Mä kirjoitin eilen itseni sairaslomalle loppuviikoksi. Tai siis kävin sanomassa pomolle, että nyt ei vaan jaksa. Nyt varmaan maksellaan niitä menneen reilun puolen vuoden velkoja...Onhan tää ollut aika rankkaa, siis tarkoita se ahdistelija-homma. Se ei ole vieläkään tullut päätökseen, eilen viimeksi tuli kummallinen postikortti ja jokunen päivä sitten puhelu. Mä olen urheasti painanut vaan eteenpäin ja oikeasti ei ole ollut voimavaroja pitää itsestään tarpeeksi hyvää huolta. On remonttia, on arkea, on töitä, on harrastuksia, on takkuisia tukkia, katkenneita käsiä, äkäileviä eksiä, väsyneitä lapsia, pimeetä ja harmaata. Nyt tosin paistaa aurinko. Remonttikin on edennyt. Ja takkuinen tukka on eilen harjattu huudon säestyksellä ja sillä uhkauksella, että seuraavat takut leikkaa kampaaja pois...
Jos jotain tämän paniikkiahdistussairastelun myötä tämän 15v aikana olen oppinut, niin sen, että itteään on kuunneltava. Onneksi se itteni ääni oli nyt tarpeeksi voimakas ja tajusin, että jarrutettava on! Toivotaan, että tämä pari päivää oleilua vailla työn taakkaa auttaa ja voin maanantaina palata paremmalla voimalla töihin. Maanantaille osuu onneksi kuukausittaiset positiivisuuskaffet työmaalla :) Tänään kävin hoidattamassa itseäni kiropraktikolla, on tuo tukirankakin mennyt totaalijumiin tässä syksyn aikana. Toivotaan, että alkaa aukeamaan. Latasin myös salikortin ja maanantaina kävin siellä fiilistelemässä yli puolen vuoden tauon jälkeen. Jospa sekin ura urkenisi.
Nyt sytytän uuniin tulen, otan kupin teetä ja nautin hiljaisuudesta.
torstai 16. tammikuuta 2014
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Vahinko
Tiedättehän, kun aika useinkin kuulee, että "ei meillä ollut nyt ihan suunnitelmissa perheenlisäyksen hankkiminen, mutta iloinen vahinkohan tämä on". No niin kävi sitten meillekin! Tosin meille ei ole tulossa ihmisvauvaa vaan koiravauva! Oletteko kuulleet, että koirankin omistajaksi voi tulla vahingossa. No olihan se puheissa ollut tässä jonkin aikaa, mutta lähinnä Siirillä. Minä olen ikäni vihannut ja inhonnut koiria - pelännytkin. Ja ollut allerginen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen sitten rohkaistunut kokeilemaan, että miten pahasti alkaa kutisemaan, jos vähän silittää ja rapsuttaa - sellaisia kilttejä ja pikkuisia koiria tietenkin vaan. Sitten meillä oli hoidossa yhden viikonlopun sellainen kiltti ja ei yhtän pelottava koira.
Ja sitten tuli perjantai ja menin pitämään esittelyä ystäväni luo. Ja illalla sieltä kotiin tullessa oli jo täysi touhotus päällä: "no sinne on syntynyt muutama viikko sitten cavelierin pentuja ja yksi uros olisi vapaana ja jos mä tuun allergiseksi, niin M voisi ottaa koiran takaisin..." Immuniteettia ei enää ollutkaan. Ja kyllä niin siis siinä kävi sitten niin, että hups vaan, hiihtolomalla Alvin muuttaa meille :)
Ja sitten tuli perjantai ja menin pitämään esittelyä ystäväni luo. Ja illalla sieltä kotiin tullessa oli jo täysi touhotus päällä: "no sinne on syntynyt muutama viikko sitten cavelierin pentuja ja yksi uros olisi vapaana ja jos mä tuun allergiseksi, niin M voisi ottaa koiran takaisin..." Immuniteettia ei enää ollutkaan. Ja kyllä niin siis siinä kävi sitten niin, että hups vaan, hiihtolomalla Alvin muuttaa meille :)
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Arjen alle jääneenä
Mä en tajuu, kun ensin sitä odottaa ja sitten kun se alkaa, niin ei meinaa jaksaa. ARKI. Siis ihan kiva joo, että vuosi taittui uuden puolelle ja kaikki suklaansyöntipyhät jäi taakse. Mutta ottaa se silti koville. Ihan kaks päivää kun oon töissä raatanu taas. Oon sitä paitsi osittaisella hoitovapaalla tän kuun, että ei oo ees täyspitkiä päiviä. Mutta silti nuuduttaa. Mun vointikin on ollut eilen ja tänään ahdistuneempi, toivon, että se tästä taas helpottaa.
Se on aika jännä se ahdistus nykyään. Tänään terapiassa sanoinkin, että kun ahdistus kunnolla tulee päälle, niin tuntuu, ettei jaksa elää. Mutta se ei ole sellainen, että haluaisi kuollakaan. Ei missään tapauksessa sellainen. Tässä ahdistuksessa kuolema ei ole elämän vastakohta. Se on vaan sellainen tuska, että tästä elämästä olisi päästävä hyppäämään hetkeksi pois. Järjetöntä. Mutta sellanen se on kun se iskee päälle. Toinen väkionauha on se taivaan putoaminen. Vaikka mää tiiän, ettei se mihkään putoo, mutta silti se ahdistaa mua. Oon kyllä kehittäny sellasen selviytymiskeinon siihen, että puut niinku pitää sen taivaan siellä ylhäällä, ettei se putoo päälle ja tukehduta mua. Muille ihmisillehän se ei tekisi pudotessaan mitään. Ja näistä oloista ja ajatuksista huolimatta mä oon kuitenkin aika terve :D
Tänään kilahdin kylläkin yhdessä palaverissa...oli niin samalla tavalla oirehtiva nuori, joka mä olen ollut ja sitä ahdisti koulussa yksi tietty asia. Opettajat vaan jänkäsivät, että kyllä on siihenkin asiaan osallistuttava ja mä yritin kertoa, että se on nyt varmaan sellanen jumiinjääny juttu, eikä pakottaminen tee hyvää. Se oli kuin päätään olisi takonut seinään.
Aamukin alkoi punaisen näkemisellä - vaikkei työmatkalla yksiäkään liikennevaloja ole. Kuuntelin nimittäin radiosta, kun spekuloivat sosiaalisessa mediassa levinnyttä kaksospoikien huostaanottovideota ja sitten niillä oli oikeen emeriittusrohvessoori Roos siellä kommentoimassa. Ja se Roos sitten latasi oikeen täydeltä laidalta, miten juridisesti osaamattomia sossut on ja miten paljon liikaa huostaanottoja Suomessa tehdään. Roosipaskan mukaan sossut ottavat ennemmin huostaan kuin tarjoavat muita tukitoimia. Hooh, että mua suututti oikeen. Sitä paitsi siinä videossa olevat pojat on jonkun tiedon mukaan jo sijoitettuja ja olivat hatkanneet sijoituspaikasta ja siksi niitä haettiin poliisivoimin. Normikäytäntö siinä kohtaa, jos vanhemmat ei pysty muuhun kuin kuvaamaan tuota tapausta videolle. Harmittaa vaan, että vatipäiset asiakkaat (siis pieni joukko asiakaskunnastamme) saa tällaisesta lisää vettä myllyynsä ja meikkisten työ hankaloituu. Että puhuis se Roos vaan sitä sosiaalipolitiikkaa ja antais jonkun osaavamman hoitaa tän sosiaalityön kentän.
Että kun se yksi tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä - se oli tietenkin sossujen vika. Ja että kun lapsia tuollatavoin haetaan kotoa ja suojellaan ehkä joltain uhkaavalta vaaralta tai hoidon puutteelta, niin siinäkin toimitaan väärin. Ihan vois jokainen vanhempi ottaa vastuun niistä omista ipanoistaan silleen, ettei meitä tanttoja tarvittaisi, mäkin voisin mielellään keksiä sitten jotain muuta työtä itselleni. Mutta niin kauan, kun osa vanhemmista on siihen vastuun ottoon kykenemättömiä, niin kauan meillä työt vaan lisääntyy. Mää sanon niille arvostelijoille, että voisvat käyttää sen vouhkaamiseen menevän energiansa niiden lasten ja nuorten hyväksi. Mä voisin rekrytoida heti muutaman tukihenkilön ja -perheen.
Jaahans, jospa mää rauhottuisin. Ja ettisin vaikka omalleni patterit uuteen herätyskelloon. Kännykkä on yöhoidossa alakerrassa - 11v kerran keskellä yötä luvatta whatsapissa riitti mulle. Mää oon oikeesti tosi pitkäpinnainen ja sallin lapsiltani paljon, mutta sitten kun se raja ja sääntö menee jossain, niin se todella menee. Ainiin, mun piti rauhottua...:D ehkä se tarkoittaa siis iltapalaa ja nukkumaan!
Se on aika jännä se ahdistus nykyään. Tänään terapiassa sanoinkin, että kun ahdistus kunnolla tulee päälle, niin tuntuu, ettei jaksa elää. Mutta se ei ole sellainen, että haluaisi kuollakaan. Ei missään tapauksessa sellainen. Tässä ahdistuksessa kuolema ei ole elämän vastakohta. Se on vaan sellainen tuska, että tästä elämästä olisi päästävä hyppäämään hetkeksi pois. Järjetöntä. Mutta sellanen se on kun se iskee päälle. Toinen väkionauha on se taivaan putoaminen. Vaikka mää tiiän, ettei se mihkään putoo, mutta silti se ahdistaa mua. Oon kyllä kehittäny sellasen selviytymiskeinon siihen, että puut niinku pitää sen taivaan siellä ylhäällä, ettei se putoo päälle ja tukehduta mua. Muille ihmisillehän se ei tekisi pudotessaan mitään. Ja näistä oloista ja ajatuksista huolimatta mä oon kuitenkin aika terve :D
Tänään kilahdin kylläkin yhdessä palaverissa...oli niin samalla tavalla oirehtiva nuori, joka mä olen ollut ja sitä ahdisti koulussa yksi tietty asia. Opettajat vaan jänkäsivät, että kyllä on siihenkin asiaan osallistuttava ja mä yritin kertoa, että se on nyt varmaan sellanen jumiinjääny juttu, eikä pakottaminen tee hyvää. Se oli kuin päätään olisi takonut seinään.
Aamukin alkoi punaisen näkemisellä - vaikkei työmatkalla yksiäkään liikennevaloja ole. Kuuntelin nimittäin radiosta, kun spekuloivat sosiaalisessa mediassa levinnyttä kaksospoikien huostaanottovideota ja sitten niillä oli oikeen emeriittusrohvessoori Roos siellä kommentoimassa. Ja se Roos sitten latasi oikeen täydeltä laidalta, miten juridisesti osaamattomia sossut on ja miten paljon liikaa huostaanottoja Suomessa tehdään. Roosipaskan mukaan sossut ottavat ennemmin huostaan kuin tarjoavat muita tukitoimia. Hooh, että mua suututti oikeen. Sitä paitsi siinä videossa olevat pojat on jonkun tiedon mukaan jo sijoitettuja ja olivat hatkanneet sijoituspaikasta ja siksi niitä haettiin poliisivoimin. Normikäytäntö siinä kohtaa, jos vanhemmat ei pysty muuhun kuin kuvaamaan tuota tapausta videolle. Harmittaa vaan, että vatipäiset asiakkaat (siis pieni joukko asiakaskunnastamme) saa tällaisesta lisää vettä myllyynsä ja meikkisten työ hankaloituu. Että puhuis se Roos vaan sitä sosiaalipolitiikkaa ja antais jonkun osaavamman hoitaa tän sosiaalityön kentän.
Että kun se yksi tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä - se oli tietenkin sossujen vika. Ja että kun lapsia tuollatavoin haetaan kotoa ja suojellaan ehkä joltain uhkaavalta vaaralta tai hoidon puutteelta, niin siinäkin toimitaan väärin. Ihan vois jokainen vanhempi ottaa vastuun niistä omista ipanoistaan silleen, ettei meitä tanttoja tarvittaisi, mäkin voisin mielellään keksiä sitten jotain muuta työtä itselleni. Mutta niin kauan, kun osa vanhemmista on siihen vastuun ottoon kykenemättömiä, niin kauan meillä työt vaan lisääntyy. Mää sanon niille arvostelijoille, että voisvat käyttää sen vouhkaamiseen menevän energiansa niiden lasten ja nuorten hyväksi. Mä voisin rekrytoida heti muutaman tukihenkilön ja -perheen.
Jaahans, jospa mää rauhottuisin. Ja ettisin vaikka omalleni patterit uuteen herätyskelloon. Kännykkä on yöhoidossa alakerrassa - 11v kerran keskellä yötä luvatta whatsapissa riitti mulle. Mää oon oikeesti tosi pitkäpinnainen ja sallin lapsiltani paljon, mutta sitten kun se raja ja sääntö menee jossain, niin se todella menee. Ainiin, mun piti rauhottua...:D ehkä se tarkoittaa siis iltapalaa ja nukkumaan!
maanantai 30. joulukuuta 2013
Tämä vuosi pakettiin
On ollut nii hienoja postauksia muiden blogeissa menneestä vuodesta, että mäkin ajattelin kaivella muistini sopukoita ja laittaa jotain ylös. Toisilla on niitä kuviakin. Minulla ei vieläkään täällä niitä tule näkymään - mielikuvia ja kielikuvia ainoastaan!
Tammikuussa oli muistaakseni paljon lunta ja pakkasta, kunnon talvi siis! Tammikuulta ei muistu mieleen mitään yksittäistä erityistä juttua, se oli arkista aherrusta vain.
Helmikuussa Elias täytti 8v ja juhlittiin kavereiden ja sukulaisten kanssa. Hiihtolomalla oltiin osan viikkoa koko porukka. Muistelen, että helmikuussa alettiin oikeasti suunnitella tuota laajennusosaa tähän taloon.
Maaliskuun kohokohta oli Santun siskon häät pohjoisessa. Maaliskuussa lapset laskettelivat viikon pohjoisessa mummon ja papan kanssa.
Huhtikuussa odotettiin, että maa sulaa, jotta remppahommat pääsevät käyntiin. Huhtikuun alussa alkoi hyvää tekevä terapia minulla.
Toukokuussa tehtiin paljon puita ja muistaakseni loppukuusta kaivettiin jo perustuksille paikkaa! Toukokuussa oli lämpimiä päiviä ja niistä nautittiin.
Kesäkuussa remonttihommat alkoivat todenteolla, minä muistan juhannuksen tienoilla repineeni kaksin käsin seinän ulkoverhousta pois ja touhua oli tällä tontilla! Prätkäajeluita tehtiin muutamia, kovin montaa ei ehtinytkään tänä kesänä.
Heinäkuussa käytiin Tallinnassa Santun kanssa - se surullisen kuuluisa reissu, kun autokin hajosi satamaan...Osteltiin remppatarvikkeita. Heinäkuussa ahdistelijani aloitti piinaamisen: olin sen takia muutaman viikon sairaslomalla. Kesällä tein ahkerasti vanhojen ovien kunnostustöitä - toimi hyvänä terapiana se.
Elokuussa palailin töihin ja lapset aloittivat uuden kouluvuoden. Remontti oli edennyt oikein hyvin ja vihdoin kuun lopussa saatiin kattokin uuteen osaan valmiiksi.
Syyskuussa juhlittiin taas kera parhaiden ja ihanimpien naisten :) Uuden Partylite-kuvaston myötä minua piti kiireisenä esittelyhommat. Santtu jäi vuorotteluvapaalle, jota ei ehtinyt edes aloittaa, kun aloittikin uuden työn.
Lokakuussa alkoi tuntua siltä, että eikö tuo remontti i k i n ä valmistu...
Marraskuussa päästiin muuttamaan uuteen makuuhuoneeseen, useamman kuukauden lattilalla nukkumisen jälkeen se tuntui hotellilta :) Jatkoin vanhojen huonekalujen kunnostusta edelleen. Siiri täytti jo 11v ja häntä juhlistimme useammilla juhlilla. Sain tiedon, että työt jatkuvat ainakin maaliskuun loppuun sossuna Jämsässä.
Joulukuun alku oli murheellinen, koska Elias katkaisi solisluunsa ja mursi olkaluunsa koulun pihalla kaatuessaan. Muutama päivä oli todella tuskaista, mutta kuin ihmeen kaupalla käsi parani kuitenkin nopeasti! Onneksi jäähalli oli käyttökiellossa samaan aikaan. Joulua vietimme rauhallisesti kahdestaan, lapset mökkeilivät.
---
Aika aneeminen tästä tuli. Kaipasin edes tämän vuoden kalenteria tuekseni, että olisin muistanut jotain kohokohtia, mutten löytänyt sitä tähän hätään. Toisaalta tuossa on nyt konkreettisia virstanpylväitä laitettuna luetteloon. Paljon jää pukematta sanalliseen muotoon sellaisia asioita, jotka ovat jääneet tunnemuistiin. Uusperheemme on hioutunut tämänkin vuoden aikana tiiviimmäksi kokonaisuudeksi. Murhetta tosin on aiheuttanut se, ettei Kiia ole ollut läheskään edes joka kuukausi täällä. Parisuhde on välillä ollut pakkasen puolella, on ollut niin arkista kiirettä, ettei parisuhteen hoitamiseen ja toisen huomioimiseen ole muka ollut aikaa. Uskon kuitenkin yhteiseen tulevaisuuteen edelleen.
Tammikuussa oli muistaakseni paljon lunta ja pakkasta, kunnon talvi siis! Tammikuulta ei muistu mieleen mitään yksittäistä erityistä juttua, se oli arkista aherrusta vain.
Helmikuussa Elias täytti 8v ja juhlittiin kavereiden ja sukulaisten kanssa. Hiihtolomalla oltiin osan viikkoa koko porukka. Muistelen, että helmikuussa alettiin oikeasti suunnitella tuota laajennusosaa tähän taloon.
Maaliskuun kohokohta oli Santun siskon häät pohjoisessa. Maaliskuussa lapset laskettelivat viikon pohjoisessa mummon ja papan kanssa.
Huhtikuussa odotettiin, että maa sulaa, jotta remppahommat pääsevät käyntiin. Huhtikuun alussa alkoi hyvää tekevä terapia minulla.
Toukokuussa tehtiin paljon puita ja muistaakseni loppukuusta kaivettiin jo perustuksille paikkaa! Toukokuussa oli lämpimiä päiviä ja niistä nautittiin.
Kesäkuussa remonttihommat alkoivat todenteolla, minä muistan juhannuksen tienoilla repineeni kaksin käsin seinän ulkoverhousta pois ja touhua oli tällä tontilla! Prätkäajeluita tehtiin muutamia, kovin montaa ei ehtinytkään tänä kesänä.
Heinäkuussa käytiin Tallinnassa Santun kanssa - se surullisen kuuluisa reissu, kun autokin hajosi satamaan...Osteltiin remppatarvikkeita. Heinäkuussa ahdistelijani aloitti piinaamisen: olin sen takia muutaman viikon sairaslomalla. Kesällä tein ahkerasti vanhojen ovien kunnostustöitä - toimi hyvänä terapiana se.
Elokuussa palailin töihin ja lapset aloittivat uuden kouluvuoden. Remontti oli edennyt oikein hyvin ja vihdoin kuun lopussa saatiin kattokin uuteen osaan valmiiksi.
Syyskuussa juhlittiin taas kera parhaiden ja ihanimpien naisten :) Uuden Partylite-kuvaston myötä minua piti kiireisenä esittelyhommat. Santtu jäi vuorotteluvapaalle, jota ei ehtinyt edes aloittaa, kun aloittikin uuden työn.
Lokakuussa alkoi tuntua siltä, että eikö tuo remontti i k i n ä valmistu...
Marraskuussa päästiin muuttamaan uuteen makuuhuoneeseen, useamman kuukauden lattilalla nukkumisen jälkeen se tuntui hotellilta :) Jatkoin vanhojen huonekalujen kunnostusta edelleen. Siiri täytti jo 11v ja häntä juhlistimme useammilla juhlilla. Sain tiedon, että työt jatkuvat ainakin maaliskuun loppuun sossuna Jämsässä.
Joulukuun alku oli murheellinen, koska Elias katkaisi solisluunsa ja mursi olkaluunsa koulun pihalla kaatuessaan. Muutama päivä oli todella tuskaista, mutta kuin ihmeen kaupalla käsi parani kuitenkin nopeasti! Onneksi jäähalli oli käyttökiellossa samaan aikaan. Joulua vietimme rauhallisesti kahdestaan, lapset mökkeilivät.
---
Aika aneeminen tästä tuli. Kaipasin edes tämän vuoden kalenteria tuekseni, että olisin muistanut jotain kohokohtia, mutten löytänyt sitä tähän hätään. Toisaalta tuossa on nyt konkreettisia virstanpylväitä laitettuna luetteloon. Paljon jää pukematta sanalliseen muotoon sellaisia asioita, jotka ovat jääneet tunnemuistiin. Uusperheemme on hioutunut tämänkin vuoden aikana tiiviimmäksi kokonaisuudeksi. Murhetta tosin on aiheuttanut se, ettei Kiia ole ollut läheskään edes joka kuukausi täällä. Parisuhde on välillä ollut pakkasen puolella, on ollut niin arkista kiirettä, ettei parisuhteen hoitamiseen ja toisen huomioimiseen ole muka ollut aikaa. Uskon kuitenkin yhteiseen tulevaisuuteen edelleen.
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Jouluttaa vai joulutta
Oi että, mä olen saanut uuden lukijan! Ja siirä riemusta innostuin tänne nyt jotakin kirjoitamaan. Vuoden kamalin aika alkaa olla kohta selätetty. Minä, joka luulin joskus olevani oikein jouluihminen, olen saanut huomata, etten olekaan. Tai ehkä se on ollut ohimenevä vaihe elämässäni, että olen ollut. Jouluihminen muka. Tämän perheuvion uudistumisen myötä olen viimeistään sen tajunnut, että tää on enempi pakkopyhä. Sitä paitis joulutunnelmaa ei yhtään lisää se, että olen saanut vanhemmiltani kuulla viettäväni joulua täysin väärin - joka tarkoittaa siis eri tavalla kuin he. Tänä jouluna teimmekin sitten ratkaisun, että lapseni lähtivät viettämään sitä oikeaa ja oikeanlaista joulua vanhempieni kanssa ja me jäätiin Santun kanssa kahdestaan kotiin. Vietettiin joulua tai ei vietetty, kuka tietää. No, syödään kumminkin sellaisia jouluun kuuluvia ruokia, joista tykätään eli kaloja, juustoja ja paljon suklaata :D Oli meillä pakettejakin ja vihta saunassa. Siitä syntyi oikein hyvä joulucombo, varsinkin kun sain ihan rauhassa poistaa maaleja yhdestä vanhasta kaapista ja illalla laitoimme makuuhuoneeseen lukuvalot, ikkunahelat ja ulko-oveen lukon! Sellainen joulu tai jouluttomuus. Kuka tietää.
Loppuvuosi on ollut kiireinen, jopa väsyttävä, Mä olen paiskinut Partylitea oikein urakalla, sillonhan se on taottava kun parafiini on sulaa - vai miten sitä sanottaisiin. Mutta mukavaa hommaa se, 15 eisttelyä/kk päivätöiden lisäksi taisi olla vain vähän liikaa.... Ja sitten katkesi Eliaksen käsi...omat ahdistukset aiheutti sekin, mutta niinvain on luutuminen tapahtunut ja vieläpä ihan oikein. Sitten oli se epäteitoisuus, että jatkuuko työt, no jatkuuhan ne. Sossuntätinä mennään siis edelleen.
Remontti on vaiheessa, mutta onneksi makuuhuone on jo toimivassa kunnossa. Mä olen avautunut remppamiehelle, että tänne pitäs työmaallekin ehtiä...mutta kuukauteen ei ole näkynyt. Perjantaina lupasi tulla, jospa siis vihdoin saisi hommat kuosiin ja kaiken kuntoon. Viime aikoina vähemmän olen joutunut avautumaan äksälle. Tosin siellä lapset joutuu valvomaan liian myöhään, kuten tässä taannoin kun Elias tuli aivan rättipoikkiväsyneenä kotiin ja kertoi, että ei voinut nukkua kun muut katsoivat elokuvaa siinä sohvalla, jossa hän nukkuisi. Tämä lasten joululoman aikakin oli hienosti jaettu minun ja isänsä kesken, kunnes yksipuoleisella ilmoituksella isä lähtikin Lappiin. Nyt minä sitten lomailen ilman lapsia ja muutaman päivän lapset ovat ilman hoitajaa. Että näin rattoisasti meillä. Toisen puolen eksä jatkaa onnistunutta isästä vieroitusta vanhemman lapsen kanssa. Surullista on se.
Loppuvuosi on ollut kiireinen, jopa väsyttävä, Mä olen paiskinut Partylitea oikein urakalla, sillonhan se on taottava kun parafiini on sulaa - vai miten sitä sanottaisiin. Mutta mukavaa hommaa se, 15 eisttelyä/kk päivätöiden lisäksi taisi olla vain vähän liikaa.... Ja sitten katkesi Eliaksen käsi...omat ahdistukset aiheutti sekin, mutta niinvain on luutuminen tapahtunut ja vieläpä ihan oikein. Sitten oli se epäteitoisuus, että jatkuuko työt, no jatkuuhan ne. Sossuntätinä mennään siis edelleen.
Remontti on vaiheessa, mutta onneksi makuuhuone on jo toimivassa kunnossa. Mä olen avautunut remppamiehelle, että tänne pitäs työmaallekin ehtiä...mutta kuukauteen ei ole näkynyt. Perjantaina lupasi tulla, jospa siis vihdoin saisi hommat kuosiin ja kaiken kuntoon. Viime aikoina vähemmän olen joutunut avautumaan äksälle. Tosin siellä lapset joutuu valvomaan liian myöhään, kuten tässä taannoin kun Elias tuli aivan rättipoikkiväsyneenä kotiin ja kertoi, että ei voinut nukkua kun muut katsoivat elokuvaa siinä sohvalla, jossa hän nukkuisi. Tämä lasten joululoman aikakin oli hienosti jaettu minun ja isänsä kesken, kunnes yksipuoleisella ilmoituksella isä lähtikin Lappiin. Nyt minä sitten lomailen ilman lapsia ja muutaman päivän lapset ovat ilman hoitajaa. Että näin rattoisasti meillä. Toisen puolen eksä jatkaa onnistunutta isästä vieroitusta vanhemman lapsen kanssa. Surullista on se.
perjantai 18. lokakuuta 2013
Aivan arkisia kuulumisia
Jotenkin tämä terapiakanva on ollut hiljaisena pitkän aikaa. Johtuneeko siitä, että on se oikea terapia. Mutta ajattelin jotakin merkintöjä laittaa nyt muistiin. Syysloman viimeinen päivä, luminen tai oikeammin loskainen maa. Elias on kuinkas ollakaan jäähallilla, uudet varusteet koekäytössä! Onhan se eri asia kuin olohuoneessa patsastella varusteissa. Siiri lojuu sohvalla ja Saana nukkuu. Kiia ei ole täällä. Taaskaan. Tämä on jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun Kiia ei ole. Aina on tyttöselle kehitetty muuta tekemistä kun olisi isäviikonloppu. Niin surullista on se. Mutta mitäänhän ei oikein ole tehtävissä, kun biologista sidettä ei isän ja tyttären välillä ole. Kukaan ei suojelu lapsen oikeutta siihen isään, joka on aina ollut se ainoa isä tälle lapselle.
Mä kävin kampaajalla ja nyt pitää odottaa se pari viikkoa, että hiukset on taas hyvin :D Koskaan kampaajan jälkeen ne ei tunnu heti omilta...nytkin tuntuu liian lyhyiltä. Mutta tuo pehko kasvaa niin nopeeta, että kohta ne on taas mun hiukset! Remontti etenee, vaikka musta välillä tuntuu, että se ei valmistu ikinä. Mä olen kitannut ikkunoita kiinni vanhoihin oviin, rasittavaa puuhaa. Toivon mukaan jo kuukauden päästä olisi paaaljon valmiimpaa? Siiri ainakin toivoo, että synttäreillä uusi huone olisi kunnossa.
Oottelen, että olisiko mun uudet silmälasit jo valmiit, vähän lupailivat, että tänään voisivat olla, mutta eipäs kuulu viestiä! Silti Orivedelle kauppaan on kohta lähdettävä - onhan tänään the Herkkupäiväkin!
Mä kävin kampaajalla ja nyt pitää odottaa se pari viikkoa, että hiukset on taas hyvin :D Koskaan kampaajan jälkeen ne ei tunnu heti omilta...nytkin tuntuu liian lyhyiltä. Mutta tuo pehko kasvaa niin nopeeta, että kohta ne on taas mun hiukset! Remontti etenee, vaikka musta välillä tuntuu, että se ei valmistu ikinä. Mä olen kitannut ikkunoita kiinni vanhoihin oviin, rasittavaa puuhaa. Toivon mukaan jo kuukauden päästä olisi paaaljon valmiimpaa? Siiri ainakin toivoo, että synttäreillä uusi huone olisi kunnossa.
Oottelen, että olisiko mun uudet silmälasit jo valmiit, vähän lupailivat, että tänään voisivat olla, mutta eipäs kuulu viestiä! Silti Orivedelle kauppaan on kohta lähdettävä - onhan tänään the Herkkupäiväkin!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Haaste
Sain haasteen Annelta ja koitan selviytyä tästä...en nyt haasta ketään erityisesti, mutta tämän voi poimia itselleen ken haluaa!
Tässä säännöt:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä takaisin haastamista
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä takaisin haastamista
11 asiaa itsestä:
1. Mä olen tänä viikonloppuna tehnyt kahta asiaa, joita en ennen ole koskaan tehnyt: pelannut biljardia ja kitannut laseja kiinni oviin.
2. Nukun evakossa, koska remontti ei ole vielä valmis
3. Mulla on kaksi biologista ja kaksi "sosiaalista" lasta.
4. Nukuin viime yönä jostain syystä huonosti ja ne kirotut hammaskiskot putoo aina suusta ja sitten aamulla niitä saa etsiä...
5. Voisin ehkä elää pastalla ja pestokastikkeella. No okei, jos sais vielä pähkinöitä ja maustamatonja jugurttia.
6. Huomaan miettiväni monenlaisia sisustusjuttuja, nyt kun tilaa tulee lisää
7. En tiedä, missä työskentelen vuodenvaihteen jälkeen
8. Menen ylihuomenna työhaastatteluun kumminkin
9. Kohta otan iltapalaa
10. Painoa on tullut viimeisen vuoden aikana taas lisää (huoh)
11. Tein taas hyviä kauppoja Facebookin kirppareilla
1. Missä olit viisi vuotta sitten ja mitä silloin sinulle kuului?
Vuonna 2008 olin töissä Jämsän nuorisokodissa vastaavana ohjaajana. Siiri oli silloin eskarilainen ja Elias 3v, olivat hoidossa Talviaisten ryhmiksessä. Silloin en vielä tiennyt, että seuraava kevät tulisi mullistamaan elämämme.
2. Lempiherkkusi?
No karkit tietty. Ja leivonnaiset. Ja jäätelö. Ja kaikki muu epäterveellinen.
3. Matkakohde, jonne voisit palata aina vaan uudelleen ja uudelleen?
Heh, mä olen niin huono matkustamaan...oma koti paras paikka. Mutta jos sinne uusperheleirille Tanhuvaaraan pääsisi ensi kesänä, niin olis kiva.
4. Mitä tekemistä keksit tylsälle päivälle, kun ei kertakaikkiaan tunnu olevan mitään tekemistä?
Luen. Askartelen. Katson ohjelmia tallennuksesta. Ja mietin, että pitäisi harrastaa urheilua.
5. Millä keikalla (musiikki/teatteri/stand up/tms) olet ollut viimeeksi?
Hmm...Pertti kurikan Nimipäivät? olikohan se viimeisin...pari kesäteetteria tuli katsastettua myös.
6. Lempikuukausi ja miksi?
Elokuu, on vielä kesää, mutta ripaus syskyä ja hämärtyvät illat.
7. Mikä tekee sinut iloiseksi?
Ystävät, toisen ihmisen hyvä tuuli. Onnistuminen. Juhlat tai niiksi luokiteltavat kissanristiäiset :)
8. Lempileffasi?
Plaah, tässäkin mä olen aika huono...siis katson vähän leffoja. Kotimaiset on yleensä mun valinta.
9. Suosikkisisustusjuttusi kotonasi tällä hetkellä?
Heh, no mä olen innostunut nyt rempan myötä tuunailemaan noita vanhoja juttuja, raapimaan maalia, hiomaan, maalaamaan...kynttilät on tietty aina pop.
10. Viimeisin juttu mikä kolahti?
Hmm...Kolahti ja kalahti...nojoo...tässä ei ehkä haeta ihan tällaista kolahdusta, mutta koin kolauksen, kun poliisi soitti perjantaina ja sanoi, että "tää tutkinta on mennyt ihan vituiksi, homma on kussut, koska emme reagoineet heti". Aha, no kiva kun kerroit tollein selvällä suomen kielellä. Mutta mä kyllä yritin heti silloin kesällä sanoa, että voitteko tutkia, tehkää jotain.
11. Joulunviettoperinteesi, eli mikä tekee sinulle Joulun?
Uuh, ahdistava ajatuskin...mä olen joskus aiemmin luullut olevani joku jouluihminen peräti...mutta en mä ole. Mä olen pikemminkin joulunodotusihminen. se aika ennen joulua on ihan jees. mutta itse joulusta mä en niin pidä. Aatto kahlataan läpi, pyhät voisi hyäpä yli. En ainakaan jaksa yhtään sellaista tekopirteää punakultaista ällömössöä. Ja tästä syystä en kelpaa viettämään joulua enää vanhempieni kanssa. Synkkää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)