Siitä on kokolailla vuosi. Käsittämätöntä on se, etten minä, joka muistan kaikki mahdolliset päivämäärät, muista tarkkaan sitä päivämäärää. Mutta kokolailla vuosi. Ehkä en siksi muista tarkkaa aikaa, että sen piti olla vain yksi muiden joukossa. Yksi tapaus, jonka kanssa juoda kahvia-teetä ja parantaa maailmaa. Yksi, josta todeta taas, että ihan kiva, mutta kun se ihan kiva ei riitä. Sen olin todennut jo ehkä noin 37 kertaa (kyllä...melkoinen säätörupeama se olikin).
Sinä maanantai-iltana kuitenkin tapahtui jotain. Jotain selittämätöntä. Ehkä se oli se, että tuo villapaitainen kaljupää korjasi yläkerran vessan ovenkahvan. (testasin, että onko siitä mihinkään...) Mies joka silloin elämääni astui, ei ollut sitä mitä hain. Ei pitkä eikä akateemisesti koulutettu, ei suutelutaidon mestari Tupakoivakin vielä! Mutta se mies sanoi tuossa olohuoneen ruskealla sohvalla silloin maaliskuussa, että "mä olen nyt löytänyt sen mitä mä olen etsinyt". Se oli päättänyt, että mä olen se - tai siis Se Nainen. Mitäs mä siihen sitten sanomaan, kun kerran se oli niin päättänyt :D Alkuhuuma - oliko meillä sellaista? Meillä on ollut ehkä enempi alun vuoristorataa ja vesihiihtoa...Mahaplätsejä kovalle lumelle ja erityisen hienoja hetkiä. Se, miksi olemme edelleen yhdessä, johtuu siitä, että Se Mies saa mut raivostumaan enempi kuin kukaan muu...se saa mut lähes hulluuden partaalle "olemalla aina oikeassa". Se saa mut ärsyyntymään ryppyotsaisesti esitetyistä kommenteistaan. Ja sitä paitsi se on roudannu kaikki kamansakin jo tänne!
Niin, vuosi elämästäni. Vuosi elämästämme - ehdottoman hieno vuosi. Uusperheen arki ja juhla on koettu ja särmiä hiottu. Koen olevani kovin rikas ja onnellinen. Henkisesti rikas, kokonaisvaltaisen onnellinen.
<3 Santtu, mä rakastan sua. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti