Itsenäisyyspäivän kappalevalinta on ehdottomasti Veteraanin iltahuuto. Se puhuttelee mua kovasti, kylmät väreet ja tippa linssiin. Lähteköön sen mukana terveiset taivaaseen omalle papalleni Aarnelle ja isopapallemme Arvolle. Kiitos! Sodan olette kestäneet ja kunnon miehiksi kasvaneet.
Pohdin tätä sota-aihetta enempikin tai oikeastaan vertailin tähän päivään tuota vuosikymmenten takaista kriisitilaa. Suomi selvisi silloin, nyt en ole niin varma, selviääkö Suomi tai oikeastaan sen kansalaiset. Talvisodan henkeä ei tunnu enää olevan, vaan yhteiskunnassa laahustaa yhä enempi luusereita. Perheen isä saattoi olla rintamalla pitkänkin ajan, nainen piti arjen toimivana. Nyt ei pärjätä, hommat kaatuu pieneen vastoinkäymiseen. Mietin myös sitä, että tuntemani veteraanit ovat tulleet sodasta voittajina siinäkin mielessä, että he ovat pärjänneet itsensä kanssa täällä tavallisessa arjessakin. Mielenterveyskuntoutujia on Suomessa pilvin pimein ja toki tiedän, että jokunen ei sodan kauhua kestänyt, mutta harvinaisen täyspäiäsinä sieltä palattiin. Vaikka läsnä oli kuolemaa, pelkoa ja kurjuutta. Miksi tänään ei pärjätä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti