Tätä lumisateista päivää on vietetty kera Siirin. Elias reipas poika lähti aamusta serkkuloimaan ja aikoo rohkeana olla siellä myös yötä! Niinpä Siirin kanssa on syöty porilaisia (jotain hyvää on entinen anoppinikin elämääni tuonut), katsottu Tyttö sinä olet tähti ja höpötelty. Hienoa aikaa. Siiri harjoittelee nyt haitaroimista ja minä en todellakaan osaa kiinnittää remmejä! Nih, ettäs tiedätte!
Juttelin eilen lasteni isästä yhden pitkäiaikaisen ystäväni kanssa ja totesimme, että isä-raasua viedään kyllä nyt kuin pässiä narussa. Hän ei taida tehdä itse päätöksiä omasta elämästään ja aika kalliin hinnan aikoo maksaa uudesta rakkaudestaan. Omat lapset ovat ne, jotka jäävät nyt sivuun ja varjoon. En voi ymmärtää en, mutta minkäs teen, mikään järkipuhe ei mene läpi, hän on kuin huumaantunut. Ystävänikin totesi, että eihän tuo voi olla Janne, josta puhutaan...Eli meillä rakennetaan hiukan verran uudenlaista arkea jatkossa. Minä herään aikaisin, minä kuuntelen aamukitinät, minä vien ja kuskaan, minä laitan nukkumaan. Ja minä saan myös nauttia omien lasteni huippuseurasta ja pyyteettömästä rakkaudesta! (mutta niitä haitarin remmejä en edelleenkään lupaa osata...)
Sytytin takan. Sen murheenkryynin, joka meinasi aikaansaada jo lähes sukuvihan! Huoh, mutta nyt se on kauniisti oikeassa kulmassa ja mittojen mukaan teetetty pelti alla; kyllä nyt kelpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti