Mun on nyt pakko kirjoittaa, koska mun on pakko istua ainakin hetki, koska monen päivän makaamisesta on joka paikka jumissa ja kipeenä. Oikeestaan vähän niinku päätin, etten enää olis kipeä, mutta mutta...olotila on silti aika heikko vielä. Peijakkaan vatsatauti, joka on nyt neljättä päivää jo mun kimpussa. Ensin huonovointisuutta, tiistaina oksennusta ja ripulia, eilen kuumetta ja tänään muuten vaan karu olo. Ja kuinka ollakkaan, just siinä tilanteessa, kun töissä olis muutenkin vaan 2/5 sossua paikalla, nyt siellä on ruhtinaalliset 1/5. Hiphei. Enkä mä edes ole useesti vatsataudissa, edellisestä on useempi vuosi. Tuleekin sitte vissiin monikertaisena kun harvemmin tulee. Plääh. Pääkin on niin kipeä jos vähänkin yskähtää tai liikauttaa, että tuntuu kuin se räjähtäisi. Ruuat ja nesteet pysyy kyllä sisällä ja siksi mä vähän ihmettelenkin, ettei ala olo korjaantumaan!
Semmosessa puolitokkurassa missä oon öisin ollu (osin kyllä nukkunut sikeestikin), niin se tokkura on aika villiä aikaa kaikenlaisille "unille" ja ajatuksille. Viime yönä mä suunnittelin sellaista kuivakantapäisten ihmisten lakanaa, jossa olisi vahvistettu se jalkojen alle jäävä osa. Ei menisi niin helposti lakanat puhki! Hoh. Mä oikeesti tahtoisin jo töihin...täällä ei jaksa kökkiä. Vaikka boxilla on onneksi tosi monta jaksoa katsomattomia Houseja ja poliiseja, Ilman johtolankoja mä jo kattelin kaks päivää. Viime yönä mä mietin myös empatialla suurella niitä vuodepotilaita, jotka joutuu makaamaan viikkoja, kuukausia jopa vuosia. Mun lonkat tuli kipeeks jo parista päivästä ja jokaikinen lihas on kireä kuin viulunkieli (joka Siiriltä muuten katkesi). Mulla oli viime yönä myös vaihdevuodet, koska vuorotellen kylvin hiessä ja vuorotellen tärisin kylmästä...
Nyt mä sentään laitoin pesukoneen ja tiskikoneen päälle, jos pikkuhiljaa ja varovasti jaksaisi nostella pyykit kuivamaankin! Ja ehkä suurin saavutus tälle aamupäivälle on ollut se, että mä olen vihdoin noin puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen saanut parsittua neuletakista kaksi reikää!!! Wohoo, en olekaan tarpeeton.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Hiihtolomalla
Mä en kylläkään ole tänä vuonna hiihtänyt, muistelen viime talvelta, ettei mun alaselän nikamani oikeen diganneet sitä lajia. Käytiin tänään vaan aurinkoisella kävelykllä kera Siirin ja ikivanhan potkukelkan...se oli pelottavaa menoa. Lapset on rakennelleet huikeita liukumämkiö kotipihaan ja Siirikin on aivan tohkeissaan tohottanut pihalla. Bonustytöt oli alkuviikon meillä, tänään palautuivat keskemmälle Suomea ja S menee töihin huomenna. Me jatketaan lomailua! Tähän lomaan on kuulunut paljon kirpputoreilua, mä olen a i v a n hurahtanut facen kirppisryhmiin...ja live-kirpparithan on aina olleet mun juttu. Myös oman kirppispöydän pitäminen siistissä kunnossa vaatii päivittäisiä käyntejä Jämsässä (tosin työkamu on sitä hoidellut aina välillä).
Mä olen myös siivonnut laatikoita, lipastoja ja romuläjiä. Tein nostalgisen matkan liki 10v taakse kun löysin kaikki kirjoittamani lehtijutut! Aika monissa erikoisissakin tapahtumissa on tullut oltua toimittajana. Liimailin leikikirjaan irralliset jutut. Löydettiin myös lehtijuttuja Siiristä pienenä :) Hiihtoloma on ollut siitä kiva, ettei ole ollut mitään suurempaa missiota reissuista tai muista. Käytiin elokuvissa katsomassa Rölli ja eilen isojen tyttöjen kanssa leivoskaffilla (tai siis teellä ja kaakaolla). Ne on olleet riittäviä kohokohtia!
Jos omasta olosta muutama sananen, niin monena iltana pimeyden tultua mulla on ollu sellanen ihankohtamelkeinnytonpaniikki -olo. Mutta ei onneksi pahempaa. Vihdoin tuli tänään lääkäriltä viesti, että lausunto on postissa, pääsen anomaan Kelasta terapiapäätöstä, terapeutin kanssahan on alustavasti sovittu, että aloitetaan huhtikuun alussa. Lääkäri kysy multa viimeks kun nähtiin, että mitä mä toivon siltä terapialta ja mä sanoin, että toivon vielä parempaa itsetuntemusta ja asioiden käsittelyä. Nyt mä olen ehkä valmis ja tarpeeksi voimissani lähtemään matkalle omaan itseeni. Katsotaan, kuinka mun käy.
Nyt me lähdetään Elluskan kanssa lukemaan Risto Räppääjää!
Mä olen myös siivonnut laatikoita, lipastoja ja romuläjiä. Tein nostalgisen matkan liki 10v taakse kun löysin kaikki kirjoittamani lehtijutut! Aika monissa erikoisissakin tapahtumissa on tullut oltua toimittajana. Liimailin leikikirjaan irralliset jutut. Löydettiin myös lehtijuttuja Siiristä pienenä :) Hiihtoloma on ollut siitä kiva, ettei ole ollut mitään suurempaa missiota reissuista tai muista. Käytiin elokuvissa katsomassa Rölli ja eilen isojen tyttöjen kanssa leivoskaffilla (tai siis teellä ja kaakaolla). Ne on olleet riittäviä kohokohtia!
Jos omasta olosta muutama sananen, niin monena iltana pimeyden tultua mulla on ollu sellanen ihankohtamelkeinnytonpaniikki -olo. Mutta ei onneksi pahempaa. Vihdoin tuli tänään lääkäriltä viesti, että lausunto on postissa, pääsen anomaan Kelasta terapiapäätöstä, terapeutin kanssahan on alustavasti sovittu, että aloitetaan huhtikuun alussa. Lääkäri kysy multa viimeks kun nähtiin, että mitä mä toivon siltä terapialta ja mä sanoin, että toivon vielä parempaa itsetuntemusta ja asioiden käsittelyä. Nyt mä olen ehkä valmis ja tarpeeksi voimissani lähtemään matkalle omaan itseeni. Katsotaan, kuinka mun käy.
Nyt me lähdetään Elluskan kanssa lukemaan Risto Räppääjää!
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Helmiä
Mun rakas poikani Elias on jo 8v! Eilen juhlittiin hurjasti ja tänään on toivuttu juhlista. Arkista talvimenoa on viime aikoine riittänyt, melkein joka päivä jommankumman koululaisen mukana on sukset tai luistimet tai vähintään viulu. Mulla onneksi nyt alkaa lyhyemmät työpäivät, osittainen hoitovapaa 2kk. Päivät on jo selvästi pidentyneet, illasta näkee jo vähän paremmin.
Tämän viikon päänvaiva on ollut eräs naispuolinen exä (ei minun :D )...sen kanssa on takuttu ja väännetty ihan riittämiin. Uskomattomia tempauksia sieltä taholta on koettu ja monia käänteitä on varmaan vielä luvassa. Toivottavasti vain hänkin muistaisi mikä on lapsen etu :S
Nyt leppoisaa sunnuntaita, Santtu polttaa oksia ja mä puuhailen omiani - parasta akkujen lataamista!
Tämän viikon päänvaiva on ollut eräs naispuolinen exä (ei minun :D )...sen kanssa on takuttu ja väännetty ihan riittämiin. Uskomattomia tempauksia sieltä taholta on koettu ja monia käänteitä on varmaan vielä luvassa. Toivottavasti vain hänkin muistaisi mikä on lapsen etu :S
Nyt leppoisaa sunnuntaita, Santtu polttaa oksia ja mä puuhailen omiani - parasta akkujen lataamista!
tiistai 22. tammikuuta 2013
Tammikuun tuiskut
Mun kirjoitusinto on laantunut. Se kertoo siitä, että asiat ovat saaneet päässäni jotain järjestystä. Koska tämän blogin kirjoittaminen on mulle puhtaasti terapeuttista. Sen takia täällä ei ole kuvia tai muuta hössötystä (no okei, se yksi tunnustus ja ne lasten vastaukset) Tämä on terapiakanava, halpa sellainen. Joskus myöhemmin on hyvä palata vanhoihin teksteihin, reflektoida olotuilaa puolen vuoden taakse, lukea miten lasten ja isän yhteydenpito on silloin toiminut.
Tarjosin viittätoista - tämä lähti siitä, että lasten piti asua puolet kuukaudesta isällään. Jonkin aikaa tasitelin sen asian puolesta, nyt en enää suostuisi mistään hinnasta. Minkä enemmän lapset on meillä, sen paremmin he voivat. Ei sillä, että isänsä heitä millään tapaa huonosti kohtelisi, rutiininomainen arki, riittävä uni ja yksi koti vain luovat puitteet lasten turvalliselle ololle ja kasvulle. Isän luo mennään selkeästi kylään, siellä toimitaan eri tavalla kuin kotona, ja näissä määrin yritän sen sietää, vaikken aina ymmärtää voikaan. Tällä hetkellä meillä on hyvin kevyt sopimus: isä tapaa lapsia 6vrk kuukaudessa ja ilmoittaa seuraavan kuukauden päivät edellisen kuun 20.pvä mennessä. Ja miten tämä on toiminut? No sanoisinko välttävästi. Kolme viimeistä kuukautta olen saanut ruinata ilmoitusta, hän ei kuulema ehdi. WHAAT, mies joka istuu tietokoneella, toisessa kädessä netillä varustettu puhelin - ei ehdi vilkaista kalenteria sen vertaa, että osaisi sanoa milloin tapaa omat lapsensa. Välttävästi myös siitä syystä, että lastenvalvoja on hänelle teroittanut, että sovistusta pidetään kiinni. Ja mitä tekee isä: NO KEIKKAA PERKELE, oli sitten lapset tai ei. Pois alta valittavat akat, sen vielä kestän, mutta pois alta omat lapset - sitä en jakssa ymmärtää. Hankalan tilanteesta tekee se, että lapset haluavat mennä isälleen, he kyselevät milloin pääsevät jne. 12-vuotiaana lapsi saa itse vaikuttaa siihen, tapaako ja kuinka paljon etävanhempaansa. Siirillä tuohon ikään on aikaa enää vajaa kaksi vuotta. Tiedän lukuisia tapauksia, joissa lapsi on ilmoittanut, ettei mene. Ja pakottaa ei voi. Toivon, ettei pettymysten kautta ajauduta tuohon tilanteeseen.
Että ei se uusperheellisyys ole aina helppoa. Toinen eksä kun rauhoittuu, niin toinen aloittaa. Se on vähnä kuin kiikkulauta, milloin missäkin suunnassa tuiskuaa. Tilanne vain on päinvastainen, mutta sitä meillä usein kysellään, että missä on lasten etu, huhuu, onko näkynyt.
Kaikesta tuiskusta ja pyrystä huolimatta meillä menee hyvin :) Talon laajennusosa on piirrustusvaiheessa ja se jos mikä on mukavaa! Arki soljuu omissa uomissaan, joskus joku sivuhaara tulee siipan ulkomaanreissuista, niinkuin nyt Italiasta. Minä opettelen edelleen löytämään yksinolosta nautintoa - mutta sen ollessa kateissa on onneksi Siiri, joka tulee mörkövahdiksi :D
Tarjosin viittätoista - tämä lähti siitä, että lasten piti asua puolet kuukaudesta isällään. Jonkin aikaa tasitelin sen asian puolesta, nyt en enää suostuisi mistään hinnasta. Minkä enemmän lapset on meillä, sen paremmin he voivat. Ei sillä, että isänsä heitä millään tapaa huonosti kohtelisi, rutiininomainen arki, riittävä uni ja yksi koti vain luovat puitteet lasten turvalliselle ololle ja kasvulle. Isän luo mennään selkeästi kylään, siellä toimitaan eri tavalla kuin kotona, ja näissä määrin yritän sen sietää, vaikken aina ymmärtää voikaan. Tällä hetkellä meillä on hyvin kevyt sopimus: isä tapaa lapsia 6vrk kuukaudessa ja ilmoittaa seuraavan kuukauden päivät edellisen kuun 20.pvä mennessä. Ja miten tämä on toiminut? No sanoisinko välttävästi. Kolme viimeistä kuukautta olen saanut ruinata ilmoitusta, hän ei kuulema ehdi. WHAAT, mies joka istuu tietokoneella, toisessa kädessä netillä varustettu puhelin - ei ehdi vilkaista kalenteria sen vertaa, että osaisi sanoa milloin tapaa omat lapsensa. Välttävästi myös siitä syystä, että lastenvalvoja on hänelle teroittanut, että sovistusta pidetään kiinni. Ja mitä tekee isä: NO KEIKKAA PERKELE, oli sitten lapset tai ei. Pois alta valittavat akat, sen vielä kestän, mutta pois alta omat lapset - sitä en jakssa ymmärtää. Hankalan tilanteesta tekee se, että lapset haluavat mennä isälleen, he kyselevät milloin pääsevät jne. 12-vuotiaana lapsi saa itse vaikuttaa siihen, tapaako ja kuinka paljon etävanhempaansa. Siirillä tuohon ikään on aikaa enää vajaa kaksi vuotta. Tiedän lukuisia tapauksia, joissa lapsi on ilmoittanut, ettei mene. Ja pakottaa ei voi. Toivon, ettei pettymysten kautta ajauduta tuohon tilanteeseen.
Että ei se uusperheellisyys ole aina helppoa. Toinen eksä kun rauhoittuu, niin toinen aloittaa. Se on vähnä kuin kiikkulauta, milloin missäkin suunnassa tuiskuaa. Tilanne vain on päinvastainen, mutta sitä meillä usein kysellään, että missä on lasten etu, huhuu, onko näkynyt.
Kaikesta tuiskusta ja pyrystä huolimatta meillä menee hyvin :) Talon laajennusosa on piirrustusvaiheessa ja se jos mikä on mukavaa! Arki soljuu omissa uomissaan, joskus joku sivuhaara tulee siipan ulkomaanreissuista, niinkuin nyt Italiasta. Minä opettelen edelleen löytämään yksinolosta nautintoa - mutta sen ollessa kateissa on onneksi Siiri, joka tulee mörkövahdiksi :D
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Paljon
Olipa vaikea keksiä otsikkoa, kun on niin monta teemaa, joista ehkä kirjoitan. Jos lähdetään kerimään auki tästä taaksepäin, niin mehän mentiin eilen kihloihin! Titaanisin sormuksin, mitkään kultarinkulat ei nyt tuntuneet sopivilta ja sitä paitsi tälle mäkään en voi olla allerginen ja Santun käytössä titaanirinkulan pitäisi kestää vaikka mitä muotoaan menettämättä. Itse sormusten sormeenlaitto oli tosi arkinen juttu: "ota nyt toi" Jumbon käytävällä :D Onhan me puhuttu tästä sormusjutusta ja Santtu on vastustanut sitä tosi rajusti. Nyt sitten kihlautumista edellisenä iltana tunnusti, että on vastustanut sitä siksi ettei ole uskaltanut...on pelännyt, etten kuitenkaan huolisi häntä ja siksi on ollut parempi vastustaa. Mutta joulupäivän iltana, kahden päivän hankalan mökötysolotilan jälkeen hän uskalsi vihdoin ottaa riskin...ja taisi kannattaa :)
Me oltiin la-su Vantaalla, Flamingon kylpylässä ja se oli mulle ihan uusi ja tosi kiva kokemus, kun oltiin siellä Spa&Wellness-puolella, ei missään jihuu-hauskaa-vesiliukumäkiä-kato-äiti -sirkuksessa. Se Spa-puoli on vain aikuisille...hämärä, tuoksuva, kynttilöitä ja hyvää musiikkia, monta saunaa ja ihanan kuumia altaita. Aika hieno tunne ole kellua minerralivesialtaassa ja kuunnella vedenalaista musiikkia - minä nautin, vaikka yleensä suorastaan vihaan vettä ja uimista! Taidetaan ensi vuonna lähteä joulua karkuun tuonne :)
Joulu oli ja meni onneksi. Kaikki koristeet ja muut on siivottu jo pois. Meillä oli kaikki lapset täällä ja sinänsä kaikki meni ok, mitä nyt vaan kaksi ahdistunutta aikuista...siis jouluahdistunutta, ei tässä muuta syytä ole ahdistuksiin onneksi. Tai siis tottahan mun olotila vaihtelee, mutta se nyt on "normaalia". Ihanaa on ollut se, että lomalla on saanut nukkua ja nukkua. Viettää aikaa lasten kanssa ja lapsetonna.
Huomenna uutta vuotta otetaan vastaan serkkuperheen kanssa - totuttuun tapaan jo!Kyllä siinä varmaan kuoharit nostetaan rinkuloiden kunniaksi.
Me oltiin la-su Vantaalla, Flamingon kylpylässä ja se oli mulle ihan uusi ja tosi kiva kokemus, kun oltiin siellä Spa&Wellness-puolella, ei missään jihuu-hauskaa-vesiliukumäkiä-kato-äiti -sirkuksessa. Se Spa-puoli on vain aikuisille...hämärä, tuoksuva, kynttilöitä ja hyvää musiikkia, monta saunaa ja ihanan kuumia altaita. Aika hieno tunne ole kellua minerralivesialtaassa ja kuunnella vedenalaista musiikkia - minä nautin, vaikka yleensä suorastaan vihaan vettä ja uimista! Taidetaan ensi vuonna lähteä joulua karkuun tuonne :)
Joulu oli ja meni onneksi. Kaikki koristeet ja muut on siivottu jo pois. Meillä oli kaikki lapset täällä ja sinänsä kaikki meni ok, mitä nyt vaan kaksi ahdistunutta aikuista...siis jouluahdistunutta, ei tässä muuta syytä ole ahdistuksiin onneksi. Tai siis tottahan mun olotila vaihtelee, mutta se nyt on "normaalia". Ihanaa on ollut se, että lomalla on saanut nukkua ja nukkua. Viettää aikaa lasten kanssa ja lapsetonna.
Huomenna uutta vuotta otetaan vastaan serkkuperheen kanssa - totuttuun tapaan jo!Kyllä siinä varmaan kuoharit nostetaan rinkuloiden kunniaksi.
perjantai 21. joulukuuta 2012
Joulun kynnyksellä
Olen tänään tonttu vähän enempi kuin muina päivinä: tänne sossuun on kivat ihmiset lahojoittaneet joulupaketteja jaettavaksi asiakaslapsille, niitä paketteja tuli noin sata ja muutama kymmenen on vielä hakematta. Muutoin täällä on onneksi hiljaista - tai teitty aika kuluisi nopeammin jos olisi jotain järkevää tekemistä :)
Jouluun liittyy edelleen ristiriitaisia aatoksia, mutta ehkä mä selviän. Me vietetään täysin erilainen joulu kuin ennen. Meidän arkiperhe ja Santun tytöt - ehkä luomme aivan omat perinteet? Jouluruokavalikoima noudattaa perinteistä linjaa, kun sain äsken haettua "pakollisen" stollenin itselleni - ilman marsipaanipullaa ei tule mun joulu ;) Hankittuna on myös arsenaali täishampoota - toivottavasti vain varmuuden vuoksi...
Huomenna pikkujouluillaan serkkulassa ja sunnuntaina Santun vanhempien kanssa. Odotan myös kovasti, että pääsen laulamaan kauneimpia joululauluja aatonaattona oikein isoon Längelmäen kirkkoon! Toivottavasti siellä tarkenee.
Lapsia jännittää huomine todistusten saanti: E saa ekan todistuksen ja S ekan numerotodistuksen! Mua jännittää vähän joululahjat :D no, oon onneksi varmistanut tilanteen käärimällä itselleni lempikonvehteja pakettiin (lue: siippani ei ole lahjojen ostelija). Kaikkein eniten odotan joululomalta sitä, että saa nukkua. Ja nukkua. Pitkään nukkua. Päiväunet nukkua. Santun kainalossa nukkua.
Jouluun liittyy edelleen ristiriitaisia aatoksia, mutta ehkä mä selviän. Me vietetään täysin erilainen joulu kuin ennen. Meidän arkiperhe ja Santun tytöt - ehkä luomme aivan omat perinteet? Jouluruokavalikoima noudattaa perinteistä linjaa, kun sain äsken haettua "pakollisen" stollenin itselleni - ilman marsipaanipullaa ei tule mun joulu ;) Hankittuna on myös arsenaali täishampoota - toivottavasti vain varmuuden vuoksi...
Huomenna pikkujouluillaan serkkulassa ja sunnuntaina Santun vanhempien kanssa. Odotan myös kovasti, että pääsen laulamaan kauneimpia joululauluja aatonaattona oikein isoon Längelmäen kirkkoon! Toivottavasti siellä tarkenee.
Lapsia jännittää huomine todistusten saanti: E saa ekan todistuksen ja S ekan numerotodistuksen! Mua jännittää vähän joululahjat :D no, oon onneksi varmistanut tilanteen käärimällä itselleni lempikonvehteja pakettiin (lue: siippani ei ole lahjojen ostelija). Kaikkein eniten odotan joululomalta sitä, että saa nukkua. Ja nukkua. Pitkään nukkua. Päiväunet nukkua. Santun kainalossa nukkua.
torstai 6. joulukuuta 2012
Veteraanin iltahuuto
Itsenäisyyspäivän kappalevalinta on ehdottomasti Veteraanin iltahuuto. Se puhuttelee mua kovasti, kylmät väreet ja tippa linssiin. Lähteköön sen mukana terveiset taivaaseen omalle papalleni Aarnelle ja isopapallemme Arvolle. Kiitos! Sodan olette kestäneet ja kunnon miehiksi kasvaneet.
Pohdin tätä sota-aihetta enempikin tai oikeastaan vertailin tähän päivään tuota vuosikymmenten takaista kriisitilaa. Suomi selvisi silloin, nyt en ole niin varma, selviääkö Suomi tai oikeastaan sen kansalaiset. Talvisodan henkeä ei tunnu enää olevan, vaan yhteiskunnassa laahustaa yhä enempi luusereita. Perheen isä saattoi olla rintamalla pitkänkin ajan, nainen piti arjen toimivana. Nyt ei pärjätä, hommat kaatuu pieneen vastoinkäymiseen. Mietin myös sitä, että tuntemani veteraanit ovat tulleet sodasta voittajina siinäkin mielessä, että he ovat pärjänneet itsensä kanssa täällä tavallisessa arjessakin. Mielenterveyskuntoutujia on Suomessa pilvin pimein ja toki tiedän, että jokunen ei sodan kauhua kestänyt, mutta harvinaisen täyspäiäsinä sieltä palattiin. Vaikka läsnä oli kuolemaa, pelkoa ja kurjuutta. Miksi tänään ei pärjätä?
Pohdin tätä sota-aihetta enempikin tai oikeastaan vertailin tähän päivään tuota vuosikymmenten takaista kriisitilaa. Suomi selvisi silloin, nyt en ole niin varma, selviääkö Suomi tai oikeastaan sen kansalaiset. Talvisodan henkeä ei tunnu enää olevan, vaan yhteiskunnassa laahustaa yhä enempi luusereita. Perheen isä saattoi olla rintamalla pitkänkin ajan, nainen piti arjen toimivana. Nyt ei pärjätä, hommat kaatuu pieneen vastoinkäymiseen. Mietin myös sitä, että tuntemani veteraanit ovat tulleet sodasta voittajina siinäkin mielessä, että he ovat pärjänneet itsensä kanssa täällä tavallisessa arjessakin. Mielenterveyskuntoutujia on Suomessa pilvin pimein ja toki tiedän, että jokunen ei sodan kauhua kestänyt, mutta harvinaisen täyspäiäsinä sieltä palattiin. Vaikka läsnä oli kuolemaa, pelkoa ja kurjuutta. Miksi tänään ei pärjätä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)