Vaatenirson mietteitä

Nyt seuraa tekstiä, josta ei sitten kenenkään pidä loukkaantuman. Puhtaasti vain oma mielipiteeni tämä!

Olen pinnallinen minäkin, mutta tunnustan sen vain yhdellä tapaa tai  yhdessä asiassa. Heikkouteni. Vaatteet. En snobbaile huippumerkeillä, mutten myöskään sulata halpahallia tai löytöteksiä - no ehkä pitkissä kalsareissa ok. Sen verran luen kaksplussan mammoja, että voin olla samaa mieltä Lassiesta ja Ticket to Heavenista. Merkkivaatteita tietyssä määrin - huvittavuuteen asti joskus; Siiri taisi olla alle 2v, kun tunnisti Marimekon brändin... mutta ehkä merkkejäkin enemmän katson tyyliä ja vaatteiden yhdistelyä...voi huoh, saan pahoinvointia joskus...laitetaan kuviota ja kuviota tai punaista ja punaista, jotka ei kuitenkaan ole samaa punaista...ja kyllä: kivittäkää, kivittäkää: jopa luokittelen ihmisiä sen mukaan miten he lapsensa pukevat!

Mutta kallis ei makuni kuitenkaan ole, pitää vain osata löytää halvat tyylit ;) no okei, ostan mä metsolaa-småfolkia-meandita lapsille kyllä. Ja myynhän mä lingonia - ja nyt päästään yhteen asian ytimeen: en enää ole tyytyväinen edustamani merkin tyyliin :/ siksi taidankin lopettaa tähän kauteen.

Jossain vaiheessa kun olin vielä lasten kanssa kotona, n 90% kaikista lasten vaatteista oli kirpputoreilta. Nyt ajanpuutteen takia joudun ostamaan uutenakin. Meillä lapsilla vaatekaapit pullistelee ja omastani on ollut jo monta vuotta takalevy irti...iloitsin eron jälkeen, kun sain lisää kaappitilaa vaatteilleni! Ja ihan oikeasti mulla on esim. noin 30 mustaa villatakkia/neuletakkia...niitä vain tarvitsee olla :D kai ymmärrätte - ja eilen ostin yhden lisää!

Yksi kammotusaihe on minulle lasten juhlapukeutuminen...en vain voi käsittää sitä, ettei lapsille opeteta, että juhliin laitetaan juhlavaatteet ja KENGÄT! kammottavia on ne joulujuhlat, joissa tytöt on kauniissa mekoissaan ja KUOMA-saappaat jalassa...eii. Myötähäpeä. Ja tässäkään ei raha ole varmasti se kysymys, koska lasten juhlakenkiä saa todella halvalla kirpputorilta ja ne voi sieltä tiukkapipoisempikin lastensa jalkojen virheasennoista painajaisia näkevä ostaa, koska niitä juhlakenkiä ei pidetä joka päivä tai kauaa aikaa edes. Kyse on siis jostain muusta. Toisaalta kammoksun välillä joidenkin aikuistenkin tyyli- ja juhlapukeutumiskäsityksiä.

Enkö siis olekin kauhea ihminen? Mutta kyllä: minunkin lapsillani on ollut Lassien haalarit - kotikäytössä ja isovnahmpien ostamana :D

Hiljaisuus

Me kuunneltiin eilen illalla Santun kanssa tietokoneen hurinaa ja pesukoneen kolinaa. Ääniä, joita ei yleensä tässä talossa kuulu siitä syystä, että koolla on vähintään kaksi elämäntarmoa uhkuvaa ipanaa. Illan kunniaksi joimme viiniä ja virittelimme kotiteatterin! En olis ikinä uskonut, että sellainen mun olohuoneeseen tulee...mutta niin vain siellä on nyt tykki ja valkokangas...varmaan ihan kiva pelata Wiitäkin.

Meillä kaikki neljä lasta nukkuu kyllä hyvin, mutta silti tuollainen 11h unta putkeen tuntuu aina hyvältä! Paitsi että nyt on toisella selkä jumissa ja toisella niska jämähtänyt. Teimme eilen myös tulevaisuuden linjauksia...Santtu on vihdoin kypsynyt ajatukselle, että vuokrakämppä on aika tyhjentää ja asettua kokonaan tänne. Aika hurjaa. Laajennussuunnitelmia lykättiin vuodella, mutta tuo keittiö varmaan otetaan työn alle jo kohta! Jee! Suunnitelmissa purkaa vuosia käyttämättä ollut puuhella ja laittaa tilalle vähän pöytää ja kaappia. Ja tietty uusi lattia ja mikä parasta: LATTIALÄMMITYS! Oijoi, mikäs olis näilläkin pakkasilla kävellessä, kun olis lämmin lattia!

moniongelmainen

Mä oon hei syöny jo kolmena päivänä d-vitamiinia ja silti mua väsyttää! nooh...päivä on kuitenkin jo oikeesti paljon pitempi, valoisalla ajalla voisi ehtiä jopa hiihtämään työpäivän jälkeen varsinkin nyt, kun teen lyhempää päivää! Mulla oli joku visio, mitä mun piti tänne kirjoittaa, mutta alkoi just väsyttää niin paljon, että katotaan mitä tästä tulee :D

Mä oon miettinyt, että jaksankohan mä olla tuolla nykysessä duunissa enää tän vuoden jälkeen...määräaikaisia sopimuksia vuodesta toiseen ja kaikkee ihme-vääntöä koko ajan. Jos vaan sanois sitten, että en mä ota enää uutta sopimusta ja kattelis uusia tuulia - tai olis vaikka hetken ansiosidonnaisella kotona! Onkohan mulla joku murrosikä? siis kirjaimellisesti elämän murrosvaihe, koska koen samoin tuon L&B-vaatemyynnin kanssa: nyt vielä yksi mallisto ja sitten henkarit naulaan. No, sitäkin puuhaa oon tehny yli 6 vuotta ja totuus on se, että Me&I lyö aika pahaa kiilaa noille kotimyyntivaatemarkkinoille. Sen sijaan Partylite - ah, siitä mä nautin! Oonko mä jotenkin kieroutunu ajatusmalliltani, kun oon niinku vapaaehtosesti jättäytymässä "pois töistä". Vähä luuseri jo nytkin, kun teen vaan 6h päivää. Mut ihan oikeesta ja vakavasti jos kirjoitetaan, niin mun mielestä koko elämää ei saisi kukaan tuhlata vain työntekoon. Töitä pitää tehä just sen verran että tulee toimeen sillä tasolla, jolla itse haluaa. Ja mulle riittää vähempi. Enkä mä koe olevani millään tapaa köyhä, vaikka laskennallisesti elänkin köyhempänä kuin moni muu suomalainen. Olen sitä paitsi asuntovelallinen mielenterveysongelmainen pätkätyöläinen yksinhuoltaja! Hahaha, moniongelmainen kenties?

Villasukkajahti

...se menee niin, että sanotaan än yy tee nyt ja lähdetään metsästämään mahdollisimman paljon kadonneita villasukkia! Minä voitin Siirin 15-14, mutta luvut olis pitäneet olla paljon isommat, niin tyhjää on meidän sukkalaatikossa. Kuka tunnustaa pöllineensä meidän kaikki lämpimät sukat?

Ja arvatkaa mitä mä pöljä tein...lämmitin uunia pellit kiinni! Jesh, tää päivä on hieno. Ootan vaan kun Santtu tulee pian kotiin, niin sillä voi olla pari sanaa tästä savuaromista. Jos mä sanon sille, että Partylitella on uusi tuoksu kynttilöissä! Ja sitten syttykukat...voi ei...sain työkamulta kassillisen kynttilöitä ja toisen kassillisen jo eilen toiselta kamulta...ja sitten kaksi jättikassia kananmunakennoja. Lukekaa sitten lehdistä, että perheenäiti hukutti perheensä syttyruusuihin. Mut oikeesti järkytyin, kun kuulin, että joku myy niitä 1e/kpl, tai siis järkytyin, että jotkut OSTAA niitä tohon hintaan...minä kun olen annellut ilmatteeksi!

Tuleva vkonloppu on harvinainen...jos se menee kuten on suunniteltu: lapset on koko vkolopun isällään! Mä kyllä pahoin pelkään, että isänsä siihen vielä jonkun keikan keksii...niin sillä on aina ollut tapana :/ mutta toivotaan parasta. Toivokaa tekin.

Parisuhteellista ja yhden vuoden kriisiä

Mikset sä koskaan, miksi sä aina jne jne. Jankutijankuti. Se olen minä. Tunnustan. Tällä kertaa sain pahan mielen siitä, että toinen on aina niin vakava ja jos ottaa päähän, niin sitten kaikki on mustaa. Mun elämässä on tärkeetä kuitenkin tietynlainen leikkisyys ja ilo ja jos jotain olen oppinut niin sen, ettei ainakaan etukäteen kannattaisi murehtia. Mutta tämä toinen - kantaa koko maailman murheita harteillaan, tai siltä ainakin tuntuu. Ja ahdistavinta on se, että joutuu tietyllä tapaa kontrolloimaan itseään ja omia puheitaan ja tekojaan, ettei vaan loukkaa tai aiheuta ärtymystä. Ja eilen se vain kiehui yli - naisellisesti naama räässä vollottaen. Olen oppinut tässä parisuhteessa itsestäni paljonkin asioita, mutta ehkä iloisin tietyllä tapaa olen siitä oivalluksesta, että en enää murehdi tulevia asioita niin kuin ennen oli tapana. Ehkäpä sen katkeran avioerokokemuksen takia. Miksi murehtia, kun sillä ei saavuta mitään - kaikki voi kaatua kumminkin, murehdit tai et. Vielä kun tämän hyvän opin saisi istutettua tuohon karvanaamaiseen mörökölliin (rakastan, rakastan). Mä oon aina ollut aikataulujen ihminen, rakastan kalenteriani ja sitä, että on jotain suunnitelmallisuutta. Santtu taas ei voi sietää sitä, että suunnitellaan etukäteen. Mutta arvatkaas mitä: elämän isoissa linjoissa roolit kääntyy ihan päinvastoin! Mä pystyn nykyään elämään niin, että se otetaan vastaan mitä tuleman pitää, mutta S pohtii kauheen tarkkaan aikoja kauas eteenpäin. Tää on jotenkin kauheen nurinkurista.

Mutta se, mistä mä olen hirmuisen iloinen: Santusta on mulle vastusta. Me on riidelty varmaan enempi kuin sen 13v aikana edellisessä parisuhteessa yhteensä, mutta silti mä koen, että tää suhde on hyvä ja tunne on syvä. (juu kyllä, runolliset kykyni). Mut varmaan vielä pitkään me hiotaan tätä uusperhekuviota, jotta kaikki löytää paikkansa ja roolinsa. Ja aika mausteinen soppahan tää on, kun on eksät ja nyksät ja eksän nyksät ja nyksän eksät ja teidän lapset, meidän lapset, minun, sinun, hänen ja heidän lapset. On äitejä ja isiä ja mummoja ja pappoja. On tunteita ja käytännön järjestelyjä, on pettymyksiä, hampaiden kiristelyä ja suuttumusta. On katkeruutta ja rikkinäisyyttä. Että mitä tästäkin sitten tulee :D No, sen vain aika näyttää!

Pakkasta, talolaajentumaa ja arkea

Jaa niin ja pressaehdokkaita...muistan, kun Siiri oli kuusi vuotta sitten sellainen kolme vuotias nilliäinen ja sillä oli kyllä vakaa mielipide siitä, että "Niimistö (nimenomaan m-kirjaimella) on hyvempi". No, taisin äänestää silloin Halosta ja nyt taitaa saada Pekka ääneni. Olen siis loikkari, koska ekalla kierroksella äänestin "niimistöä". Mutta Suomi tarvitsee muuta kuin talouskasvua - tai ainakin yksittäinen ihminen tarvitsee jotain muuta hyvinvointiinsa. Piste tälle asialle. Pam.

Pakkanen paukkuu nurkissa, onneksi mun mussuni kantaa puita ja rakentaa lumilinnaa :D Tänä vuonna täällä ei palella! Olemme hiukan myös talokuumeisia...tai laajennuskuumeisia kai pikemminkin. Haaveissa siintää 26m pitkä kunnon rivari :D eli siis toiseen päähän huone ylös ja alas ja okeiokei, saakoon Santtu toiveensa läpi: toiseen päähän autotalli ja -katos. Vaikken mä ihan ehkä ole lämmenny vielä sille, että se autotalli pitää olla talossa kiinni...mutta siis suunnitteluvaihehan tässä on nyt vasta menossa, siis suunnittelemme, että alammeko oikeasti suunnitella! Huomenna tulee tuttu timpuri tekemään vähän kustannusarviota. Vielä kun joku siirtäisi tuo Orivesi-Jämsä -rajan vähän eri paikkaan. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että haaveksin pääseväni Jämsän puolelle asumaan. Mutta ajat muuttuvat.

Lapset ovat olleen nyt muutaman päivän isällään -ihanaa! Tai siis tottahan mä toisaalta kaipaankin, mutta erityisen ihanaa se on siitä syystä, että tiedän lasten tykkäävän, kun saavat välillä olla isin kanssa. Ja onhan tää aika luksusta: kolme iltaa hiljaisuutta! Huomenna tulevat ipskut eli ipanat kotiin, torstaina tulee kaksi lisää ja jotta ikäjakauma ei aivan keikahda, niin perjantaina tänne saapuu vanhempani. Eli todellista suurperhe-eloa luvassa! Ja sunnuntaille vielä vähän enempi tohinaa, kun vieteään Elsun juhlia.

Muutoin täällä mennään kovin arkisissa tunnelmissa. Odotan helmikuun alkua kuin kuuta nousevaa: silloin mulla alkaa kolmen kuukauden osittainen hoitovapaa eli lyhyemmät työpäivät! Jiihaa!

Pyykinpesusta ja talipalloista

Mä olen aina rakastanut pyykin pesua! Oikein joudun joskus haalimaan vaatteita pestäväksi, että saan koneen pyörimään. Jos olen jossain reissussa, niin sitten vasta tuntuu kotoisalta, kun saan pesukoneen päälle. Eikö olekin hullua. Ehkä se on joku yritys pestä puhtaaksi - niin mitä? Peseminen eli siis koneeseen laitto ja kuivumaan laitto on hauskaa, MUTTA sitten ne jumahtaa puhtaana tuohon puhtaan pyykin koriin, eivät mokomat kangaspalat osaa kävelöle itse paikoilleen! Oikeasti tuo kuivamaan laitto on sellainen, että Elsu on monesti apuna ja se menee niin, että Elsu kaivaa koneesta vaatteita ja heittää mulle ja mä yritän napata kiinni...halvat huvit. Ja hei siis ihan mahtavaa kun  mulla on nyt sellainen kone, joka näyttää paljonko on aikaa jäljellä!

Sitten talipalloihin...lapseni Siiri YHDEKSÄN VUOTTA sai kauppakohtauksen, kun en ostanut talipalloja! Selitin, että jos lintuja alkaa ruokkimaan, niin sitten sitä on tehtävä koko talvi, mutta tämä vaan kävelee kaupassa talipallot kädessä ja itku silmässä. Julmana äitinä en antanut talille periksi. Ehdotin jäätelöä. Mutta kun ei kuulema ole tarpeeksi isoa jäätelöä. Nih.