perjantai 25. toukokuuta 2012

Perjantain pulinoita

Mä käyn täällä liian harvoin kirjoittelemassa ylös tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Nyt on TÖISSÄ kuitenkin sen veran hiljainen hetki, etä laitetaanpas päälimmäisiä ylös. Tänään koittaa jokakeväislle Tallinnan matkalle lähtö - yöpyminen Anun luona jo tuttuun tapaan. Tyhmää on ainoastaan se, että Santtu on ollut nyt työmatkalla, nähdään ehkä nopeesti tossa Tre-Hki välillä tänään ja sitten se rontti lähtee sunnuntainakin työreissuun - koko viikoksi. No, lapset on sulostuttamassa mun iltojani onneksi. Ja onhan siellä hammaslääkäriä ja kevätjuhlaa ja Siirin keikkaa. Elias on ollut tosi reipas poika, kun siltä on pitänyt poistaa kolme hammasta oikomishoitojen takia. Eilen oli ollut aika hurjaa, kun joutuivat monta kertaa lisäämään puudutetta ja oli tullut huono olokin. Mutta hienosti oli poika selvinnyt! Nyt ne ipanaiset onkin matkalla mökille papan kyydillä.

Mun vapaa-ajasta on kulunut iso siivu Facebookin kirppariryhmissä - vielä olen reilusti plussan puolella merkkivaatekaupoista, joita olen sielä tehnyt ja saanut näin arvoisensa hinnan jostain kalliimmista vaatteista. Hieno keksintö tuollaiset ryhmät! Tosin on ne kyllä myös aika koukuttavia, mun onni tässä kohtaa on se, että lapset on jo sen verran isoja, että koossa 134cm --> ei löydy niin paljoa kaupan olevaa.

Jos muutama sana tästä "uudesta" työstä, niin se on ainakin erilaista, että kello on nyt vähän vaille kolme ja kohta mä olen ainoa työntekijä, joka täällä vielä kökkii! Täällä pidetään siis kiinni työajasta, ei kiilloteta kilpeä sillä, että kuka tekee eniten ylitöitä. Meininki on hyvä ja rento. Tykkään melkeenpä kaikesta muusta paitsi tuosta ohjelmasta...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti