Tarjosin neljääkymmentä...

...milligrammaa lääkettä itsellseni, kun yritän vetää päihin näitä saakutin paniikkeja! Mutta aika sitkeetä on. Eilen kuin salama kirkkaalta taivaalta ruokapöydässä sain megamoisen paniikkikohtauksen, sellaisen taivas putoaa niskaan -systeemin. Ei näitä taas ole aikoihin ollutkaan ja mä olen niin petynyt ja peloissani nyt sen suhteen, että eikö mun lääkkeet enää auta! Annos on nyt tuplattu, tänään vasta eka päivä. Ja olo on vaihtelevan kurja ja jopa paniikinomainen välillä. Eli koettelee, koettelee. Oon nyt saikulla tän loppupäivän ja huomisen. Olo on sellainen kokonaisvaltaisen ahdistava, että missään ei ole hyvä olla. Haluaisin paeta, mutten tiedä minne. Ja ihan oikeasti sellainen olo, että taivas putoaa niskaan kohta. Ja koko ajan tiedän, että nämä ovat vain pelkoja. Ja sitten pelkään, että tuleeko taas kamala olo, pystyykö mua kukaan auttamaan ja tadaa, kierre on valmis.

Mä olen pettynyt itseeni, ei sille mitään mahda. Nimittäin jo vuosia olen ollut näiden olojen "yläpuolella", toki oloja on ollut ja tullut ja mennyt. Mutta ei ne oo jäänyt tälleen jumiin. Ja tää on pelottavaa. Enkä jaksa aina muistaa sitä, että sairastan sairautta nimeltä paniikkihäiriö ja nämä olot kuuluu siihen. Vaan käyn taas läpi niitä vanhoja nauhoja, että kuolenko, sekoanko, loppuuko happi...

En jaksaisi. Ja kun oikein selvää selittävää tekijääkään ei nyt ole. Toki hormonaalinen vaihtelu, uusi työ, viikonlopun valvominen ja pieni alkoholin nauttiminen...ehkä kaikkien näiden yhteensattuma. Mutta en silti jaksaisi. Onneksi hyvä ystäväni on psykiatri. Ja onneksi omalle Pekka-tohtorille on aika ensi viikolle. Mut en mä siltikään meinaa jaksaa. Haluisin vaan elää tätä tavallista arkea ja tulla toimeen itseni kanssa. Onko se liikaa vaadittu.

Tunnustus...miten nyt pitää toimia?

Noviisibloggaaja kun olen...niin en yhtään tiedä...mutta yritetään. Sain tunnustuksen Ansukalta, joka kirjoittaa Helliä hetkiä, karpaloretkiä -blogia. Kiitos tunnustuksesta, ja hei vaan äiti, jos nyt sitten Annen blogin kauttaa löysit tänne :D

Jahah, mun pitäisi antaa tunnustus eteenpäin...mutta kun mulla on niin vähän blogillisia lukijoita...että kertakaikkiaan hankalaa...kriteerinä se, että tunnustus menee eteenpäin kolmelle alle 200 lukijan blogille, jotka ansaitsee esille nostamista. No minä annan tunnustuksen ainakin bloggaajalle Sailanen, joka kirjoittaa Ei niin pullantuoksuinen äiti -blogia. Siihen ne sitten loppuivatkin - tunnustukset...mitä tästä voi päätellä: lisää lukijoita blogilleni! Mutta haluanko lisää lukijoita...sitä täytyy miettiä. Ja varsinkin sitä, että äiti ja eksä ja ja ja ... ketkä kaikki tätä lukeekaan! Pitäskö siirtyä vaan päiväkirjaan?

Soppaa ja huttua

Meillä on leikitty Harakka huttua keittää -leikkiä :D Tosin otsikko viittaa soppaisiin tilanteisiin, joita armaat eksät osaavat keitellä. Silloin kun toinen laantuu niin toinen yltyy. Toivoisi vain, että jossain vaiheessa olisi sellainen tilanne, ettei tarvitsisi aina vääntää lapsista ja olemisista suuntaan tai toiseenkaan. Mutta tätä tää uusperheellisyys taitaa olla, sopankeittoa isoissa kattiloissa ja huttujen hämmentämistä. Mutta en mä tätä elämäntilannetta poiskaan vaihtaisi. Ja todettakoon tähän, että omani on nyt pysynyt hienosti sopimuksessa jo kuukauden, toinen äksä aiheuttaa harmaita hiuksia tällä kertaa.

Ja meillä on yllättäin taas vesikriisi! Hooh, johan sitä on jonkin aikaa nautittukin oikeaan tapaan juoksevasta vedestä, joka maistuukin hyvälle. No nyt vuotaa sitten yläkerran vessassa kuumavesiputki. Ehkä jo tekovaiheen vika - mutta ärsyttävää joka tapauksessa.

Muutama sananen laitetaan tässä muistiin myös koulun aloituksesta, Elias-Ekaluokkalainen on innokas koulupoika, tosin kovin kovin uuvuttavaa on tuo koulunkäynti! Nukkumaanmenoaika on klo 20, silloin on edes jotain toiveita jaksaa aamuherääminen ja seuraava päivä ilman kiukkuja. Siiri tuntuu käyvän koulua jo rutiinilla, mitä nyt läksyt tahtoo välillä lannistaa.

Nyt soitetaan putkimiehelle ja toivotaan, että saadaan apua!

Vika lomapäivä

Paluu arkeen on edessä maanantaina, mutta oikeastaan se tulee ihan hyvään kohtaan. Kotona on ehtinyt puuhastella kaikenlaista ja talon muutkin arkea kanssani jakavat ihmiset ovat jo rientäneet puuhiinsa eli kouluun ja töihin. Olihan se aika kaamee paluu arkeen sen mahtavan Savonlinnan viikon jälkeen...mutta ehkä se tästä taas tasaantuu. Elias-ekaluokkalainen on aloittanut koulun innolla, tosin väsynyt on pikkumies iltaisin. Siiri porskuttaa jo rutiinilla, mutta hyvällä draivilla sekin. Toivottavasti ensi vkon isille meno ei kovasti sekoita rutiineja - Siiri reagoi välillä tosi herkästi.

Meitsi imeskelee jäitä ja syö pehmeetä ruokaa...mainoksen uhrina kielessäni killuu koru ja kieli on vähintään nelinkertainen normaaliin verrattuna ja kipeä liikuteltaessa. No, kai se kohta helpottaa. Huulen lävistys siirtyi siis suun sisäpuolelle :D Kahen vkon päästä saa vaihtaa lyhyemmän korun, jollei tää oo parantunu siihe mennessä, niin viskaan jorpakkoon koko härvelin. Mutta toivoisin kyllä sen paranevan, pitkään oon tästä läväristä kumminkin haaveillu.

Mä lähden huomenna rentoutumaan Jyväskylään, Partyliten vuoden isoimpaan tapahtumaan! Santtu jää kotiin kera neljän lapsen - laatuaikaa kerrakseen meille kaikille. Sikäli vähän huono sauma olla kieli kipeenä, kun on varmaan hyvät ruuat tarjolla konferenssissa...mutta oon mä jo opetellu leivänkin syöntiä.

Syksy tuo muutoksia meidän arkeen siltä osin, että kumpikin lapsi on lähdössä harrastamaan: Siiri teatteria ja Elsu show- ja street-tanssia eli "breikkiä" niinkun se ite sanoo. Mua kauhistuttaa jo nyt noi kuskaamiset ja myöhäänkin menee...Siirillä loppuu vasta kllo 21 ja Elsullakin kasin jälkeen...että miten ne jaksaa. Ja miten MÄ jaksan valvoa :D

Loma vertaistensa keskellä

Ehdin naputtelemaan tänne nyt muutaman rivin, kun ollaan leirin toiseksi viimeisessä päivässä! Mulla oli hieno aie kirjoittaa leiripäiväkirjaa, mutta niin vain on ollut touhua ja puuhaa, ettei ole ehtinyt - ja illalla on niin kaikkensa antanut, ettei ole jaksanut. Ollaan siis sunnuntaista asti vietetty "arkiperheellämme" eli minä, Santtu ja mun lapset aikaa Savonlinnan Tanhuvaarassa uusperheellisten liiton järjestämällä lomalla. Meitä on seitsemän erilaisessa samanlaisessa tilanteessa olevaa paria, joista yksi vetäjäpariskunta. Aamupäivät 9-12 on työskennelty aikuisten ryhmässä ja lapsille on ollut ohjattua toimintaa (seinäkiipeilyä, polkuautoilula, uintia, pelejä, leikkejä, urheilua, retkeilyä..) sitten iltapäivisin  ja iltaisin on ollut perheiden yhteistä liikuntapainotteista ohjelmaa. Täysihoidolla tietty, eli neljä kertaa päivässä pöydät notkuu ihania ruokia ruokalassa. Lapset on tykänneet aivan valtavasti ja unimatti on sammuttanu molemmat ipanat klo 21 joka ilta. Uusia kavereita on löytynyt paljon ja uusia kokemuksia myös. Perheiden yhteiset kisailut ja pelailut on kivoja, tosin meitä naurattaa Santun kanssa, kun on lihakset ihan jumissa pesäpallokentällä kirmailun ja futiksen peluun jälkeen :D

Mutta kaikkein parasta täällä on vertaisuus! Oikeasti se, että toinen eronnut, uusperheellinen, ymmärtää puolesta sanasta mitä tarkoitat.Ryhmässä on jaettu tosi rohkeesti monenlaisia aiheita, ja mä olen Santusta ertiyisen ylpeä, koska se on antautunut sille työskentelylle ihan täysillä. On puhuttu, rooleista, existä, toisen lapsen ärsyttävyydestä, omasta roolista uusperheessä, parisuhteesta, rakkaudesta...aivan tositosi hienoa! Me on huomattu se, että monessa kohtaa meillä toimii uusperhe hienosti ja hankaliin juttuihin on aina löytynyt hyviä kokemusperäisiä vinkkejä. On tehty parisuhteen aarrekarttaa ja pysähdytty miettimään asioita ja ilmiöitä meidän perheen elämässä. Todettu, että Santtu on päässyt oikeastaan helpolla siinä mielessä, että hän "saa" toimia mun lapsille sosiaalisessa mielessä eniten isänä, arjessa läsnäolevana toisena aikuisena. Tää viikko on yhdistäny meitä myös "perheenä", lapset ottaa Santtuun kontaktia ihan eri tavalla, on ihana katsella niiden touhotusta!

Meidän ryhmään oli valikoitunut sattumalta neljä kovanluokan lastensuojeluammattilaista :D Just eilen sanoin Santulle, että on niin oikeesti lohdullista kuulla, että vaikka miten on muutkin ammattilaisia lasten kanssa, niin samojen ongelmien kanssa painivat kuitenkin siinä omassa uusperheessään. Me haetaan vastaavanlaiselle leirille ihan varmasti uudestaan ja lämpimästi suosittelen tätä kaikille uusperheellisille! Ja niitä "tavallisia" perheleirejä tavallisille perheille (eli meidän kielen mukaan, niille, jotka elävät vielä ikuisen ja pysyvän rakkauden illuusiossa :DDD)

Paikkana tää Tanhuvaara on todella huippu: ammattitaitoiset ohjaajat vetää lasten ohjelmia, huoneet on hotellitasoa, Saimaan rantaa on matkaa n 50m ja jokapuolella on tosi siistiä ja viihtyisää...ja se ruoka: se on niin hyvää - Elias näkee suunnilleen untakin mannapuurosta, jota aamiaispöydästä muiden herkkujen ohelta löytyy. Mutta huomenna on kiva palata kotiin, juuri sopivan mittainen irtiotto ja totaalinen arjesta erossa olo tämä on ollut!

Heinäkuun toinen

...siis toinen kirjoitus. Mitähän ihmettä mä olen tehnyt, kun tänne en ole saanut kirjoitettua. Enkä tiedä mitä tänne voi ja uskaltaa enää kirjoittaakaan, kun tästä voi kuulema joutua oikeuteen kun nimillä kirjoittelee täällä. Perustelin kyllä, että kirjoitan päiväkirjaani, subjektiivisia totuuksia. Subjektiivista totuutta voisi tarkistella tässä tekstissä enempikin, mutta mennään ennemmin konkreettisiin asioihin!

Meillä on melkein-valmis-uusi-keittiö...puuhella on purettu, lattiassa hyvin vaaleat laminaatit, uusia kaappeja kovaa kyytiä valmistumassa ja lattialla jopa uusi matto! Kaappeja on siivottu, vaikka mä olen yrittänyt kynsin hampain pitääkin kiinni kaikista tuppervareistani...no myönnettäköön, että oli siellä ehkä yks tai kaks monta tarpeetonta...

Neljä aamua töitä, sitten on taas lomaa :) ja jos olis ne lomasäätkin. Heinäkuussa meillä on ollut paljon lapsia täällä arkeamme vauhdittamassa. Tänään on tehty uusi sopimus lastenvalvojan luona lasteni isän kanssa ja en voi kuin sydämestäni toivoa, että sitä nyt sitten noudatetaan.

Matkalta

Ihanaa olla kotona! Joku viisas on joskus todennut, että matkan paras osuus on kotiinpaluu, ja voin niin todeta samaa, vaikka Kaunas ja Liettua kaikkineen oli positiivinen yllätys. Tämän matkan tarkoitushan oli lentopelkoni, kauhuni, paniikkini hoitaminen lentämällä. No selvisinhän mä, mutta ei tee mieli uudestaan. Paniikkikohtaus tuli molemmilla matkoilla, mennessä se oli tosi paha ja olisin rynnännyt pois koneesta jos olisin vielä ehtinyt. Otin vähän serotoniinia ja se vei pahimman terän kauhulta, mutta en nauttinut en. Ristikkolehti vähän helpotti oloa, mutta kamalaa niin kamalaa.

Kaunas oli siisti ja edullinen paikka. Erityisesti juoma ja ruoka oli kovin huokeaa ja myös ostoksia teimme paljon! Niin paljon, että laukku painoi lentokentällä 20,1kg - yksi suklaarasia siirtämällä saatiin paino rajan alle :D Hotelli oli myös kiva ja viihtyisä, tosin sinne osui suomalainen keski-ikäisten ryhmä... Kaunasiin osui moneen vuosikymmeneen lämpimin päivä lauantaille...liki 40 astetta ei kauheasti houkuttanut kävelemään, mutta kun piti huolen nesteytyksestä, niin jaksoimme talsia huisin pitkää kävelykatua. Vanhaan kaupunkiin ajoimme taksilla: ikivanhalla Audilla, kielitaidottoman kuskin viemänä, hinta 10 litiä eli noin 3euroa.

Lapset viettivät laatuaikaa Jokelassa, kävivät Korkeasaaressa! Nyt maanantai lokoisaa oloa Santun kanssa, huomenna kaikki neljä rymyäjää saapuu taas iloksemme!