perjantai 24. elokuuta 2012

Soppaa ja huttua

Meillä on leikitty Harakka huttua keittää -leikkiä :D Tosin otsikko viittaa soppaisiin tilanteisiin, joita armaat eksät osaavat keitellä. Silloin kun toinen laantuu niin toinen yltyy. Toivoisi vain, että jossain vaiheessa olisi sellainen tilanne, ettei tarvitsisi aina vääntää lapsista ja olemisista suuntaan tai toiseenkaan. Mutta tätä tää uusperheellisyys taitaa olla, sopankeittoa isoissa kattiloissa ja huttujen hämmentämistä. Mutta en mä tätä elämäntilannetta poiskaan vaihtaisi. Ja todettakoon tähän, että omani on nyt pysynyt hienosti sopimuksessa jo kuukauden, toinen äksä aiheuttaa harmaita hiuksia tällä kertaa.

Ja meillä on yllättäin taas vesikriisi! Hooh, johan sitä on jonkin aikaa nautittukin oikeaan tapaan juoksevasta vedestä, joka maistuukin hyvälle. No nyt vuotaa sitten yläkerran vessassa kuumavesiputki. Ehkä jo tekovaiheen vika - mutta ärsyttävää joka tapauksessa.

Muutama sananen laitetaan tässä muistiin myös koulun aloituksesta, Elias-Ekaluokkalainen on innokas koulupoika, tosin kovin kovin uuvuttavaa on tuo koulunkäynti! Nukkumaanmenoaika on klo 20, silloin on edes jotain toiveita jaksaa aamuherääminen ja seuraava päivä ilman kiukkuja. Siiri tuntuu käyvän koulua jo rutiinilla, mitä nyt läksyt tahtoo välillä lannistaa.

Nyt soitetaan putkimiehelle ja toivotaan, että saadaan apua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti