Koirallista elämää on meillä vietetty nyt muutama viikko ja Alvin-poika alkaa tuntua entistä omemmalta ja sopivammalta meille. Aluksi olin ahdistunutkin - osaanko toimia, miten pitää toimia, eikö koskaan saa enää nukua pitkään...mutta tuo tuntuu olevan aika lungi tapaus! Minulle on vielä vierasta eläinten kommunikointi, tänään juuri puhuin siitä, että on niin outoa, kun koiran ilme näyttää aina samalta, se ei hymyile koskaan! Mutta heiluttaa se häntää ja näyttää iloaan muuten. Hienosti on pärjännyt päiväaikoja omassa aitauksessaan ja aika hyvin osaa tehdä tarpeensa jo ulos.
Tällä viikolla koiranhoitovastuu onkin meillä aikuisilla kokonaan, kun S ja E lomailevat pohjoisessa mummon ja papan kanssa. Innoissaan ovat siellä, mutta Alvinin kanssa on nyt muutamana iltana pitänyt puhua puhelimessa, kun ikävä on kova. Alvin saa tuliaisia, äiti ei :D
Hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiminen jatkuu vielä sunnuntaihin asti, sitten onkin korkea aika saada halituspulatukset hoidettua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti