhdessä palaverissa...oli niin samalla tavalla oirehtiva nuori, joka mä olen ollut ja sitä ahdisti koulussa yksi tietty asia. Opettajat vaan jänkäsivät, että kyllä on siihenkin asiaan osallistuttava ja mä yritin kertoa, että se on nyt varmaan sellanen jumiinjääny juttu, eikä pakottaminen tee hyvää. Se oli kuin päätään olisi takonut seinään.

Aamukin alkoi punaisen näkemisellä - vaikkei työmatkalla yksiäkään liikennevaloja ole. Kuuntelin nimittäin radiosta, kun spekuloivat sosiaalisessa mediassa levinnyttä kaksospoikien huostaanottovideota ja sitten niillä oli oikeen emeriittusrohvessoori Roos siellä kommentoimassa. Ja se Roos sitten latasi oikeen täydeltä laidalta, miten juridisesti osaamattomia sossut on ja miten paljon liikaa huostaanottoja Suomessa tehdään. Roosipaskan mukaan sossut ottavat ennemmin huostaan kuin tarjoavat muita tukitoimia. Hooh, että mua suututti oikeen. Sitä paitsi siinä videossa olevat pojat on jonkun tiedon mukaan jo sijoitettuja ja olivat hatkanneet sijoituspaikasta ja siksi niitä haettiin poliisivoimin. Normikäytäntö siinä kohtaa, jos vanhemmat ei pysty muuhun kuin kuvaamaan tuota tapausta videolle. Harmittaa vaan, että vatipäiset asiakkaat (siis pieni joukko asiakaskunnastamme) saa tällaisesta lisää vettä myllyynsä ja meikkisten työ hankaloituu. Että puhuis se Roos vaan sitä sosiaalipolitiikkaa ja antais jonkun osaavamman hoitaa tän sosiaalityön kentän.

Että kun se yksi tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä - se oli tietenkin sossujen vika. Ja että kun lapsia tuollatavoin haetaan kotoa ja suojellaan ehkä joltain uhkaavalta vaaralta tai hoidon puutteelta, niin siinäkin toimitaan väärin. Ihan vois jokainen vanhempi ottaa vastuun niistä omista ipanoistaan silleen, ettei meitä tanttoja tarvittaisi, mäkin voisin mielellään keksiä sitten jotain muuta työtä itselleni. Mutta niin kauan, kun osa vanhemmista on siihen vastuun ottoon kykenemättömiä, niin kauan meillä työt vaan lisääntyy. Mää sanon niille arvostelijoille, että voisvat käyttää sen vouhkaamiseen menevän energiansa niiden lasten ja nuorten hyväksi. Mä voisin rekrytoida heti muutaman tukihenkilön ja -perheen.

Jaahans, jospa mää rauhottuisin. Ja ettisin vaikka omalleni patterit uuteen herätyskelloon. Kännykkä on yöhoidossa alakerrassa - 11v kerran keskellä yötä luvatta whatsapissa riitti mulle. Mää oon oikeesti tosi pitkäpinnainen ja sallin lapsiltani paljon, mutta sitten kun se raja ja sääntö menee jossain, niin se todella menee. Ainiin, mun piti rauhottua...:D ehkä se tarkoittaa siis iltapalaa ja nukkumaan!