Aakkosia

Nyt on vissiin muotia tehdä elämäni aakkoset -postaus, joten jospa mäkin. Teen tämän nyt sillä tyylillä, että mitä tulee ensin mieleen, jos miettisin viikon, keksisin varmaan paljon hienompia juttuja..


A - aamupalaa ilman ei mikään päivä käynnisty, aurinkoon suhde on kaksijakoinen: ihan kiva joo kun se paistaa ja lämmittää ja valostuttaa, mutta varsinkin kesällä hakeudun varjoon mieluusti


B - no onko se sitten tää bloggaaminen...oon kyllä vähän laiska kirjottamaan, mutta luen blogeja päivttäin


C - niin kuin CV, viimeksi viime viikolla vaihdoin siihen tuoreen päivämäärän ja lähetin sen Jyväskylän amkkiin, jos ottaisivat mut ylempää korkeekoulututkintoa opiskelemaan!


D - (no ihan ekana tuli mieleen D-kuppi, mutta ei sitä kai voi tähän julkisesti laittaa), niin olisko se sitten D-vitamiini, joka aina unohtuu ottaa niin minulla kuin lapsillakin


E - niin kuin elämäni valo Elias Kepa Elsu Elsuttimaakari! 9-vuotias ihana poika, tulee vielä kainaloon :)


F - mä asuin Fasaanitiellä varhaislapsuuteni


G - gnu on se sana, joka usein on sanasekoitus-pelissä kullan arvoinen


H - helmirannekoruja käytin jokunen vuosi sitten joka päivä; se aika meni ohi, mutta tatuoidut helmet mun rannettani kiertää aina


I - iltapäivätee on parhautta, varsinkin jos se on haudutettua


J - niin kuin Janne! Kyllä, se on eksäni, mutta elämäni aakkosissa kuitenkin tärkeällä sijalla, koska on myös lasteni isä ja yhteisiä, yhdessä vietettyjä vuosia kertyi yli kymmenen. Kaikki se katkeruus ja viha, ei sitä kieltäminen käy, mutta haluan muistaa myös ne onnelliset ajat yhdessä.


K - Kati ja Karoliina, parhaita naisia!


L - voisi se olla jotain muutakin, mutta lukeminen on vaan niin ihanaa


M - niin kuin Minä, minuus, minunlaisuus


N - tämän kirjaimen tilan vie nukkuminen, erityisen tärkeää on se


O - omenoita en syö, olkoo tämä oo oppimiselle, jatkuvalle kehittymiselle


P - kirjaimesta tulee aina mieleen paino -niin hyvässä kuin pahassakin


Q - quutamo, täysiquu


R - hei oonko vähän niin kuin se tietty keltapohjainen blogitapetti nyt tän asian kanssa, kun kirjoitan RRRRakkaus...


S - Siiriä voittanutta ei ole, hyvänä kakkosena Santtu


T - kirjaimesta tulee ensimmäisen' mieleen tonttu


U - uu niin kuin ulkoilu koiran kanssa ja ulkoavaruus, josta en pidä


V - velvollisuudet, joskus niin uuvuttavat kotityöt, kaikesta huolehtiminen, päivätyöt, iltatyöt...


W - no se kuplavolkkari! oranssi se oli! ja mun oma!


X - aina on se tekijä X, muuttuja, joka muuttuilee omia aikojaan, ei siihen voi kukaan vaikuttaa - onko se sitten kohtalo vai sattuma...


Y - yksinäisyydelle on oltava tilansa, aikansa ja paikkansa, mutta yksinäinen en haluaisi olla


Z - tästä ei tule mieleen muuta kuin Zeppelliini, mutta olkoon se tällä kertaa kauppakeskus Oulussa, siellä usein pysähdyimme matkalla Lapin lumille.


Å - Ålandissa vietettiin ensimmäinen loma nelilapsisena uusperheenä - se oli meille aikuisille tosi rankka reissu, henkisesti, mutta lapset muistelevat sitä kaiholla edelleen


Ä - ämpäri odottaa ulkorappusilla, että koska taas lämmitetään ulkosauna


Ö - "ööö" mä olen tänäänkin sanonut moneen kertaan; ei vaan ole yksiselitteistä vastausta, miten toimitaan tilanteessa, jossa äiti on niin väsynyt ettei jaksa omaa lastaan tai tilanteessa, jossa lapsi ei mene kouluun....

Koiramaisuuksia

Koirallista elämää on meillä vietetty nyt muutama viikko ja Alvin-poika alkaa tuntua entistä omemmalta ja sopivammalta meille. Aluksi olin ahdistunutkin - osaanko toimia, miten pitää toimia, eikö koskaan saa enää nukua pitkään...mutta tuo tuntuu olevan aika lungi tapaus! Minulle on vielä vierasta eläinten kommunikointi, tänään juuri puhuin siitä, että on niin outoa, kun koiran ilme näyttää aina samalta, se ei hymyile koskaan! Mutta heiluttaa se häntää ja näyttää iloaan muuten. Hienosti on pärjännyt päiväaikoja omassa aitauksessaan ja aika hyvin osaa tehdä tarpeensa jo ulos.

Tällä viikolla koiranhoitovastuu onkin meillä aikuisilla kokonaan, kun S ja E lomailevat pohjoisessa mummon ja papan kanssa. Innoissaan ovat siellä, mutta Alvinin kanssa on nyt muutamana iltana pitänyt puhua puhelimessa, kun ikävä on kova. Alvin saa tuliaisia, äiti ei :D

Hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiminen jatkuu vielä sunnuntaihin asti, sitten onkin korkea aika saada halituspulatukset hoidettua!

Turvaohjelmia

Sotshin olympialaiset meni. Se oli taas turvallinen ajanjakso. En mä niitä seurannut, tai siis miesten lätkäpelit katsoin. Mutta tuo muutama viikko oli taas sellaista helppoa ja kevyttä media-aikaa. Avasit television, niin yleensä sieltä tuli urheilua. Lehtien lööpit oli täynnä urheilua. Eli vähän niinkuin leikkiä. Vaikka joku käyttäisi dopingia, se on kiellettyä vain siellä urheilun pelikentällä. Jos joku tappelee, se tapahtuu yleensä vain kaukalossa. Jos joku häviää, hän ei katoa lopullisesti. Jos ammutaan, se on vain starttipistooli. Iloisia värejä, onnentunteita. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Monesti kun avaa television tai lukee iltapäivälehden lööppiä, niissä on ikäviä uutisia, ihmiskohtaloita ja maailman synkkyyttä. Olympialaisten aikaan tai jonkun muun suuren urheilutapahtuman aikaan voidaan hetki leikkiä, hetki paistatella värikkäiden olympiarenkaiden paisteessa.

Vähän sama asia on se, että kun on hankala olo itsellään, elämä on synkkää ja raskasta, niin silloin mä luen naistenlehtiä ja katselen satuhäitämaajusseja. Vain kevyitä juttuja. Silloin kun on itse jaksava, silloin voi pureutua ankeampiin asioihin.

Linnan juhlat on muuten vähän samanlainen turvaohjelma.

"eiks täällä oo ollenkaan kakkua"

Nyt tulee avautuminen. On Eliaksen syntymäpäivä -ja kaverijuhlat. Mä en ole kaverijuhlaihminen. En sitten niin yhtään. Yksi kaipaa kuitenkin taas kakkua, toinen ei tykkää limsasta, joku jää leikistä ulkopuolelle ja juhlakalu ei muista kiittää lahjoista. Sitten syödään karkkia ja herkkua niin paljon, että loppuaika riehutaan päättömästi ja kotiinlähdön aikaan yksi ei haluaisi lähteä ja kolmelta muulta on hanskat ja pipo hukassa. Kenkäkin on märkä. Puhumattakaan kaatuneesta limsamukista, litsaantuneesta suklaapalasta ja päämäärättömästä palloilusta, että "mitä me tehtäis, voiko pelata pleikkaa". Ainiin ja ne kireät vyöt ja farkunnapit, joita pienet pojat ei saa itse auki mennäkseen vessaan....

Kuitenkin kerran vuodessa sitä on valmis ne juhlat aina järjestämään, koska ne on lapselle niiiin tärkeät. Kutsut tehdään hyvissä ajoin, käydään yhdessä kaupassa valitsemassa herkut, mietitään mitä tehdään ja ketä kutsutaan. Ja juhlien jälkeen lapsi on onnellinen ja kiitollinen. Se riittäköön.

Lepo vaan

Mä jaksan hyvin olla kotona...heh, no ehkä tää tästä ja jaksan mennä töihin maanantaina. Kävin viemässä lapset kouluun ja nostamassa punttia salilla. Hankalin vaihe oli tänään päästä vaan sängystä ylös, vaikka unta oli takana yli 10h. Jotenkin oon niin uupunut siihen aamuhärdelliin...tai siihen, että tuota yhtä neitoa täytyy  patistaa sata kertaa toimimaan...vaikka sillä nyt on se oma herätyskello. Poikanen on tikkana ylhäällä - tai siis alhaalla, alakerrassa, mutta neitonen on murrosiän vanumisvaiheessa. Ehdotin nyt isälleen, että josko vähän jelppaisi tässä arjessa ja ottaisi ensi vkolla yöksi tai kahdeksi nuo ipanaiset.

Tässä aikani kuluksi aloin vaihtamaan lakanoita sänkyymme ja aattelin, että jos nyt vihdoin virittäisin sen helmalakanan...vaan ei se menny ihan suunnitelmien mukaan: se helmalakana on joku kummallinen naru-kuminauha-venytä-solmi-viritys, ei sitä ainakaan yksin saa paikoilleen...hooh. Sitten tässä tän loppuviikon ohjelmassa on vielä ton työhuoneen kaapin maalaus. Jee. Ja yhden kynnyksen aattelin maalata myös, en tajua, että miten yksi tän talon kynnyksistä on tuollainen vihreänruskea ja kaikki muut valkoisia, tehdään siitäkin nyt valkoinen.

Haaveilen tässä samalla, että voi kun olisikin mahdollista tehdä sellaista työviikkoa, että olisi aina vaikka keskiviikot vapaalla. Ehtisi tehdä ruokaa, ehtisi levätä ja kuntoilla. Mutta toisaalta en tiiä onko mulla ees töitä maaliskuun jälkeen - aloitan ehkä kesäloman jo silloin :D kakspiippuinen juttu toi töiden jatkuminen, jatkaminen, loppuminen, lopettaminen. Toisaalta haluun tehdä just tota työtä just tuolla, toisaalta haluisin vaan lorvia. Mutta tiiän, tiiän, tiiän, mä kyllästyisin viimeistään kahden viikon kohdalla siihen lorvimiseen.

Mä en tykkää tästä pakkasesta. Mulle sopisi sellainen vaikka lumetonkin talvi. Toi kylmä ilma ei oo mun juttu...auto on jäässä ja kaikki on jäässä. Eikä vähiten täällä sisällä, koska keittiön patteria ei ole kytketty...mutta ehkä sekin pian taas saa sähköä kun remontti etenee. Täytyy pistää vaan enempi puuta uuniin! Hyvä ystäväni K ja ipanat tulee kohta käymään, lupasin tarjota lounasta. Jospa K auttaisi siinä lakanassa, sillä emännällä ei mene sormi suuhun hankalankaan haasteen edessä! Oikeestaan voitaisiin kantaa vähän huonekalujakin tuonne mun työhuoneeseen...joo...mäpäs lähden siivoomaan sitä...

Pidän itsestäni huolta

Mä kirjoitin eilen itseni sairaslomalle loppuviikoksi. Tai siis kävin sanomassa pomolle, että nyt ei vaan jaksa. Nyt varmaan maksellaan niitä menneen reilun puolen vuoden velkoja...Onhan tää ollut aika rankkaa, siis tarkoita se ahdistelija-homma. Se ei ole vieläkään tullut päätökseen, eilen viimeksi tuli kummallinen postikortti ja jokunen päivä sitten puhelu. Mä olen urheasti painanut vaan eteenpäin ja oikeasti ei ole ollut voimavaroja pitää itsestään tarpeeksi hyvää huolta. On remonttia, on arkea, on töitä, on harrastuksia, on takkuisia tukkia, katkenneita käsiä, äkäileviä eksiä, väsyneitä lapsia, pimeetä ja harmaata. Nyt tosin paistaa aurinko. Remonttikin on edennyt. Ja takkuinen tukka on eilen harjattu huudon säestyksellä ja sillä uhkauksella, että seuraavat takut leikkaa kampaaja pois...

Jos jotain tämän paniikkiahdistussairastelun myötä tämän 15v aikana olen oppinut, niin sen, että itteään on kuunneltava. Onneksi se itteni ääni oli nyt tarpeeksi voimakas ja tajusin, että jarrutettava on! Toivotaan, että tämä pari päivää oleilua vailla työn taakkaa auttaa ja voin maanantaina palata paremmalla voimalla töihin. Maanantaille osuu onneksi kuukausittaiset positiivisuuskaffet työmaalla :) Tänään kävin hoidattamassa itseäni kiropraktikolla, on tuo tukirankakin mennyt totaalijumiin tässä syksyn aikana. Toivotaan, että alkaa aukeamaan. Latasin myös salikortin ja maanantaina kävin siellä fiilistelemässä yli puolen vuoden tauon jälkeen. Jospa sekin ura urkenisi.

Nyt sytytän uuniin tulen, otan kupin teetä ja nautin hiljaisuudesta.

Vahinko

Tiedättehän, kun aika useinkin kuulee, että "ei meillä ollut nyt ihan suunnitelmissa perheenlisäyksen hankkiminen, mutta iloinen vahinkohan tämä on". No niin kävi sitten meillekin! Tosin meille ei ole tulossa ihmisvauvaa vaan koiravauva! Oletteko kuulleet, että koirankin omistajaksi voi tulla vahingossa. No olihan se puheissa ollut tässä jonkin aikaa, mutta lähinnä Siirillä. Minä olen ikäni vihannut ja inhonnut koiria - pelännytkin. Ja ollut allerginen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen sitten rohkaistunut kokeilemaan, että miten pahasti alkaa kutisemaan, jos vähän silittää ja rapsuttaa - sellaisia kilttejä ja pikkuisia koiria tietenkin vaan. Sitten meillä oli hoidossa yhden viikonlopun sellainen kiltti ja ei yhtän pelottava koira.

Ja sitten tuli perjantai ja menin pitämään esittelyä ystäväni luo. Ja illalla sieltä kotiin tullessa oli jo täysi touhotus päällä: "no sinne on syntynyt muutama viikko sitten cavelierin pentuja ja yksi uros olisi vapaana ja jos mä tuun allergiseksi, niin M voisi ottaa koiran takaisin..." Immuniteettia ei enää ollutkaan. Ja kyllä niin siis siinä kävi sitten niin, että hups vaan, hiihtolomalla Alvin muuttaa meille :)

Arjen alle jääneenä

Mä en tajuu, kun ensin sitä odottaa ja sitten kun se alkaa, niin ei meinaa jaksaa. ARKI. Siis ihan kiva joo, että vuosi taittui uuden puolelle ja kaikki suklaansyöntipyhät jäi taakse. Mutta ottaa se silti koville. Ihan kaks päivää kun oon töissä raatanu taas. Oon sitä paitsi osittaisella hoitovapaalla tän kuun, että ei oo ees täyspitkiä päiviä. Mutta silti nuuduttaa. Mun vointikin on ollut eilen ja tänään ahdistuneempi, toivon, että se tästä taas helpottaa.

Se on aika jännä se ahdistus nykyään. Tänään terapiassa sanoinkin, että kun ahdistus kunnolla tulee päälle, niin tuntuu, ettei jaksa elää. Mutta se ei ole sellainen, että haluaisi kuollakaan. Ei missään tapauksessa sellainen. Tässä ahdistuksessa kuolema ei ole elämän vastakohta. Se on vaan sellainen tuska, että tästä elämästä olisi päästävä hyppäämään hetkeksi pois. Järjetöntä. Mutta sellanen se on kun se iskee päälle. Toinen väkionauha on se taivaan putoaminen. Vaikka mää tiiän, ettei se mihkään putoo, mutta silti se ahdistaa mua. Oon kyllä kehittäny sellasen selviytymiskeinon siihen, että puut niinku pitää sen taivaan siellä ylhäällä, ettei se putoo päälle ja tukehduta mua. Muille ihmisillehän se ei tekisi pudotessaan mitään. Ja näistä oloista ja ajatuksista huolimatta mä oon kuitenkin aika terve :D

Tänään kilahdin kylläkin yhdessä palaverissa...oli niin samalla tavalla oirehtiva nuori, joka mä olen ollut ja sitä ahdisti koulussa yksi tietty asia. Opettajat vaan jänkäsivät, että kyllä on siihenkin asiaan osallistuttava ja mä yritin kertoa, että se on nyt varmaan sellanen jumiinjääny juttu, eikä pakottaminen tee hyvää. Se oli kuin päätään olisi takonut seinään.

Aamukin alkoi punaisen näkemisellä - vaikkei työmatkalla yksiäkään liikennevaloja ole. Kuuntelin nimittäin radiosta, kun spekuloivat sosiaalisessa mediassa levinnyttä kaksospoikien huostaanottovideota ja sitten niillä oli oikeen emeriittusrohvessoori Roos siellä kommentoimassa. Ja se Roos sitten latasi oikeen täydeltä laidalta, miten juridisesti osaamattomia sossut on ja miten paljon liikaa huostaanottoja Suomessa tehdään. Roosipaskan mukaan sossut ottavat ennemmin huostaan kuin tarjoavat muita tukitoimia. Hooh, että mua suututti oikeen. Sitä paitsi siinä videossa olevat pojat on jonkun tiedon mukaan jo sijoitettuja ja olivat hatkanneet sijoituspaikasta ja siksi niitä haettiin poliisivoimin. Normikäytäntö siinä kohtaa, jos vanhemmat ei pysty muuhun kuin kuvaamaan tuota tapausta videolle. Harmittaa vaan, että vatipäiset asiakkaat (siis pieni joukko asiakaskunnastamme) saa tällaisesta lisää vettä myllyynsä ja meikkisten työ hankaloituu. Että puhuis se Roos vaan sitä sosiaalipolitiikkaa ja antais jonkun osaavamman hoitaa tän sosiaalityön kentän.

Että kun se yksi tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä - se oli tietenkin sossujen vika. Ja että kun lapsia tuollatavoin haetaan kotoa ja suojellaan ehkä joltain uhkaavalta vaaralta tai hoidon puutteelta, niin siinäkin toimitaan väärin. Ihan vois jokainen vanhempi ottaa vastuun niistä omista ipanoistaan silleen, ettei meitä tanttoja tarvittaisi, mäkin voisin mielellään keksiä sitten jotain muuta työtä itselleni. Mutta niin kauan, kun osa vanhemmista on siihen vastuun ottoon kykenemättömiä, niin kauan meillä työt vaan lisääntyy. Mää sanon niille arvostelijoille, että voisvat käyttää sen vouhkaamiseen menevän energiansa niiden lasten ja nuorten hyväksi. Mä voisin rekrytoida heti muutaman tukihenkilön ja -perheen.

Jaahans, jospa mää rauhottuisin. Ja ettisin vaikka omalleni patterit uuteen herätyskelloon. Kännykkä on yöhoidossa alakerrassa - 11v kerran keskellä yötä luvatta whatsapissa riitti mulle. Mää oon oikeesti tosi pitkäpinnainen ja sallin lapsiltani paljon, mutta sitten kun se raja ja sääntö menee jossain, niin se todella menee. Ainiin, mun piti rauhottua...:D ehkä se tarkoittaa siis iltapalaa ja nukkumaan!

Tämä vuosi pakettiin

On ollut nii hienoja postauksia muiden blogeissa menneestä vuodesta, että mäkin ajattelin kaivella muistini sopukoita ja laittaa jotain ylös. Toisilla on niitä kuviakin. Minulla ei vieläkään täällä niitä tule näkymään - mielikuvia ja kielikuvia ainoastaan!

Tammikuussa oli muistaakseni paljon lunta ja pakkasta, kunnon talvi siis! Tammikuulta ei muistu mieleen mitään yksittäistä erityistä juttua, se oli arkista aherrusta vain.

Helmikuussa Elias täytti 8v ja juhlittiin kavereiden ja sukulaisten kanssa. Hiihtolomalla oltiin osan viikkoa koko porukka. Muistelen, että helmikuussa alettiin oikeasti suunnitella tuota laajennusosaa tähän taloon.

Maaliskuun kohokohta oli Santun siskon häät pohjoisessa. Maaliskuussa lapset laskettelivat viikon pohjoisessa mummon ja papan kanssa.

Huhtikuussa odotettiin, että maa sulaa, jotta remppahommat pääsevät käyntiin. Huhtikuun alussa alkoi hyvää tekevä terapia minulla.

Toukokuussa tehtiin paljon puita ja muistaakseni loppukuusta kaivettiin jo perustuksille paikkaa! Toukokuussa oli lämpimiä päiviä ja niistä nautittiin.

Kesäkuussa remonttihommat alkoivat todenteolla, minä muistan juhannuksen tienoilla repineeni kaksin käsin seinän ulkoverhousta pois ja touhua oli tällä tontilla! Prätkäajeluita tehtiin muutamia, kovin montaa ei ehtinytkään tänä kesänä.

Heinäkuussa käytiin Tallinnassa Santun kanssa - se surullisen kuuluisa reissu, kun autokin hajosi satamaan...Osteltiin remppatarvikkeita. Heinäkuussa ahdistelijani aloitti piinaamisen: olin sen takia muutaman viikon sairaslomalla. Kesällä tein ahkerasti vanhojen ovien kunnostustöitä - toimi hyvänä terapiana se.

Elokuussa palailin töihin ja lapset aloittivat uuden kouluvuoden. Remontti oli edennyt oikein hyvin ja vihdoin kuun lopussa saatiin kattokin uuteen osaan valmiiksi.

Syyskuussa juhlittiin taas kera parhaiden ja ihanimpien naisten :) Uuden Partylite-kuvaston myötä minua piti kiireisenä esittelyhommat. Santtu jäi vuorotteluvapaalle, jota ei ehtinyt edes aloittaa, kun aloittikin uuden työn.

Lokakuussa alkoi tuntua siltä, että eikö tuo remontti i k i n ä valmistu...

Marraskuussa päästiin muuttamaan uuteen makuuhuoneeseen, useamman kuukauden lattilalla nukkumisen jälkeen se tuntui hotellilta :) Jatkoin vanhojen huonekalujen kunnostusta edelleen. Siiri täytti jo 11v ja häntä juhlistimme useammilla juhlilla. Sain tiedon, että työt jatkuvat ainakin maaliskuun loppuun sossuna Jämsässä.

Joulukuun alku oli murheellinen, koska Elias katkaisi solisluunsa ja mursi olkaluunsa koulun pihalla kaatuessaan. Muutama päivä oli todella tuskaista, mutta kuin ihmeen kaupalla käsi parani kuitenkin nopeasti! Onneksi jäähalli oli käyttökiellossa samaan aikaan. Joulua vietimme rauhallisesti kahdestaan, lapset mökkeilivät.

---

Aika aneeminen tästä tuli. Kaipasin edes tämän vuoden kalenteria tuekseni, että olisin muistanut jotain kohokohtia, mutten löytänyt sitä tähän hätään. Toisaalta tuossa on nyt konkreettisia virstanpylväitä laitettuna luetteloon. Paljon jää pukematta sanalliseen muotoon sellaisia asioita, jotka ovat jääneet tunnemuistiin. Uusperheemme on hioutunut tämänkin vuoden aikana tiiviimmäksi kokonaisuudeksi. Murhetta tosin on aiheuttanut se, ettei Kiia ole ollut läheskään edes joka kuukausi täällä. Parisuhde on välillä ollut pakkasen puolella, on ollut niin arkista kiirettä, ettei parisuhteen hoitamiseen ja toisen huomioimiseen ole muka ollut aikaa. Uskon kuitenkin yhteiseen tulevaisuuteen edelleen.

Jouluttaa vai joulutta

Oi että, mä olen saanut uuden lukijan! Ja siirä riemusta innostuin tänne nyt jotakin kirjoitamaan. Vuoden kamalin aika alkaa olla kohta selätetty. Minä, joka luulin joskus olevani oikein jouluihminen, olen saanut huomata, etten olekaan. Tai ehkä se on ollut ohimenevä vaihe elämässäni, että olen ollut. Jouluihminen muka. Tämän perheuvion uudistumisen myötä olen viimeistään sen tajunnut, että tää on enempi pakkopyhä. Sitä paitis joulutunnelmaa ei yhtään lisää se, että olen saanut vanhemmiltani kuulla viettäväni joulua täysin väärin - joka tarkoittaa siis eri tavalla kuin he. Tänä jouluna teimmekin sitten ratkaisun, että lapseni lähtivät viettämään sitä oikeaa ja oikeanlaista joulua vanhempieni kanssa ja me jäätiin Santun kanssa kahdestaan kotiin. Vietettiin joulua tai ei vietetty, kuka tietää. No, syödään kumminkin sellaisia jouluun kuuluvia ruokia, joista tykätään eli kaloja, juustoja ja paljon suklaata :D Oli meillä pakettejakin ja vihta saunassa. Siitä syntyi oikein hyvä joulucombo, varsinkin kun sain ihan rauhassa poistaa maaleja yhdestä vanhasta kaapista ja illalla laitoimme makuuhuoneeseen lukuvalot, ikkunahelat ja ulko-oveen lukon! Sellainen joulu tai jouluttomuus. Kuka tietää.

Loppuvuosi on ollut kiireinen, jopa väsyttävä, Mä olen paiskinut Partylitea oikein urakalla, sillonhan se on taottava kun parafiini on sulaa - vai miten sitä sanottaisiin. Mutta mukavaa hommaa se, 15 eisttelyä/kk päivätöiden lisäksi taisi olla vain vähän liikaa.... Ja sitten katkesi Eliaksen käsi...omat ahdistukset aiheutti sekin, mutta niinvain on luutuminen tapahtunut ja vieläpä ihan oikein. Sitten oli se epäteitoisuus, että jatkuuko työt, no jatkuuhan ne. Sossuntätinä mennään siis edelleen.

Remontti on vaiheessa, mutta onneksi makuuhuone on jo toimivassa kunnossa. Mä olen avautunut remppamiehelle, että tänne pitäs työmaallekin ehtiä...mutta kuukauteen ei ole näkynyt. Perjantaina lupasi tulla, jospa siis vihdoin saisi hommat kuosiin ja kaiken kuntoon. Viime aikoina vähemmän olen joutunut avautumaan äksälle. Tosin siellä lapset joutuu valvomaan liian myöhään, kuten tässä taannoin kun Elias tuli aivan rättipoikkiväsyneenä kotiin ja kertoi, että ei voinut nukkua kun muut katsoivat elokuvaa siinä sohvalla, jossa hän nukkuisi. Tämä lasten joululoman aikakin oli hienosti jaettu minun ja isänsä kesken, kunnes yksipuoleisella ilmoituksella isä lähtikin Lappiin. Nyt minä sitten lomailen ilman lapsia ja muutaman päivän lapset ovat ilman hoitajaa. Että näin rattoisasti meillä. Toisen puolen eksä jatkaa onnistunutta isästä vieroitusta vanhemman lapsen kanssa. Surullista on se.

Aivan arkisia kuulumisia

Jotenkin tämä terapiakanva on ollut hiljaisena pitkän aikaa. Johtuneeko siitä, että on se oikea terapia. Mutta ajattelin jotakin merkintöjä laittaa nyt muistiin. Syysloman viimeinen päivä, luminen tai oikeammin loskainen maa. Elias on kuinkas ollakaan jäähallilla, uudet varusteet koekäytössä! Onhan se eri asia kuin olohuoneessa patsastella varusteissa. Siiri lojuu sohvalla ja Saana nukkuu. Kiia ei ole täällä. Taaskaan. Tämä on jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun Kiia ei ole. Aina on tyttöselle kehitetty muuta tekemistä kun olisi isäviikonloppu. Niin surullista on se. Mutta mitäänhän ei oikein ole tehtävissä, kun biologista sidettä ei isän ja tyttären välillä ole. Kukaan ei suojelu lapsen oikeutta siihen isään, joka on aina ollut se ainoa isä tälle lapselle.

Mä kävin kampaajalla ja nyt pitää odottaa se pari viikkoa, että hiukset on taas hyvin :D Koskaan kampaajan jälkeen ne ei tunnu heti omilta...nytkin tuntuu liian lyhyiltä. Mutta tuo pehko kasvaa niin nopeeta, että kohta ne on taas mun hiukset! Remontti etenee, vaikka musta välillä tuntuu, että se ei valmistu ikinä. Mä olen kitannut ikkunoita kiinni vanhoihin oviin, rasittavaa puuhaa. Toivon mukaan jo kuukauden päästä olisi paaaljon valmiimpaa? Siiri ainakin toivoo, että synttäreillä uusi huone olisi kunnossa.

Oottelen, että olisiko mun uudet silmälasit jo valmiit, vähän lupailivat, että tänään voisivat olla, mutta eipäs kuulu viestiä! Silti Orivedelle kauppaan on kohta lähdettävä - onhan tänään the Herkkupäiväkin!

Haaste

Sain haasteen Annelta ja koitan selviytyä tästä...en nyt haasta ketään erityisesti, mutta tämän voi poimia itselleen ken haluaa!

 

Tässä säännöt: 

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä takaisin haastamista

11 asiaa itsestä:

1. Mä olen tänä viikonloppuna tehnyt kahta asiaa, joita en ennen ole koskaan tehnyt: pelannut biljardia ja kitannut laseja kiinni oviin.

2. Nukun evakossa, koska remontti ei ole vielä valmis

3. Mulla on kaksi biologista ja kaksi "sosiaalista" lasta.

4. Nukuin viime yönä jostain syystä huonosti ja ne kirotut hammaskiskot putoo aina suusta ja sitten aamulla niitä saa etsiä...

5. Voisin ehkä elää pastalla ja pestokastikkeella. No okei, jos sais vielä pähkinöitä ja maustamatonja jugurttia.

6. Huomaan miettiväni monenlaisia sisustusjuttuja, nyt kun tilaa tulee lisää

7. En tiedä, missä työskentelen vuodenvaihteen jälkeen

8. Menen ylihuomenna työhaastatteluun kumminkin

9. Kohta otan iltapalaa

10. Painoa on tullut viimeisen vuoden aikana taas lisää (huoh)

11. Tein taas hyviä kauppoja Facebookin kirppareilla

1. Missä olit viisi vuotta sitten ja mitä silloin sinulle kuului?

Vuonna 2008 olin töissä Jämsän nuorisokodissa vastaavana ohjaajana. Siiri oli silloin eskarilainen ja Elias 3v, olivat hoidossa Talviaisten ryhmiksessä. Silloin en vielä tiennyt, että seuraava kevät tulisi mullistamaan elämämme.

2. Lempiherkkusi?

No karkit tietty. Ja leivonnaiset. Ja jäätelö. Ja kaikki muu epäterveellinen.

3. Matkakohde, jonne voisit palata aina vaan uudelleen ja uudelleen?

Heh, mä olen niin huono matkustamaan...oma koti paras paikka. Mutta jos sinne uusperheleirille Tanhuvaaraan pääsisi ensi kesänä, niin olis kiva.

4. Mitä tekemistä keksit tylsälle päivälle, kun ei kertakaikkiaan tunnu olevan mitään tekemistä?

Luen. Askartelen. Katson ohjelmia tallennuksesta. Ja mietin, että pitäisi harrastaa urheilua.

5. Millä keikalla (musiikki/teatteri/stand up/tms) olet ollut viimeeksi?

Hmm...Pertti kurikan Nimipäivät? olikohan se viimeisin...pari kesäteetteria tuli katsastettua myös.

6. Lempikuukausi ja miksi?

Elokuu, on vielä kesää, mutta ripaus syskyä ja hämärtyvät illat.

7. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Ystävät, toisen ihmisen hyvä tuuli. Onnistuminen. Juhlat tai niiksi luokiteltavat kissanristiäiset :)

8. Lempileffasi?

Plaah, tässäkin mä olen aika huono...siis katson vähän leffoja. Kotimaiset on yleensä mun valinta.

9. Suosikkisisustusjuttusi kotonasi tällä hetkellä?

Heh, no mä olen innostunut nyt rempan myötä tuunailemaan noita vanhoja juttuja, raapimaan maalia, hiomaan, maalaamaan...kynttilät on tietty aina pop.

10. Viimeisin juttu mikä kolahti?

Hmm...Kolahti ja kalahti...nojoo...tässä ei ehkä haeta ihan tällaista kolahdusta, mutta koin kolauksen, kun poliisi soitti perjantaina ja sanoi, että "tää tutkinta on mennyt ihan vituiksi, homma on kussut, koska emme reagoineet heti". Aha, no kiva kun kerroit tollein selvällä suomen kielellä. Mutta mä kyllä yritin heti silloin kesällä sanoa, että voitteko tutkia, tehkää jotain.

11. Joulunviettoperinteesi, eli mikä tekee sinulle Joulun?

Uuh, ahdistava ajatuskin...mä olen joskus aiemmin luullut olevani joku jouluihminen peräti...mutta en mä ole. Mä olen pikemminkin joulunodotusihminen. se aika ennen joulua on ihan jees. mutta itse joulusta mä en niin pidä. Aatto kahlataan läpi, pyhät voisi hyäpä yli. En ainakaan jaksa yhtään sellaista tekopirteää punakultaista ällömössöä. Ja tästä syystä en kelpaa viettämään joulua enää vanhempieni kanssa. Synkkää.

Valintoja

Mää nappasin Annen blogista tämmöisen jutskan, ihan hauska pohtia välillä materiaalisia juttuja. Ne on jotenkin niin paljon helpompiakin.

Kengät // Uskokaa tai älkää, Crocs...mutta eieiei niitä kamalia reikäsämpylöitä, vaan mulla on crocsilta saappaita, kävelykenkiä, remmikenkiä, sandaaleja...materiaalit on ihania ja mukavuus jalassa omaa luokkaansa! Nyt mulla on kyllä Friendtexin nilkkurit jalassa :)

Farkut // JOS käytän farkkuja...niin ne on Friendtexia pitkälti

T-Paita // no hmm...mitä milloinkin

Kello //kännykän kello

Alusvaatteet // Lindex, Seppälä, KappAhl

Laukku // Marimekko nyt käytössä, mutta jotain merkittömiä omistan myös

Korut // Tärkein on titaania, eli kihlasormus, samoin titaania on peukalosormus ja ranteeseen on tatuoitu rannekoru (lasten piirtämä)...sitten käytän jotain rihkamaa välillä kaulassa tai ranteessa. Juhliin liatan kuitenkin kultaisen rannerenkaan, jonka olen saanut 18v lahjaksi äidiltäni, joka sai sen YO-lahjaksi omalta äidiltään, joka sai sen lahjaksi joskus nuorena. Tämä koru siirtyy sitten aikanaan Siirille. Korvissa kultaa, huulessa ja nenässä kirurgin terästä.

TV // joku ihan tavis ja aika pieni, miehen myötä myös videotykki ja valkokangas

Kännykkä // Lumia 720

MP3 // Sain kiitos hyvästä erosta lahjan exältä, mustan MP3:n...ei se oo enää käytössä

Tietokone // rikki saranoistaan...en mä sen merkkiä muista

Meikit // Lumenea ja muutakin, meikkivoide sitä kallista mitä yksi kaverini myy ja jonka nimeä en muista...

Kasvovoide // Virolainen Puhas Loodus ja siitä Sayalill

Shampoo // hiuspohjaa rauhoittava hilsesampoo...yök. ja sitten Elvital

Tuoksu // Calvin Kleinit ja nyt Lancome Poison muistaakseni

viini // nyt vaan alkoholintonta ( ja ei, en ole raskaana), onneksi alkoholittomistakin löytyy hyviä valkkareita...jos voisin alkoholillista ottaa, niin JP Chenetin valkoinen puolimakea

Leipä // Lidlin kurpitsansiemensämpylät :p ja Vaasan ruispalata

Ruoka // oih, joku mitä ei tarvi ite laittaa! 

Jäätelö // no B&J:t on tietty hyvii...ja moni muu

Karkit // irtokarkit, sekalaiset, täytelakut ja suklaati

Sänky // pitää ostaa uusi

Lakanat // Finnlaysonia ja pussilakanoissa hyppii usein Muumit

Päivälehti // ei

Lehti // MeNaiset, Meidän Perhe

No jos mä sitten

Oli viikonloppuna puhetta blogeista ja mainitsin omistavani tämän kirjoituskanavan minäkin. Houkuttelivat sitten kirjoittamaan vähän useammin...Kerroin, ettei täältä löydy hienoja tunnelmakuvia tai muutakaan visuaalisesti viehättävää. Tämä on terapiaa enemmänkin. Syntynyt aluksi tarpeesta purkaa eksäahdistusta, sitten muuten vaan elämäntuskaa.

Viikonloppuna vietettiin taas viikonloppua kera Ihanien ja Parhaiden. Tämä kokoontuminen sai uuden nimenkin viikonlopun aikana, jatkossa puhumme PerinnePäivistä :D Oli mahtavaa tavata minulle tärkeitä naisia elämänvarrelta, osa toooosi vanhoja ystäviä ja osa uudempia. Pöydän ympärillä käyty kuulumiskierros oli täynnä kyyneleitä, onnen tunteita, muutoksen tuulia ja elämänkirjoa ylipäänsä. Vuoden aikana on ehtinyt monelle tapahtua monenlaista, on erottu ja on löydetty tanssikavereita, on saatu lapsia ja tehty remonttia, on menetetty rakkaita ja löydetty rakkaita. Sanoisinko, että elämänmakuista jutustelua!

Launtaina oli alunperin suunnitelmissa, että lapset ovat Santun kanssa, mutta yllätysyllätys suunnitelmathan muuttuvat ja lapset menivätkin serkkulamummulaan. Unohdin ilmoittaa asiasta Santulle ja hups...se olikin se kuuluisa viimeinen tippa kiukutusmaljassa. Ja meitsi sai kuulla kunniansa...mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, eilen meillä käytiin tosi hyvä keskustelu tunteiden kuohahtelusta, oikeudesta olla pahalla tuulella ja siitä, miten toisen toivoisi siihen reagoivan. Selväksi tuli, ettei tuo äkämystyminen oikeasti ollut minun vikani oikeastaan yhtään - tai sen viimeisen tipan verran vain. Oli vain kuppi täynnä ja se piti päästä äkäilemään tyhjäksi. Kohtuuttomuuttaan mieheni pyysi kauniisti anteeksi. Juttelimme pitkään, analysoimme asioita. Nyt on hyvä mieli. Nyt taas muistan, miksi tuota miestä rakastan.

Syksyn kynnyksellä

Mä palasin tänään töihin. Mulla piti olla viisi viikkoa kesälomaa...mutta olikin kolme viikkoa kesälomaa ja neljä viikkoa sairaslomaa. Heinäkuun alusta lähtien mua on piinannut puhelinhäirikkö, soittelee parhaimmillaan yli 20 kertaa päivässä...on lähettänyt kirjeen ja tehnyt ls-ilmoituksen. Epäily mulla on ja poliisi tutkii asiaa. On jo löytänyt yhteyden epäiltyyn, mutta eihän se tyyppi mitään tunnusta...plaah. Mutta teki hyvää pääkopalle tuo sairasloma, eipä musta olisi ollut heti töitä tekemään, kun tämä karmeus alkoi paljastua. Nyt tänään kun menin töihin, niin tuntui ihan hyvälle. Hyvälle tuntuu myös se, että lomaa on varastossa yhteensä 13 päivää!

Mun työt ei ehkä jatku Jämsässä vuodenvaihteen jälkeen, mutta optimistina uskon, että jotain duunia mä kyllä taas löydän. Santtu jää vuorotteluvapaalle syyskuun alusta - vakaa suunnitelma ainakin on näin. Remonttihommat etenee kovaa vauhtia, laajennuksessa on jo lattiat levytetty, voi vähän suunnitella jo sängyn paikkaa :) Mä oon innostunu raaputtelemaan vanhoja maaleja: kaikki lähti ovista ja on nyt laajentunut huonekaluihinkin. Tosi terapeuttista ja näkee oman käden jäljen!

Tää kesä hurahti kyllä ohi nopeemmin kuin mikään muu kesä tähän mennessä! En ymmärrä, että kohta ollaan jo elokuun puolivälissä! Lapset aloitti koulun jo viime viikolla, vielä riittää intoa. Partyliten syksykin käynnistyy pikkuhiljaa, vkoloppuna konferenssissa on uudet jutut näytillä.

Taas mull kävi tyhmästi: aloin kirjottaa sanoja pursuten, sitten piti sättäillä välillä facessa ja koko kirjoitus typistyi tällaiseksi. Höh. Olkoon kuitenkin. Joku muistiinpano edes.

Epäkohtia

Tänään työhöni liittyen soitin Oriveden poliisiasemalle, vain kuullakseni nauhoitetun vastaajaäänen, joka kertoi, että tavoittelemasi henkilön vastaaja on täynnä, soita myöhemmin uudestaan. Soitin Pirkanmaan poliisilaitoksen vaihteeseen, josta todettiin, että juu-u, ei ole Orivedellä yhtään poliisia tänään töissä!! Että turvallisissa käsissä olemme.

Iltapäivällä menin hakemaan Valintatalosta sinne saapunutta pakettia. Kesäpoika tivasi henkilökorttia, jolloin totesin, että ajokortti onkin jossain muualla kuin mukana. Pyysin kauniisti ja vähemmän kauniisti, enkö voisi saada pakettia kela-kortilla tms. Poika sanoi, että saa tukkapöllyä jos tekee vastoin sääntöjä. Lähdin närkästyneenä pois ja autossa luin paketin saapumisilmoituksen uudestaan: ...henkilökortti TAI VALTAKIRJA! olisin siis voinut tehdä valtakirjan vaikkapa takanani jonottaneelle keski-ikäiselle miehelle, joka olisi sitten valtakirjan avulla voinut lunastaa pakettini. Kreisiä sanon mä.

Kolmas epäkohta on se, että kun on ensin yksinhuoltaja, niin saa lapsilisän yksinhuoltajakorotukset ja elatusmaksu määräytyy tietyllä tapaa. Kun talouteen muuttaa toinen aikuinen, JOKA EI OLE ELATUSVELVOLLINEN tietenkään minun lapsiani kohtaan, niin tadaa: yksinhuoltajakorotus poistuu ja elatusmaksu pienenee. Huoh, järjen köyhyyttä tällaiset säännöt.

Valintataloreissun jälkeen törmäsin kirpputorilla näöltä tuttuun vahempaan mieheen, joka intoutui myynnissä olevista Muumi-hahmoista ja kertoi, että hänellä on autotallista 49 siis neljäkymmentäyhdeksän!!!! kappaletta Millenium-muumimukia. Käänsi setä sitten vielä vähän veistä kylkiluissani sanailemalla, että "aikoinaan tuolta Siken kirppikseltä ostin vielä yhden kyseisen mukin kolmella eurolla". Minä muistan sen tapauksen, koska jonotin sen setän takana, sydän verta itkien: miten joku voi luopua arvomukista neljällä eurolla (HUOM! setä muisti hinnan väärin, minun silmiini se naurettava euromäärä on painunut ikiajoiksi...)

Ultra

Hahahahahah, käsi ylös, kuka ehti jo luulla....

Mutta oikeammin: kävin eksän sivuilla kattomassa yhtä juttua ja löysin sieltä tämän, itseni tekemän, elokuussa 2009:

Vastaa kymysyksiin käyttäen ainoastaan biisien nimiä YHDELTÄ ARTISTILTA. Merkkaa 20 ystävää, minut mukaanlukien. Elä käytä samaa bändiä kuin minä. Yritä olla toistamatta samaa biisin nimeä. Se on paljon vaikeampaa kuin luulet!

Nimeä muistiinpanosi "Elämäni *bändin nimi* mukaan"

Valitse artistisi:
Ultra Bra

Oletko mies vai nainen?
Nainen, joka elää vapaaheran elämää (no sitähän tää tavallaan nyt on)

Kuvaile itseäsi:
Kaunis ja ylpee (kauneus on katsojen silmässä -tai joskus siellä on roska)

Miltä nyt tuntuu:
Sinä lähdit pois (ja siitähän tää elämä alkoio)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
Tel Aviv, Tel Aviv (ei alkuunkaan Tel Aviv)

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
Pärnu (se voisi olla mielenkiintoinen)

Mieleisin kuljetusmuotosi:
Haikara (lintujen vapaus...)

Paras ystäväsi on:
Hauki (tai joku muu kala, toisinaan myös ihminen)

Lempivärisi:
Pinnan alla (sieltä löytyy kauneimmat turkoosis ja vihreät)

Millainen sää on:
Savanni nukahtaa (no niin kuuma ainakin)

Lempivuorokaudenaika:
Kuiskaus (eli iltayö)

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Vesireittejä (kyynelten suolaa ja elämän vettä)

Mitä elämä on sinulle:
Rubikin kuutio (no on se ainakin niin monitahoinen)

Nykyinen parisuhteesi:
Kirjoituksia (sitä, sitä se on)

Mikä mättää:
Ken Saro Wiwa on kuollut (kuka se muuten ees oli?)

Odotan tulevalta:
Minä suojelen sinua kaikelta (olis se helmee...)

En pahastuisi:
Jäätelöauto (ei kai siitä kukaan)

Pelkään:
Ilmiöitä (elämään mahtuu niin monenlaisia ilmiöitä, että osa vähän pelottaakin)

Paras neuvoni:
Tyttöjen välisestä ystävyydestä (se on kestävintä)

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
Villiviini (ehdottomasti, tai miten olisi Wild Wine)

Päivän miete:
Älä soita tänne enää koskaan! (oikeesti mulla on salainen numero nykyään - poliisin kehotuksesta)

Miten tahtoisin kuolla:
Kalpeat kasvot (monesti sitä kalpenee kuollessaan)

Mottoni:
Siirrän sokeriastiaa (eli onni löytyy arjesta!)

Päivä äitien

Se on kevään juhlista yksi tänään, äitienpäivä. Minä vietän sitä ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen ilman lapsia. Lapset pulikoivat mummon ja papan kanssa mökillä, se heille suotakoon. Me tapellaan Santun kanssa kotona - suodaanko se meille sitten :D

Mietin äitiyttä ja sen variaatioita. Mietin sitä, miten erilaisia äitejä tunnen. Toki työni kautta tunnen äitiyden ilmiöitä. Rakastavia äitejä, sijaisäitejä, äitnsä menettäneitä, taidottomia äitejä, riittävän hyviä äitejä, huostaanotettujen lasten äitejä, yksinhuoltajaäitejä, tukiperheäitejä, vuorovaikutustaidottomia äitejä. Äitejä kuitenkin kaikki. Itse olen äiti, äitipuoli, sosiaalinen äitikin ehkä, sosiaalinen äitiys on läsnäoloa ilman biologiaa. Näinä aikoina ei ole helppoa olla äiti. Joiltain se ei onnistu ollenkaan. Ehkä liian vähän tulee mietittyä sitä, miten pyhä asia äitiys kuitenkin on. Toisaalta työkentällä joutuu siirtämään tunteet sivuun ja arvioimaan toisen naisen äitiyttä objektiivisesti. Arvioimaan, riittääkö se, onko se lapselle oikeanlaista. Onneksi useinmiten on tai jollei ole, niin pienellä tuella se on lapselle riittävää.

Räikeitä laiminlyöntejä harvoin tulee vastaan, nälkää, likaisuutta tai heitteillejättöä. Kaikkein hankalinta on arvioida vuorovaikutuksen puutteita tai vinoumia. Olen nähnyt puolivuotiaan, jolle äiti ei ole koskaan jutellut: lapsella on sijaistoimintoja. Olen nähnyt saman lapsen jonkin ajan päästä, tilanteessa, jossa hänelle on alettu puhumaan: sijaistoiminnot ovat vähentyneet ja lapsi ääntelee itsekin. Mutta mikä mä olen silti arvioimaan. Mikä mä olen asettamaan äitejä paremmuusjärjestykseen. Aika raadollista.

Omassa elämässäni äitiydellä on useita ulottuvuuksia. Suhde omaan äitiin on edelleen hankala ja tietyllä tapaa etäinen. Tulemme toimeen, puhumme säästä ja ruuasta, pintaa syvemmälle ei vain saa mennä - onneksi ne "äidit" on muualla, joiden kanssa syväsukeltaminen onnistuu! Minä omien lasteni äitinä olen monenlainen. Varmasti vajavainen, mutta riittävän hyvä. Ei sitä käy kiistäminen, että äitiys on yksi suurimpia elämäntehtäviä naisen elämässä. Mutta helppoa se ei ole.

kippeenä

Mun on nyt pakko kirjoittaa, koska mun on pakko istua ainakin hetki, koska monen päivän makaamisesta on joka paikka jumissa ja kipeenä. Oikeestaan vähän niinku päätin, etten enää olis kipeä, mutta mutta...olotila on silti aika heikko vielä. Peijakkaan vatsatauti, joka on nyt neljättä päivää jo mun kimpussa. Ensin huonovointisuutta, tiistaina oksennusta ja ripulia, eilen kuumetta ja tänään muuten vaan karu olo. Ja kuinka ollakkaan, just siinä tilanteessa, kun töissä olis muutenkin vaan 2/5 sossua paikalla, nyt siellä on ruhtinaalliset 1/5. Hiphei. Enkä mä edes ole useesti vatsataudissa, edellisestä on useempi vuosi. Tuleekin sitte vissiin monikertaisena kun harvemmin tulee. Plääh. Pääkin on niin kipeä jos vähänkin yskähtää tai liikauttaa, että tuntuu kuin se räjähtäisi. Ruuat ja nesteet pysyy kyllä sisällä ja siksi mä vähän ihmettelenkin, ettei ala olo korjaantumaan!

Semmosessa puolitokkurassa missä oon öisin ollu (osin kyllä nukkunut sikeestikin), niin se tokkura on aika villiä aikaa kaikenlaisille "unille" ja ajatuksille. Viime yönä mä suunnittelin sellaista kuivakantapäisten ihmisten lakanaa, jossa olisi vahvistettu se jalkojen alle jäävä osa. Ei menisi niin helposti lakanat puhki! Hoh. Mä oikeesti tahtoisin jo töihin...täällä ei jaksa kökkiä. Vaikka boxilla on onneksi tosi monta jaksoa katsomattomia Houseja ja poliiseja, Ilman johtolankoja mä jo kattelin kaks päivää. Viime yönä mä mietin myös empatialla suurella niitä vuodepotilaita, jotka joutuu makaamaan viikkoja, kuukausia jopa vuosia. Mun lonkat tuli kipeeks jo parista päivästä ja jokaikinen lihas on kireä kuin viulunkieli (joka Siiriltä muuten katkesi). Mulla oli viime yönä myös vaihdevuodet, koska vuorotellen kylvin hiessä ja vuorotellen tärisin kylmästä...

Nyt mä sentään laitoin pesukoneen ja tiskikoneen päälle, jos pikkuhiljaa ja varovasti jaksaisi nostella pyykit kuivamaankin! Ja ehkä suurin saavutus tälle aamupäivälle on ollut se, että mä olen vihdoin noin puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen saanut parsittua neuletakista kaksi reikää!!! Wohoo, en olekaan tarpeeton.

Hiihtolomalla

Mä en kylläkään ole tänä vuonna hiihtänyt, muistelen viime talvelta, ettei mun alaselän nikamani oikeen diganneet sitä lajia. Käytiin tänään vaan aurinkoisella kävelykllä kera Siirin ja ikivanhan potkukelkan...se oli pelottavaa menoa. Lapset on rakennelleet huikeita liukumämkiö kotipihaan ja Siirikin on aivan tohkeissaan tohottanut pihalla. Bonustytöt oli alkuviikon meillä, tänään palautuivat keskemmälle Suomea ja S menee töihin huomenna. Me jatketaan lomailua! Tähän lomaan on kuulunut paljon kirpputoreilua, mä olen a i v a n hurahtanut facen kirppisryhmiin...ja live-kirpparithan on aina olleet mun juttu. Myös oman kirppispöydän pitäminen siistissä kunnossa vaatii päivittäisiä käyntejä Jämsässä (tosin työkamu on sitä hoidellut aina välillä).

Mä olen myös siivonnut laatikoita, lipastoja ja romuläjiä. Tein nostalgisen matkan liki 10v taakse kun löysin kaikki kirjoittamani lehtijutut! Aika monissa erikoisissakin tapahtumissa on tullut oltua toimittajana. Liimailin leikikirjaan irralliset jutut. Löydettiin myös lehtijuttuja Siiristä pienenä :) Hiihtoloma on ollut siitä kiva, ettei ole ollut mitään suurempaa missiota reissuista tai muista. Käytiin elokuvissa katsomassa Rölli ja eilen isojen tyttöjen kanssa leivoskaffilla (tai siis teellä ja kaakaolla). Ne on olleet riittäviä kohokohtia!

Jos omasta olosta muutama sananen, niin monena iltana pimeyden tultua mulla on ollu sellanen ihankohtamelkeinnytonpaniikki -olo. Mutta ei onneksi pahempaa. Vihdoin tuli tänään lääkäriltä viesti, että lausunto on postissa, pääsen anomaan Kelasta terapiapäätöstä, terapeutin kanssahan on alustavasti sovittu, että aloitetaan huhtikuun alussa. Lääkäri kysy multa viimeks kun nähtiin, että mitä mä toivon siltä terapialta ja mä sanoin, että toivon vielä parempaa itsetuntemusta ja asioiden käsittelyä. Nyt mä olen ehkä valmis ja tarpeeksi voimissani lähtemään matkalle omaan itseeni. Katsotaan, kuinka mun käy.

Nyt me lähdetään Elluskan kanssa lukemaan Risto Räppääjää!