tiistai 24. tammikuuta 2012

Pakkasta, talolaajentumaa ja arkea

Jaa niin ja pressaehdokkaita...muistan, kun Siiri oli kuusi vuotta sitten sellainen kolme vuotias nilliäinen ja sillä oli kyllä vakaa mielipide siitä, että "Niimistö (nimenomaan m-kirjaimella) on hyvempi". No, taisin äänestää silloin Halosta ja nyt taitaa saada Pekka ääneni. Olen siis loikkari, koska ekalla kierroksella äänestin "niimistöä". Mutta Suomi tarvitsee muuta kuin talouskasvua - tai ainakin yksittäinen ihminen tarvitsee jotain muuta hyvinvointiinsa. Piste tälle asialle. Pam.

Pakkanen paukkuu nurkissa, onneksi mun mussuni kantaa puita ja rakentaa lumilinnaa :D Tänä vuonna täällä ei palella! Olemme hiukan myös talokuumeisia...tai laajennuskuumeisia kai pikemminkin. Haaveissa siintää 26m pitkä kunnon rivari :D eli siis toiseen päähän huone ylös ja alas ja okeiokei, saakoon Santtu toiveensa läpi: toiseen päähän autotalli ja -katos. Vaikken mä ihan ehkä ole lämmenny vielä sille, että se autotalli pitää olla talossa kiinni...mutta siis suunnitteluvaihehan tässä on nyt vasta menossa, siis suunnittelemme, että alammeko oikeasti suunnitella! Huomenna tulee tuttu timpuri tekemään vähän kustannusarviota. Vielä kun joku siirtäisi tuo Orivesi-Jämsä -rajan vähän eri paikkaan. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että haaveksin pääseväni Jämsän puolelle asumaan. Mutta ajat muuttuvat.

Lapset ovat olleen nyt muutaman päivän isällään -ihanaa! Tai siis tottahan mä toisaalta kaipaankin, mutta erityisen ihanaa se on siitä syystä, että tiedän lasten tykkäävän, kun saavat välillä olla isin kanssa. Ja onhan tää aika luksusta: kolme iltaa hiljaisuutta! Huomenna tulevat ipskut eli ipanat kotiin, torstaina tulee kaksi lisää ja jotta ikäjakauma ei aivan keikahda, niin perjantaina tänne saapuu vanhempani. Eli todellista suurperhe-eloa luvassa! Ja sunnuntaille vielä vähän enempi tohinaa, kun vieteään Elsun juhlia.

Muutoin täällä mennään kovin arkisissa tunnelmissa. Odotan helmikuun alkua kuin kuuta nousevaa: silloin mulla alkaa kolmen kuukauden osittainen hoitovapaa eli lyhyemmät työpäivät! Jiihaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti