Oli viikonloppuna puhetta blogeista ja mainitsin omistavani tämän kirjoituskanavan minäkin. Houkuttelivat sitten kirjoittamaan vähän useammin...Kerroin, ettei täältä löydy hienoja tunnelmakuvia tai muutakaan visuaalisesti viehättävää. Tämä on terapiaa enemmänkin. Syntynyt aluksi tarpeesta purkaa eksäahdistusta, sitten muuten vaan elämäntuskaa.
Viikonloppuna vietettiin taas viikonloppua kera Ihanien ja Parhaiden. Tämä kokoontuminen sai uuden nimenkin viikonlopun aikana, jatkossa puhumme PerinnePäivistä :D Oli mahtavaa tavata minulle tärkeitä naisia elämänvarrelta, osa toooosi vanhoja ystäviä ja osa uudempia. Pöydän ympärillä käyty kuulumiskierros oli täynnä kyyneleitä, onnen tunteita, muutoksen tuulia ja elämänkirjoa ylipäänsä. Vuoden aikana on ehtinyt monelle tapahtua monenlaista, on erottu ja on löydetty tanssikavereita, on saatu lapsia ja tehty remonttia, on menetetty rakkaita ja löydetty rakkaita. Sanoisinko, että elämänmakuista jutustelua!
Launtaina oli alunperin suunnitelmissa, että lapset ovat Santun kanssa, mutta yllätysyllätys suunnitelmathan muuttuvat ja lapset menivätkin serkkulamummulaan. Unohdin ilmoittaa asiasta Santulle ja hups...se olikin se kuuluisa viimeinen tippa kiukutusmaljassa. Ja meitsi sai kuulla kunniansa...mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, eilen meillä käytiin tosi hyvä keskustelu tunteiden kuohahtelusta, oikeudesta olla pahalla tuulella ja siitä, miten toisen toivoisi siihen reagoivan. Selväksi tuli, ettei tuo äkämystyminen oikeasti ollut minun vikani oikeastaan yhtään - tai sen viimeisen tipan verran vain. Oli vain kuppi täynnä ja se piti päästä äkäilemään tyhjäksi. Kohtuuttomuuttaan mieheni pyysi kauniisti anteeksi. Juttelimme pitkään, analysoimme asioita. Nyt on hyvä mieli. Nyt taas muistan, miksi tuota miestä rakastan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti