Paljon

Olipa vaikea keksiä otsikkoa, kun on niin monta teemaa, joista ehkä kirjoitan. Jos lähdetään kerimään auki tästä taaksepäin, niin mehän mentiin eilen kihloihin! Titaanisin sormuksin, mitkään kultarinkulat ei nyt tuntuneet sopivilta ja sitä paitsi tälle mäkään en voi olla allerginen ja Santun käytössä titaanirinkulan pitäisi kestää vaikka mitä muotoaan menettämättä. Itse sormusten sormeenlaitto oli tosi arkinen juttu: "ota nyt toi" Jumbon käytävällä :D Onhan me puhuttu tästä sormusjutusta ja Santtu on vastustanut sitä tosi rajusti. Nyt sitten kihlautumista edellisenä iltana tunnusti, että on vastustanut sitä siksi ettei ole uskaltanut...on pelännyt, etten kuitenkaan huolisi häntä ja siksi on ollut parempi vastustaa. Mutta joulupäivän iltana, kahden päivän hankalan mökötysolotilan jälkeen hän uskalsi vihdoin ottaa riskin...ja taisi kannattaa :)

Me oltiin la-su Vantaalla, Flamingon kylpylässä ja se oli mulle ihan uusi ja tosi kiva kokemus, kun oltiin siellä Spa&Wellness-puolella, ei missään jihuu-hauskaa-vesiliukumäkiä-kato-äiti -sirkuksessa. Se Spa-puoli on vain aikuisille...hämärä, tuoksuva, kynttilöitä ja hyvää musiikkia, monta saunaa ja ihanan kuumia altaita. Aika hieno tunne ole kellua minerralivesialtaassa ja kuunnella vedenalaista musiikkia - minä nautin, vaikka yleensä suorastaan vihaan vettä ja uimista! Taidetaan ensi vuonna lähteä joulua karkuun tuonne :)

Joulu oli ja meni onneksi. Kaikki koristeet ja muut on siivottu jo pois. Meillä oli kaikki lapset täällä ja sinänsä kaikki meni ok, mitä nyt vaan kaksi ahdistunutta aikuista...siis jouluahdistunutta, ei tässä muuta syytä ole ahdistuksiin onneksi. Tai siis tottahan mun olotila vaihtelee, mutta se nyt on "normaalia". Ihanaa on ollut se, että lomalla on saanut nukkua ja nukkua. Viettää aikaa lasten kanssa ja lapsetonna.

Huomenna uutta vuotta otetaan vastaan serkkuperheen kanssa - totuttuun tapaan jo!Kyllä siinä varmaan kuoharit nostetaan rinkuloiden kunniaksi.

Joulun kynnyksellä

Olen tänään tonttu vähän enempi kuin muina päivinä: tänne sossuun on kivat ihmiset lahojoittaneet joulupaketteja jaettavaksi asiakaslapsille, niitä paketteja tuli noin sata ja muutama kymmenen on vielä hakematta. Muutoin täällä on onneksi hiljaista - tai teitty aika kuluisi nopeammin jos olisi jotain järkevää tekemistä :)

Jouluun liittyy edelleen ristiriitaisia aatoksia, mutta ehkä mä selviän. Me vietetään täysin erilainen joulu kuin ennen. Meidän arkiperhe ja Santun tytöt - ehkä luomme aivan omat perinteet? Jouluruokavalikoima noudattaa perinteistä linjaa, kun sain äsken haettua "pakollisen" stollenin itselleni - ilman marsipaanipullaa ei tule mun joulu ;) Hankittuna on myös arsenaali täishampoota - toivottavasti vain varmuuden vuoksi...

 Huomenna pikkujouluillaan serkkulassa ja sunnuntaina Santun vanhempien kanssa. Odotan myös kovasti, että pääsen laulamaan kauneimpia joululauluja aatonaattona oikein isoon Längelmäen kirkkoon! Toivottavasti siellä tarkenee.

Lapsia jännittää huomine todistusten saanti: E saa ekan todistuksen ja S ekan numerotodistuksen! Mua jännittää vähän joululahjat :D no, oon onneksi varmistanut tilanteen käärimällä itselleni lempikonvehteja pakettiin (lue: siippani ei ole lahjojen ostelija). Kaikkein eniten odotan joululomalta sitä, että saa nukkua. Ja nukkua. Pitkään nukkua. Päiväunet nukkua. Santun kainalossa nukkua.

Veteraanin iltahuuto

Itsenäisyyspäivän kappalevalinta on ehdottomasti Veteraanin iltahuuto. Se puhuttelee mua kovasti, kylmät väreet ja tippa linssiin. Lähteköön sen mukana terveiset taivaaseen omalle papalleni Aarnelle ja isopapallemme Arvolle. Kiitos! Sodan olette kestäneet ja kunnon miehiksi kasvaneet.

Pohdin tätä sota-aihetta enempikin tai oikeastaan vertailin tähän päivään tuota vuosikymmenten takaista kriisitilaa. Suomi selvisi silloin, nyt en ole niin varma, selviääkö Suomi tai oikeastaan sen kansalaiset. Talvisodan henkeä ei tunnu enää olevan, vaan yhteiskunnassa laahustaa yhä enempi luusereita. Perheen isä saattoi olla rintamalla pitkänkin ajan, nainen piti arjen toimivana. Nyt ei pärjätä, hommat kaatuu pieneen vastoinkäymiseen. Mietin myös sitä, että tuntemani veteraanit ovat tulleet sodasta voittajina siinäkin mielessä, että he ovat pärjänneet itsensä kanssa täällä tavallisessa arjessakin. Mielenterveyskuntoutujia on Suomessa pilvin pimein ja toki tiedän, että jokunen ei sodan kauhua kestänyt, mutta harvinaisen täyspäiäsinä sieltä palattiin. Vaikka läsnä oli kuolemaa, pelkoa ja kurjuutta. Miksi tänään ei pärjätä?

Ärsyttävät värikasetit ja muuta mietintää

Että mua voikin ottaa päästä: tilasin tulostimeen uudet mustekasetit jo aikoja sitten, neljän kasetin sarja, joista punainen väri ei toiminut. No, se palautettiin ja saatiin tilalle uusi. Ja totesimme jälleen, että ovat lähettäneet samalla tavoin vanhempaa sarjaa olevan kasetin, joka ei toimi. Sieltä pyydettiin lähettämään kasetti taas takaisin. Meni pari viikkoa, niin laittoivat sähköpostia, ettei heillä ole laittaa uutta kasettia tilalle... Nyt sitten palauttaamaan kaikki ja etsimään paikkaa, josta saisi nopeasti tialle uudet kasetit. Että onhan se kiva sisustuselementti tuo printteri...ei se ole muutamaan kuukauteen toiminut.

Tänään on kuukausi jouluun, en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua...ahdistuen vai riemuiten. Meillä on joka tapauksessa erilainen joulu tiedossa, kaikki neljä lasta ovat täällä ja vanhempani eivät. Tiedän vain jo tällä 34 vuoden kokemuksella, etten tykkää niistä joulunpyhistä...täytyy hankkia iso varasto kirjoja ja palapelejä siis! Mutta ennen joulua on vielä useammat pikkujoulut tiedossa ja aika monta Tiernapoikakeikkaa. Lahja-asiat alkaa olla aika hyvällä mallilla, kortit on kirjoitettu. Mutta kuka keittäisi riisipuuron ja tekisi porkkanalaatikon...ehkä tuota laatikkoa saa jostain myyjäisistä.

Lasten oikeuksien päivä oli ja meni - olen viime aikoina pohtinut sitä, millaiset oikeudet on oikeasti kahdessa perheessä elävillä lapsilla. Kuunnellaanko heidän mielipiteitään, muistetaanko huomioida lapsen etu? Mielestäni yli 60km on liian pitkä koulumatka liian lyhyiden yöunien jälkeen kuljettavaksi omille lapsilleni, mutta olen turhautunut vääntämään tästä asiasta. Vanhemman veto-oikeus menee ohi lapsen oikeuksien ja monessa asiassa näin kuuluukin olla, mutta jos lapsi itse sanoo, ettei jaksa kun ei saa nukkua tarpeeksi...ettei jaksa matkustaa pitkää matkaa, niin eikö silloin pitäisi näitä asioita ottaa huomioon. Mielestäni pitäisi. Mutta minähän olenkin vain äiti.

Nopeasti muistiin

Laitan nopeasti ennen nukkumaan menoa muistiin, että mulla oli paniikkikohtaus nyt illalla. Yhtäkkiä tuli, että taivas putoaa niskaan, itse asiassa sen laukaisi iltasatukirjassa ollut maininta tähtitaivaasta - eipä siihen muuta tarvita. Kohtauksen tuloa ehkä edesauttoi se, että unohdin eilen ottaa lääkettä 10mg, otin siis vain 30mg ja herkkä kun olen, niin saatoinpa tuohonkin sitten ragoida. Edelleen on vähän levoton olo, mutta torppasin kohtauksen taas yllättävän toimivalla keinolla: SOKERILLA. Otin tilkan raakaa glögiä, se auttoi. Ei vaan ole usein käytettynä kovin terveellinen lääkintäkeino, tosin hyvin pieni määrä sokeria riittää. Siksi kuljen nykään tikkareita kassissa! On mulla tosin siellä Atarax-ruiskutkin valmiudessa. Tämä muistiin, nyt laittamaan pyykit kuivamaan ja sitten pää tyynyyn!

Kymmenen vuotta

Kymmenen vuotta sitten mä olin jo jonkin aikaa sitten siirtynyt prenalta synnytyssaliin, mutta ehkä en ollut vielä saanut epiduraalia.

Kymmenen vuotta sitten minusta tuli äiti.

Kymmenen vuotta sitten tähän maailmaan syntyi maailmankaikkeuden ihanin ja rakkain tyttö.

Kymmenen vuotta sitten me olimme onnellinen pieni perhe.

---

Siiri Elsa Matilda, syntyessään 3590g ja 50cm täydellisyyttä on nyt jo nuori neiti. Ihana, rakastettava, ärsyttävä, persoonallinen ja viiltävän älykäs. Kymmenen vuoden aikana moni asia on muuttunut. Minusta on kasvanut äiti, perheeseen on syntynyt Elias, Siiristä on tullut avioerolapsi ja uusperheen lapsi. Yhä edelleen se jaksaa hämmästyttää, että minusta on syntynyt jotain noin ainutlaatuista.

Lasten suusta

Laitetaanpas nämä kivat facebookin jutut tänne talteen:

vastaajana Siiri pian 10v:
1. Mitä äiti aina sanoo sinulle?
-rakastan sinua

2.Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- ku me ollaan kiltisti

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
- jos me tapellaan tai käyttäydytään huonosti

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- koska mä en kutia, niin naurattamalla

5. Millainen äiti oli lapsena?
- jaa sinä itte lapsena? Sinä vai minä? Hassunnäköinen...eli mun näkönen vähäsen

6. Kuinka vanha äiti on?
- 34

7.Kuinka pitkä äiti on?
- satasatasatasata...ööö...(Elias huutaa väliin, että 300 metriä) 180? Kerro kuinka pitkä sä oot oikeesti?

8. Mikä on äitin lempipuuhaa?
- haliminen ja askartelu

9. Mitä äiti tekee, kun et ole itse paikalla?
- katsoo telkkaria, käy saunassa, on tietokoneella, on kotona

10. Jos äitistä tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- koska se on mun äiti ja se on niin ihana ja kiva, niin siksi

11. Missä äiti on tosi hyvä?
- askartelussa ja sadekävelyissä

12. Missä äiti ei ole kovin hyvä lainkaan?
- viulun soittamisessa

13. Mitä äiti tekee työkseen?
-on sosiaalityöntekijä, sulle tulee asiakkaita, jotka tarvitsevat apua

14. Mikä on äitin lempiruokaa?
- santtukeitto, oisko?

15. Miksi olet ylpeä äitistä?
- koska äiti on ylpeä minusta

16. Jos äiti olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
- *purskauttaa kaakaot suustaan, koska alkaa nauraa niin kovasti* sä oisit Hessu Hopo

17. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
- käyään sadekävelyllä, pelataan, katotaan telkkua

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissä?
- molemmat tota tykkää kanasta ja molemmilla on korvikset

19. Mitä eroa teissä on?
- sulla on tatuointeja, sä oot aikuinen, mä oon lapsi, sulla on ajokortti, mulla ei, sulla on oma talo, mulla ei, sul on oma tietokone, mulla ei, sulla on oma auto, mulla ei...

20. Mistä tiedät, että äiti rakastaa sinua?
- no koska mä oon sen lapsi ja se on mun äiti ja äitien pitää rakastaa!

21. Mikä on äitin lempipaikka minne mennä?
- meinasin sanoo vahingossa, että hoploppi, mutta...toi ulkojuttu – siis piha!

 

---

 

 

vastaajana Elias 7v:
1. Mitä äiti aina sanoo sinulle?
-ai melkein joka päivä? Yleensä ”herätys”

2.Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- haliminen

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
- en tiiä, auta Siiri (siiri: no jos me tapellaan)

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- kutittamalla

5. Millainen äiti oli lapsena?
- mph, en mä voi tietää

6. Kuinka vanha äiti on?
- no en tiiä , 30 yli?

7.Kuinka pitkä äiti on?
- pitempi mua

8. Mikä on äitin lempipuuhaa?
- ehkä askartelu, 3D-korttien tekeminen

9. Mitä äiti tekee, kun et ole itse paikalla?
- jotain

10. Jos äitistä tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- ”kohauttaa olkapäitään” - entäs presidentti? Ei presidenttiä...

11. Missä äiti on tosi hyvä?
- korttien tekemisessä

12. Missä äiti ei ole kovin hyvä lainkaan?
- lentämisessä

13. Mitä äiti tekee työkseen?
-mä arvaan: sosiaalityöntekijä

14. Mikä on äitin lempiruokaa?
- riisi

15. Miksi olet ylpeä äitistä?
- ”nauraa” en tiiä

16. Jos äiti olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
- aku ankka

17. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
- pelataan Kimbleä, pelataan Inkan aarretta

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissä?
- molemmilla korvis

19. Mitä eroa teissä on?
- eri kokosia

20. Mistä tiedät, että äiti rakastaa sinua?
- koska sä oot sanonu

21. Mikä on äitin lempipaikka minne mennä?
- oma sänky

 

---

 

Laitetaan muistiin myös se, että serkkuvauva ei ole vieläkään syntynyt. Siirillä ei ole yksiäkään kenkiä, ainakaan tänä aamuna ei ollut ja siitäkös sota syttyi, sanoi ettei mene kouluun tai voi sittenkin mennä, mutta ilman kenkiä. Minä siihen, että siitä vaan, mutta voivat tehdä lastensuojeluilmoituksen - huonosta narusta vedin, ei kai ny sossun lasta tommonen pelota :S oli sillä kengät kuitenkin kun iltapäivällä hain.

Etsin kuumeisesti itselleni terapeuttia, koska saan lausunnon terapian tarpeesta. Hah. Jatkan töitä samassa paikassa koko ensi vuoden ja iloitsen siitä! Tosin asiakasmäärä triplaantui eilispäivänä...mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Hiusväri päässä

Kun on hiusväri päässä, niin ei voi oikein tehdä ainakaan mitään muuta kuin istua koneella. Jospa mä muutaman rivin naputtelen tännekin muistiin. Meillä oli mieluisia ja harvinaisia vieraita viikonloppuna, kun Anne, Mimosa ja Aatos kävi meitä moikkaamassa, se oli kivaa! Ja erityisen vaarallinen vauvakuumetartunta taisi jäädä siitä vierailusta! Heh, tosin taidan olla lasten lisäksi ainoa tartunnan saanut. Viikonloppu on kulunut pitkälti kotikulmilla, pe-la yö kera seitsemän lapsen, kun serkkutytötkin oli täällä. Hyvin meni Katrin eka oikea yökylä :) Serkkuvauvan syntymää kovasti jännitellään tässä...ei ole vielä kuulunut mitään.

Ulkona on lunta ja pakkasta ja on vasta hei lokakuu! Tuo kellojenkääntö teki heti tästä illasta jo hurjan pimeän, viiden jälkeen se hämäryys hiipii ja mua ahistaa. Vein hienon lyhdyn tonne meidän tienhaaraan ja kynttilöitä palaa useita aina iltaisin. Silti tuo musta vaippa on jotenkin synkkä. Ehkä pitäisi tehdä niinkuin Santtu aina ehdottaa: syödä vatsa täyteen havuja ja mennä talviunille! No, mä ajattelin kylläkin keskiviikkona kun tapaan lääkärini, niin pyytää lausunnon, jotta saan Kelan korvaaman terapian. Oon jo pidempään aatellu, että pidempi säännöllinen terapia vois auttaa mua tässä ahdistuksessa ja toisaalta jos mä joskus vielä opiskelen jotain terapia-alaa itsekin, niin siihenhän vaaditaan oma käyty terapia. Paljastin vähän haaveistani tässä ;)

Eilen mulla oli pari tuntia aikaa pyöriä Oriveen kylillä, kirpparin lisäksi shoppailin lasten joulukalentereihin pikkuyllätyksiä ja muutaman joululahjankin jo. Mulla on vähän ristiriitainen olo lähestyvästä joulusta, toisaalta se on ihanaa aikaa, toisaalta mua vaan ahdistaa. Mun aivot on kääntyny jotenkin valoisuus-moodiin, tää on ihan uutta mulle!

Jahas, taitaa olla väri ollut jo tarpeeksi pitkään päässä, nyt suihkuun! Toivottavasti tytöt jätti mulle lämmintä vettä! Sitten saunotaan vielä Elsun kanssa, se poika kuhisee kohta matoja, kun ei oikein tykkää saunasta eikä suihkusta - uimisesta senkin edestä!

Vieteri

Oltiin Heurekassa ja Siiri sai sellaisen vieterin. Tiedättekö, sellaisen, joka koukuttaa yhä uudelleen ja uudelleen venyttämään ja kutistamaan...ja nyt minä onneton menin ja yritin selvittää siinä olevaa takkua saaden sen niin tuhannen solmuun, että auttaako siinä muu kuin rautasaha enää...huoh. Mä kyllä yritin vaan olla hyvä ja taitava. "noni, tällasen jousiteräksen kun kerran nylväyttää, niin se on aika hankalaa..." (=metallimieheni suusta). Jätän vietrin ja miehen ja lapset kohta tänne kotiin ja lähden pippaloitsemaan. Mekko on jo päällä ja keltaiset sukkikset jalassa.

Mun piti kirjoitaa myös kipinästä. Niitä on iloksemme lennellyt täällä taas pitkän harmaan kauden jälkeen. :) Ei mulla muuta.

PS. se vieteri on kuulema todella todella taitavasti solmittu

Saikutuspäivä

Elias tuli eilen kipeksi. Kova kuume, ei muita oireita. Eli poikanen on viettänyt päivän pyjamassa soffalla ja minä täällä touhuillut hänen seuranaan. Ihmeellistä kyllä, lapset osaavat juuri pelata Wiitä sovussa - sitä ei usein tapahdu! Täällä on askarreltu Herodeksen viittaa ja spreijattu miekkoja kultamaalilla. Huomenna pitäisi ottaa vähän "promokuvia" Tiernapojista, että pääsee joulumyynti käyntiin:D Eikö kuulostakin suureelliselta, pienet keikkailijat!

Mullakin on koko viikko syyslomaa, aika ihanaa! Santun tytöt tulee ma ja sitten tiistaina lähdetään koko suurperhe Helsinkiin, kohteina Heureka ja luonnontietellinen museo. Löydettiin vieläpä 6 hengen hotellihuone keskeltä Hesaa! Torstaina juhlitaan kummityttöä täällä meillä. Ja koko ajan tietty jänskäillään, että koska lasten uusi serkkunen syntyy.

En ole tainnutkaan täne laittaa muistiin mun kohtauslääkekokeiluani...otin ma-iltana 12,5mg Ataraxia, koska oli kohtaus päällä. Olen nukahtanut silloin melko pian lääkkeen otosta ja aamulla en meinannut herätä millään. Koko seuraava päivä meni sumussa, hihitellessä. Vasta illalla aloin "selviämään". Soittelin lääkärille ja se nauro...että kun mä olen NIIN herkkä noille lääkkeille. Nyt mulla on sitten vauvojen 2mg Ataraxia, annostuksella 2-3milliä. Toivottavasti ei tarvi sen korkkia edes avata. Hauska vain kun hain sitä apteekista, niin siinä oli oikein iso lappu reseptin päällä, että lääkäri on puhelimessa sanellut ihan oikean annostuksen, farmaseutti naureskeli, että heidän täytyy aina asia tarkistaa, jos epäilevät, että annostusohje on pielessä.

Tää vapaapäivä on kulunut rennosti, joulukortteja väsäillen ja vähän nettikirpparikauppaa tehden. Illalla meen pitämään yhden Partyliten, huomenna mennään jätskibufeeseen jos kepsuttimaakari on terve ja sitten pitäisi harjoitella urakalla niitä Tiernamiehiä! Santtu ahertaa töissä koko vkolopun.

Riisiä Daimilla

Ihan mielettömän  hyvä yhdistelmä: suolatonta täysjyväriisiä, johon on murennettu vähän Daim-suklaata. Älkää kysykö mistä keksin moisen yhdistelmän, mutta hyvää se oli. Ja se oli vertauskuva-ruokaa oikeastaan. Koska se annoshan oli vähän niinkun elämä. Yleensä sellasta tasasta mautonta riisiä vaan ja helminä joukossa niitä suklaapaloja. Mä tykkään molemmista, siitä tasaisesta mauttomuudesta ja niistä huippuhetkistä myös. Mun psyykelleni sopii paremmin tasaisuus, säännöllisyys ja ennakoitavuus. Mutta koskaan ei onneksi tiedä, missä lusikallisessa se suklaahippunen luuraa ;) !

Meillä on vietetty vähän erilaista vkoloppua, koska E meni jo eilen isälleen ja S oli pyjamabileissä ja meni tänään isälleen. Tosin tulevat jo huomenna kotiin. Santun lapset on ollu täällä, mutta nyt sunnuntai-iltaa vietetään aikuisissa, ikävöidään kaikkia neljää lasta ja katotaan varmaan dekkareita telkusta. Ehkä olisi aika olla myös kainalossa, aika muistaa toisen tärkeys ja ladata akkuja alkavaa viikkoa varten.

Äsken mä olin maailmanparannuslenkillä. Hiljattain eronnut ystäväni elää nyt aikaa, jota muistelen oman sinkkuaikani parhaana: saa tehdä just sitä mitä itteä huvittaa ja on jännitystä elämässä ja aika hankkia kokemuksia. Sille ajalle tulee jossain kohtaa stoppi, lohdutin häntäkin. Tarpeeksi kun säätää, on ihan valmis asettumaan aloilleen taas. Mutta ihana elää mukana siinä huumassa ja muistella omiakin toilailujaan...näppien polttamista ja haavojen laastarointia. Mutta tässä hetkessä on silti nyt parempi, en jaksaisi, en haluaisi enää sitä säätöelämää. Mutta se on palvellut sitä eronjälkeistä aikaa, auttanut mua eheytymään, kasvamaan siksi naiseksi, joka mä nyt olen. Opettanut paljon asioita omasta itsestä ja paljon asioita myös miehistä! Ja onhan sieltä ajalta jäänyt muutama tyyppi, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia edelleenkin. Oikeastaan säätövuosilta ei ole kauhean huonoja kokemuksia yhtään...jotakin olisi voinut jättää kokematta, jossain tilanteessa toimisin nyt toisin. Mutta se oli mun murrosikäni ja palveli omaa kehitystarkoitustaan. Lupasin kyllä auliisti, että voin lahjoittaa PANOPÄIVÄKIRJANI nyt eteenpäin, sivuja on vielä tyhjänä :DDDD

Kun luulin jo unohtaneeni...

...tai oikeammin luulin, että paniikit oli jo unohtanu mut...mutta ei: eilen illalla iski ahdistus. Tosin ehkä tiedän sille syynkin: söin vääränlaista ruokaa, joka heitti vatsani aivan sekaisin. Ei siihen välttämättä muuta tarvita. Siirryn siis riisilinjalle taas. No, ei nyt ihan, mutta varon rasvaista hiilarimättöä. (Mutta kun Santun tekemä lasagne oli niiiiiiiiiiiiin hyvää) Juuri perjantaina kun kehuin lääkärilleni, että olen voinut jo tosi paljon paremmin. Niin sitten taivas taas putoilee niskaan. Koska olo oli jälleen se happi-loppuu-maapallolta-tulva-tulee-ja-hukuttaa-maailmanloppu-on-lähellä. Katastrofiajatuksia siis. Plaah. Mutta nukahdin sitten kumminkin, en ehtinyt kokeilemaan uutta kohtauslääkettäni - ehkä saavutus sekin.

Sitten olen tullut myös siihen tulokseen, ettei tällainen toimeton lorvailu oikein sovi mulle. On liikaa aikaa miettiä ja kuulostella. Pitäisi olla puuhaa ja tohinaa eli tössötystä, niinkuin armas mieheni sanoo. Mä oon myyny ahkerasti taas netissä vaatteita ja aamutuimaan jo käynyt Siirin kanssa sadekävelyllä. Silti olo on levoton ja selkäranka on kokonaan jumissa :/ (= usein toinen syy paniikeille). Mietin tässä punttisalille lähtöä.

Monta hyvää päivää ollut tässä ahdistusten välissä. Mutta eikö nää pitäny jo olla kokonaan voitettu kanta. Ilmeisesti keho on tosi herkillä ja yksikin varomaton liike aiheuttaa huonoa oloa.

Asioita muistiin

- flunssa ja taas noidannuoli hartiassa niinkuin viimeksikin lunssassa :(
- ei kannata juoda teetä tyhjään mahaan aamulla --> levoton olotila
- labra-arvoista pitkäaikainen tulehusarvo koholla, selittäisikö paniikit?
- Siiri teki Santulle omistuskirjoituksella grillipihdit! Todella hienot ja arvostetut :)
- eilen ja yöllä ukkosti, hassu vuodenaika ukkoselle mielestäni
- opettelen epätoivoisesti Lumian maailmaa...

Sunnuntain puuhia

Hmm...nyt onkin jännittävää, Siiri on tossa vieressä ja se on ollu jo aiemmin kauheen kiinnostunu mun blogistani, mutta en oo kertonu sille mikä sen blogin nimi on, koska mielestäni Siirin ei tarvi näitä vuodatuksia löytää lukemaan. Siksi kirjoitan tätä nyt sähköpostissa, niin se ei kiinnitä huomiota. Ovela äiti :D Me käytiin tänään lasten kanssa parilla kirpparilla ja sitten kiinalaisessa syömässä. Anne pyysi kirpparilöydöistä kertomusta, ja tässä sitä nyt tulee: mulle takki syksyksi 21,50e (kirpparihinnaks vähä tyyris, mutta oli kiva, niin ostin pois), Siirille musta juhlamekko 5e, mulle mekko 10e ja paita 2e, kuviosakset, gollan kännypussi Siirille ja yksi taulu 1,5e kappaleelta, Siirille kahdet korvikset 1e ja Elsulle yhdet korvikset 1,9e, velhomainen kirja 5e, Santulle paita 1e ja Katri-serkulle ihana kuumailmapallo-koriste huoneeseen 3e. Ainiin, se minkä takia me oikeestaan lähdettiin: Tamagotchit, niitä löytyi kaksi toimivaa, toinen maksoi 4e ja toinen 0,1e! Ja sitten vielä tiernapoikanäytlemään miekka 1,5e. eli monenlaista ja suht halvalla kuitenkin!

Mutta nopeesti on taas viikonloppu mennyt, la-su meillä oli mummo ja pappa ja lauantaina myös serkkulan väki vähän myöhäisissä synttärijuhlissa. Huomenna sukellamme arkeen, Elias ilmoitti jo tänään kun oltiin päiväsaunassa, että hän menee sitten taas uimahalliin huomenna - onneksi Santtukin haluaa uimaan :)

Lääkärissä

Mulla oli eilen (liian) pitkästä aikaa tapaaminen lääkäri-Pekan kanssa. Olikin paljon kerrottavaa ja ihmeteltävää. Pekan kanssa hoitosuhde on jatkunu jo yli 14 vuotta ja se on kyllä niin hyvä asia mun kannalta, koska Pekka jos kuka on nähnyt mut todella todella surkeassa kunnossa ja myös todella hyvässä voinnissa. Ihmeteltiin yhdessä, että miksi nyt on tullut kohtauksia, mutta kun vähän aikaa juteltiin, niin alkoi syy-seuraus -suhteita läytymään paljonkin. Nyt sitten vähän enempi lääkettä, kun aivot on jostain syystä unohtaneet, miten serotoniinia tuotetaan. Kohtauslääke-asiaa oon monesti pohtinu...bentsoja en suostu syömään. Mutta nyt mulla on kohtauslääkkeet! Hassua kyllä (tai siis mä en tiennyt tätä), hain apteekista Ataraxia!

Syksy!

Miten se onkin kummallista, että kun ulkona sataa ja on pimeän hämärää, niin silloin mun tekee mieli pihalle! Toiset tykkää kun on aurinkoa ja hellettä, mä pidän tästä vuodenajasta. Tosin syksy on todella hektistä aikaa tuolla työmaalla, sijoituksia on tehty nyt jonossa. Enkä puhu finanssipolitiikasta. Tänään jouduin tylsään hommaan: vastaamaan valitukseen, joka koski minua. Mutta tämän työn yksi osa on nuo asiakkaiden tekemät valitukset, kantelut, oikaisuvaatimukset ja muut tyytymättömyydet, niihin on onneksi jo totuttu. Mutta ihan turhaa työajan tuhlausta perustella vastineisiin päivän selviä asioita.

Lapset innostuivat juuri tekemään postia johonkin lastenohjelmaan...pönttöuunissa on tulet - aika ihana arkikeskiviikko :) Elias lauleskelee muskarilauluja ja Siirikin on rauhanomaisesti. Mutta on nää illat vaan tosi lyhyitä, koska nuo unikeot tarvii sen liki 12h unta, eli meillä mennään petiin uskollisesti klo 20. Elias haluaa yleensä, että luetaan kirjaa - esim kaksi sivua riittää, sitten väsyttää jo kovasti! Heinähattu ja Vilttitossu on siis ollut kesken jo montamonta viikkoa.

Mun vointi on hyvä! Ainoastaan väsymys on huikea. Katsotaan jollei se ala korjaantumaan, niin on varmaan syytä ottaa verikokeet. Mä en vaan oikeen diggaile sitä aamulla-syömättä-piikki-käsivarteen -touhua...siksi välttelen. Huomenna mulla on lääkäri pitkästä aikaa Treella, tuttu tohtorini Pekka analysoi viime aikaisia tapahtumia siis :D

Maanantainen

Mä olen jo paremmassa kunnossa :) Joinain hetkinä jo sisäinen rauhakin löytyy. Toisina hetkinä joutuu vielä kävelemään varovasti ja tekemään varmoja valintoja, ettei uppoaisi jälleen. Huomaan, että nyt on oltava tarkkana syömisten, lepäämisten ja kaiken normaalista poikkeavan kanssa. Olin jumpassa, hengästyin ja hikoilin: paniikki puski pintaan, mutta ei päässyt! Tulin näkäisenä kotiin: levottomuus puski pintaan, mutta meni onneksi ohi. Että mennää hiljaa ja matalalla nyt vaan.

Olin kuitenkin töissä ja päivä meni hyvin :) Meillä oli sopivasti positiivisuus-kahvit ja omalla vuorollani positiivisuuskierroksella kiitin ihania työkamujani. Heidän joukossaan on turvallinen olo!

Että muistaisin tämänkin päivän

Tämä päivä on ollut eilistä parempi. Onneksi. Olen uupunut, olen tyhjä, olen jännittynyt. Saan edelleen helposti paniikinomaisia tunteita vain miettimällä, että maailmasta loppuu happi tai taivas putoaa niskaan. Pelko, ei todellinen. Mutta ainakaan isoa kohtausta ei ole vielä tullut, vaikka olen sitä odotellut. Juttelin eilen lääkärini kanssa, joka kiteytti asian aika lohdullisesti: palomuurissa on reikä, mutta koko muuri ei ole nurin. Nyt isketään tupla-annoksella lääkettä turpiin niitä paniikkipeikkoja! Laitoin uuniinkin tulet, pitkästä aikaa. Löysin kauan kateissa olleen kameran, join kupin teetä, pesin pyykkiä ja astioita. Imuroin. Tein yritystoiminnan kirjanpitoa. Pelaan sanasekoitusta. Koska olo on sellainen, että on puuhattava koko ajan jotain. Muistan tämän vaiheen kyllä. Odotan hartaasti sitä aikaa, kun voin taas vain olla. Kun voin taas katsoa elokuvan kokonaan. Tämä on se vaihe nimeltään "en pysty istumaan paikallani niin kauaa". Kun olen sen verran pinnalla syvistä vesistä, että voin vain kellua. Nyt vielä räpiköin. Enkä tykkää vedestä.

Nyt mennään hiljaa ja varovasti, kurinalaisesti ruokaa ja unta, huolehditaan lämmöstä ja hyvästä olosta. Ei sooloilua! Sitten kun olen taas tukevalla maalla vahvasti, sitten voi sooloilla enempi. Olen kovin miettinyt, mitä tämä olotila yrittää minulle kertoa, koska sen olen oppinut, että monesti psyykellä on viesti tuotavanaan. Vielä en ole sitä selvittänyt. Ehkä osansa on viikonlopun valvomisella ja alkoholilla, ehkä suht tuoreella työpaikan vaihdolla. Tässä nykyisessä työpaikassa on myös lupa olla heikko. Psyykkisistä syistä sairaslomailu on enempi sääntö kuin poikkeus. Toisin oli siellä vanhassa. Onko siis nyt otollinen aika romahtaa?

Tarjosin neljääkymmentä...

...milligrammaa lääkettä itsellseni, kun yritän vetää päihin näitä saakutin paniikkeja! Mutta aika sitkeetä on. Eilen kuin salama kirkkaalta taivaalta ruokapöydässä sain megamoisen paniikkikohtauksen, sellaisen taivas putoaa niskaan -systeemin. Ei näitä taas ole aikoihin ollutkaan ja mä olen niin petynyt ja peloissani nyt sen suhteen, että eikö mun lääkkeet enää auta! Annos on nyt tuplattu, tänään vasta eka päivä. Ja olo on vaihtelevan kurja ja jopa paniikinomainen välillä. Eli koettelee, koettelee. Oon nyt saikulla tän loppupäivän ja huomisen. Olo on sellainen kokonaisvaltaisen ahdistava, että missään ei ole hyvä olla. Haluaisin paeta, mutten tiedä minne. Ja ihan oikeasti sellainen olo, että taivas putoaa niskaan kohta. Ja koko ajan tiedän, että nämä ovat vain pelkoja. Ja sitten pelkään, että tuleeko taas kamala olo, pystyykö mua kukaan auttamaan ja tadaa, kierre on valmis.

Mä olen pettynyt itseeni, ei sille mitään mahda. Nimittäin jo vuosia olen ollut näiden olojen "yläpuolella", toki oloja on ollut ja tullut ja mennyt. Mutta ei ne oo jäänyt tälleen jumiin. Ja tää on pelottavaa. Enkä jaksa aina muistaa sitä, että sairastan sairautta nimeltä paniikkihäiriö ja nämä olot kuuluu siihen. Vaan käyn taas läpi niitä vanhoja nauhoja, että kuolenko, sekoanko, loppuuko happi...

En jaksaisi. Ja kun oikein selvää selittävää tekijääkään ei nyt ole. Toki hormonaalinen vaihtelu, uusi työ, viikonlopun valvominen ja pieni alkoholin nauttiminen...ehkä kaikkien näiden yhteensattuma. Mutta en silti jaksaisi. Onneksi hyvä ystäväni on psykiatri. Ja onneksi omalle Pekka-tohtorille on aika ensi viikolle. Mut en mä siltikään meinaa jaksaa. Haluisin vaan elää tätä tavallista arkea ja tulla toimeen itseni kanssa. Onko se liikaa vaadittu.

Tunnustus...miten nyt pitää toimia?

Noviisibloggaaja kun olen...niin en yhtään tiedä...mutta yritetään. Sain tunnustuksen Ansukalta, joka kirjoittaa Helliä hetkiä, karpaloretkiä -blogia. Kiitos tunnustuksesta, ja hei vaan äiti, jos nyt sitten Annen blogin kauttaa löysit tänne :D

Jahah, mun pitäisi antaa tunnustus eteenpäin...mutta kun mulla on niin vähän blogillisia lukijoita...että kertakaikkiaan hankalaa...kriteerinä se, että tunnustus menee eteenpäin kolmelle alle 200 lukijan blogille, jotka ansaitsee esille nostamista. No minä annan tunnustuksen ainakin bloggaajalle Sailanen, joka kirjoittaa Ei niin pullantuoksuinen äiti -blogia. Siihen ne sitten loppuivatkin - tunnustukset...mitä tästä voi päätellä: lisää lukijoita blogilleni! Mutta haluanko lisää lukijoita...sitä täytyy miettiä. Ja varsinkin sitä, että äiti ja eksä ja ja ja ... ketkä kaikki tätä lukeekaan! Pitäskö siirtyä vaan päiväkirjaan?

Soppaa ja huttua

Meillä on leikitty Harakka huttua keittää -leikkiä :D Tosin otsikko viittaa soppaisiin tilanteisiin, joita armaat eksät osaavat keitellä. Silloin kun toinen laantuu niin toinen yltyy. Toivoisi vain, että jossain vaiheessa olisi sellainen tilanne, ettei tarvitsisi aina vääntää lapsista ja olemisista suuntaan tai toiseenkaan. Mutta tätä tää uusperheellisyys taitaa olla, sopankeittoa isoissa kattiloissa ja huttujen hämmentämistä. Mutta en mä tätä elämäntilannetta poiskaan vaihtaisi. Ja todettakoon tähän, että omani on nyt pysynyt hienosti sopimuksessa jo kuukauden, toinen äksä aiheuttaa harmaita hiuksia tällä kertaa.

Ja meillä on yllättäin taas vesikriisi! Hooh, johan sitä on jonkin aikaa nautittukin oikeaan tapaan juoksevasta vedestä, joka maistuukin hyvälle. No nyt vuotaa sitten yläkerran vessassa kuumavesiputki. Ehkä jo tekovaiheen vika - mutta ärsyttävää joka tapauksessa.

Muutama sananen laitetaan tässä muistiin myös koulun aloituksesta, Elias-Ekaluokkalainen on innokas koulupoika, tosin kovin kovin uuvuttavaa on tuo koulunkäynti! Nukkumaanmenoaika on klo 20, silloin on edes jotain toiveita jaksaa aamuherääminen ja seuraava päivä ilman kiukkuja. Siiri tuntuu käyvän koulua jo rutiinilla, mitä nyt läksyt tahtoo välillä lannistaa.

Nyt soitetaan putkimiehelle ja toivotaan, että saadaan apua!

Vika lomapäivä

Paluu arkeen on edessä maanantaina, mutta oikeastaan se tulee ihan hyvään kohtaan. Kotona on ehtinyt puuhastella kaikenlaista ja talon muutkin arkea kanssani jakavat ihmiset ovat jo rientäneet puuhiinsa eli kouluun ja töihin. Olihan se aika kaamee paluu arkeen sen mahtavan Savonlinnan viikon jälkeen...mutta ehkä se tästä taas tasaantuu. Elias-ekaluokkalainen on aloittanut koulun innolla, tosin väsynyt on pikkumies iltaisin. Siiri porskuttaa jo rutiinilla, mutta hyvällä draivilla sekin. Toivottavasti ensi vkon isille meno ei kovasti sekoita rutiineja - Siiri reagoi välillä tosi herkästi.

Meitsi imeskelee jäitä ja syö pehmeetä ruokaa...mainoksen uhrina kielessäni killuu koru ja kieli on vähintään nelinkertainen normaaliin verrattuna ja kipeä liikuteltaessa. No, kai se kohta helpottaa. Huulen lävistys siirtyi siis suun sisäpuolelle :D Kahen vkon päästä saa vaihtaa lyhyemmän korun, jollei tää oo parantunu siihe mennessä, niin viskaan jorpakkoon koko härvelin. Mutta toivoisin kyllä sen paranevan, pitkään oon tästä läväristä kumminkin haaveillu.

Mä lähden huomenna rentoutumaan Jyväskylään, Partyliten vuoden isoimpaan tapahtumaan! Santtu jää kotiin kera neljän lapsen - laatuaikaa kerrakseen meille kaikille. Sikäli vähän huono sauma olla kieli kipeenä, kun on varmaan hyvät ruuat tarjolla konferenssissa...mutta oon mä jo opetellu leivänkin syöntiä.

Syksy tuo muutoksia meidän arkeen siltä osin, että kumpikin lapsi on lähdössä harrastamaan: Siiri teatteria ja Elsu show- ja street-tanssia eli "breikkiä" niinkun se ite sanoo. Mua kauhistuttaa jo nyt noi kuskaamiset ja myöhäänkin menee...Siirillä loppuu vasta kllo 21 ja Elsullakin kasin jälkeen...että miten ne jaksaa. Ja miten MÄ jaksan valvoa :D

Loma vertaistensa keskellä

Ehdin naputtelemaan tänne nyt muutaman rivin, kun ollaan leirin toiseksi viimeisessä päivässä! Mulla oli hieno aie kirjoittaa leiripäiväkirjaa, mutta niin vain on ollut touhua ja puuhaa, ettei ole ehtinyt - ja illalla on niin kaikkensa antanut, ettei ole jaksanut. Ollaan siis sunnuntaista asti vietetty "arkiperheellämme" eli minä, Santtu ja mun lapset aikaa Savonlinnan Tanhuvaarassa uusperheellisten liiton järjestämällä lomalla. Meitä on seitsemän erilaisessa samanlaisessa tilanteessa olevaa paria, joista yksi vetäjäpariskunta. Aamupäivät 9-12 on työskennelty aikuisten ryhmässä ja lapsille on ollut ohjattua toimintaa (seinäkiipeilyä, polkuautoilula, uintia, pelejä, leikkejä, urheilua, retkeilyä..) sitten iltapäivisin  ja iltaisin on ollut perheiden yhteistä liikuntapainotteista ohjelmaa. Täysihoidolla tietty, eli neljä kertaa päivässä pöydät notkuu ihania ruokia ruokalassa. Lapset on tykänneet aivan valtavasti ja unimatti on sammuttanu molemmat ipanat klo 21 joka ilta. Uusia kavereita on löytynyt paljon ja uusia kokemuksia myös. Perheiden yhteiset kisailut ja pelailut on kivoja, tosin meitä naurattaa Santun kanssa, kun on lihakset ihan jumissa pesäpallokentällä kirmailun ja futiksen peluun jälkeen :D

Mutta kaikkein parasta täällä on vertaisuus! Oikeasti se, että toinen eronnut, uusperheellinen, ymmärtää puolesta sanasta mitä tarkoitat.Ryhmässä on jaettu tosi rohkeesti monenlaisia aiheita, ja mä olen Santusta ertiyisen ylpeä, koska se on antautunut sille työskentelylle ihan täysillä. On puhuttu, rooleista, existä, toisen lapsen ärsyttävyydestä, omasta roolista uusperheessä, parisuhteesta, rakkaudesta...aivan tositosi hienoa! Me on huomattu se, että monessa kohtaa meillä toimii uusperhe hienosti ja hankaliin juttuihin on aina löytynyt hyviä kokemusperäisiä vinkkejä. On tehty parisuhteen aarrekarttaa ja pysähdytty miettimään asioita ja ilmiöitä meidän perheen elämässä. Todettu, että Santtu on päässyt oikeastaan helpolla siinä mielessä, että hän "saa" toimia mun lapsille sosiaalisessa mielessä eniten isänä, arjessa läsnäolevana toisena aikuisena. Tää viikko on yhdistäny meitä myös "perheenä", lapset ottaa Santtuun kontaktia ihan eri tavalla, on ihana katsella niiden touhotusta!

Meidän ryhmään oli valikoitunut sattumalta neljä kovanluokan lastensuojeluammattilaista :D Just eilen sanoin Santulle, että on niin oikeesti lohdullista kuulla, että vaikka miten on muutkin ammattilaisia lasten kanssa, niin samojen ongelmien kanssa painivat kuitenkin siinä omassa uusperheessään. Me haetaan vastaavanlaiselle leirille ihan varmasti uudestaan ja lämpimästi suosittelen tätä kaikille uusperheellisille! Ja niitä "tavallisia" perheleirejä tavallisille perheille (eli meidän kielen mukaan, niille, jotka elävät vielä ikuisen ja pysyvän rakkauden illuusiossa :DDD)

Paikkana tää Tanhuvaara on todella huippu: ammattitaitoiset ohjaajat vetää lasten ohjelmia, huoneet on hotellitasoa, Saimaan rantaa on matkaa n 50m ja jokapuolella on tosi siistiä ja viihtyisää...ja se ruoka: se on niin hyvää - Elias näkee suunnilleen untakin mannapuurosta, jota aamiaispöydästä muiden herkkujen ohelta löytyy. Mutta huomenna on kiva palata kotiin, juuri sopivan mittainen irtiotto ja totaalinen arjesta erossa olo tämä on ollut!

Heinäkuun toinen

...siis toinen kirjoitus. Mitähän ihmettä mä olen tehnyt, kun tänne en ole saanut kirjoitettua. Enkä tiedä mitä tänne voi ja uskaltaa enää kirjoittaakaan, kun tästä voi kuulema joutua oikeuteen kun nimillä kirjoittelee täällä. Perustelin kyllä, että kirjoitan päiväkirjaani, subjektiivisia totuuksia. Subjektiivista totuutta voisi tarkistella tässä tekstissä enempikin, mutta mennään ennemmin konkreettisiin asioihin!

Meillä on melkein-valmis-uusi-keittiö...puuhella on purettu, lattiassa hyvin vaaleat laminaatit, uusia kaappeja kovaa kyytiä valmistumassa ja lattialla jopa uusi matto! Kaappeja on siivottu, vaikka mä olen yrittänyt kynsin hampain pitääkin kiinni kaikista tuppervareistani...no myönnettäköön, että oli siellä ehkä yks tai kaks monta tarpeetonta...

Neljä aamua töitä, sitten on taas lomaa :) ja jos olis ne lomasäätkin. Heinäkuussa meillä on ollut paljon lapsia täällä arkeamme vauhdittamassa. Tänään on tehty uusi sopimus lastenvalvojan luona lasteni isän kanssa ja en voi kuin sydämestäni toivoa, että sitä nyt sitten noudatetaan.

Matkalta

Ihanaa olla kotona! Joku viisas on joskus todennut, että matkan paras osuus on kotiinpaluu, ja voin niin todeta samaa, vaikka Kaunas ja Liettua kaikkineen oli positiivinen yllätys. Tämän matkan tarkoitushan oli lentopelkoni, kauhuni, paniikkini hoitaminen lentämällä. No selvisinhän mä, mutta ei tee mieli uudestaan. Paniikkikohtaus tuli molemmilla matkoilla, mennessä se oli tosi paha ja olisin rynnännyt pois koneesta jos olisin vielä ehtinyt. Otin vähän serotoniinia ja se vei pahimman terän kauhulta, mutta en nauttinut en. Ristikkolehti vähän helpotti oloa, mutta kamalaa niin kamalaa.

Kaunas oli siisti ja edullinen paikka. Erityisesti juoma ja ruoka oli kovin huokeaa ja myös ostoksia teimme paljon! Niin paljon, että laukku painoi lentokentällä 20,1kg - yksi suklaarasia siirtämällä saatiin paino rajan alle :D Hotelli oli myös kiva ja viihtyisä, tosin sinne osui suomalainen keski-ikäisten ryhmä... Kaunasiin osui moneen vuosikymmeneen lämpimin päivä lauantaille...liki 40 astetta ei kauheasti houkuttanut kävelemään, mutta kun piti huolen nesteytyksestä, niin jaksoimme talsia huisin pitkää kävelykatua. Vanhaan kaupunkiin ajoimme taksilla: ikivanhalla Audilla, kielitaidottoman kuskin viemänä, hinta 10 litiä eli noin 3euroa.

Lapset viettivät laatuaikaa Jokelassa, kävivät Korkeasaaressa! Nyt maanantai lokoisaa oloa Santun kanssa, huomenna kaikki neljä rymyäjää saapuu taas iloksemme!

Hajatuksia eli hajanaisia ajatuksia

Olen ranskalaiset viivat -tuulella.

- Miksi ihmiset hankkivat monta lasta kun sitten valittavat miten raskasta niitä on hoitaa? (ja tästä ei pidä kenenkään loukkaantuman, oikeastaan yhden tv-ohjelman pohjalta aloin tätä pohtia, mutta löysin elävän elämän esimerkkejäkin monta - onneksi suurin osa työkentältä)

- Miten selvitä likakaivoremontista ensi viikolla kuusihenkisenä perheenä, pitäisikö siivota jo ulko-WC?

- Suren sitä, että kolmen minulle tärkeän ihmisen läheinen on kovin huonossa kunnossa tällä hetkellä - kolme kovin eri-ikäistä, kolme enemmän tai vähemmän lähellä kuolemaa nyt tai äskettäin. Epäreilu maailma ja miten nämä aina kasautuvat.

-Ärsyynnyn siitä, että laitan tekstareita ja sähköposteja ihmisille, selkeitä kysymyksiä ohjeistuksella "vastaathan pian" - ja saanko vastauksia; murrrrrr.

- Iloitsen siitä, että lapsilla on huisin kivaa mökillä mummon ja papan kanssa, Elias viipottaa uusissa keltaisissa kumppareissaan :)

- Pitäisi imuroida vielä alakerta

- Kaksi aamua kesälomaan!

- Uusperheellisten leiri odottaa meitä heinäkuun lopulla Savonlinnassa!

Huoooh

Että voikin olla tylsää - ja mä olen hei töissä. Mutta minkäs teet, kun asiakkaat peruu sovittuja tapaamisia ja sitten on monta tuntia tyhjää aikaa täytetttäväksi. Päivä kuluisi paljon nopeammin kun saisi oikeesti tehdä jotain...ja pysyisi työn imu päällä. Nyt tää on tällasta laahaavaa ja sitten kun pitäisi tarttua oikeasti toimeen, niin kun imu ei ole päällä, niin itsestään ei saa sitten irti kaikkea. Pieni kiire ja sopiva paine olisi parasta. Nyt menee vaan haukotteluksi ja ammattilehtien lukemiseksi pääosin.

Vähän laahaavaa on myös kotirintamalla, ehkä siksi kun me kaksi vanhusta ollaan vaan kotona. Lapset on "maailmalla", E isällään, S leirillä ja tytöt äidillään. Parisuhdekin on vaihteeksi arkisessa tilassa, mutta toisaalta tylsyys on voima, joka pitää elämän intensiteettiä omalta osaltaan myös kasassa. Jatkuva huuma ja hype sortuisi äkkiä, tylsyydellä rakennetaan pohjaa huippuhetkille. Enkö hienon teorian kehittänyt tässä tällä istumalla :D

---

Jos mietitään asioita vähän laajemmassa mittakaavassa, niin en ole voinut välttyä pohtimasta taas mediaan noussutta perhetragediaa, jossa isän epäillään surmanneen lapsensa. Ammattilaisena olen miettinyt sitä, miten tällaiset olisi ennakoitavissa ja hoidettavissa - ja tullut siihen tulokseen, ettei ehkä mitenkään. Ihmisille itselleen pitäisi herätä halu muuttaa asioiden tilaa. Vaikka me sossuntädit tai kotipaleluihmiset tai terveydenhuollon ammattilaiset kuinka tarjoaisimme apua ja tukitoimia, on se kuin iholle liimattu tarra, joka viimeistään kovassa sateessa irtoaa. Jos ihminen ei ole itse motivoitunut, häntä ei voida pakkoauttaa. Näin se vain kaikessa karuudessaan on. Ja mausteena tässä sopassa vielä kaikki erilaisista mielen häiriöistä kärsivät, jotka eivät edes tunnista avun tarvettaan.

Tragedioita tulee siis olemaan jatkossakin. Vaadittaisiin pitkällistä yhteiskunnallista muutosta sen aikaansaamiseksi, että palvelut olisivat kaikille riittäviä ja tarkoituksenmukaisia, kaikille saatavilla ja juuri oikeaan aikaan. Ihanneyhteiskunnan utopia. Yksilötasolla jokainen voi toki miettiä, voisiko lähimmiltään muistaa kysyä tarpeeksi usein mitä heille kuuluu. Ja kertoa, että he ovat tärkeitä.

Kesälomalla!

Mä olen tämän viikon lomalla, sitten kaksi töissä, kaksi lomalla, kaksi töissä ja kaksi lomalla ja sitten ollaanki jo elokuun puolivälissä, eli olen niinkus koko kesän lomalla, käyn siinä välissä vain muutaman päivän töissä :) Maanantaina pidin poistomyyntiä, onneksi jokunen rahakas ostaja sekosi halpoihin hintoihin ja saimme matkakassaa kokoon. Tiistaina oli Elsun kouluunlähtötarkastus, poikaa vähän jännitti, mutta kaikki hyvin. Pituutta 132cm ja painoa 29kg, nollakäyrän poika. Korkeita ääniä ei kuullut kunnolla, niitä syksyllä kuunnellaan uudestaan. Hb oli peräti 156!

Tiistaina lähdettiin lomareissulle laatukolmikolla eli minä ja lapset, suuntasimme Turkuun. Ensin Luostarinmäen museokortteliin, josta lapset tykkäsivät kovasti. Sitten laivalle, josta tykkäsimme myös kovasti, vaikkakin täytyy todeta, että reissut väsyttää aina! Tein laivalla erityisesti siellä leikkihuoneessa istuessani havaintoja...
- crocksit on mukavat kengät, mutta jos niillä on pakko kulkea aina ja jokapaikassa, niin edes: ei sukkia, pliis...
- miksei vanhemmat pue lapsiaan kauniisti edes reissulle? liian monta resupekkaa tuli vastaan taas...(ja kyllä, olen pinnallinen, kuulun niiden äitien joukkoon, joka vaihtaa lapsensa sukatkin jolleivat ne sovi asun väriin...)
- miksei lapsille tarjota uusia makuelämyksiä laivan ruokapöydistä, nakkia ja muusia kai saisi kotonakin - turha sitten vallittaa kun eivät isompanakaan syö mitään muuta (tosin s ja e on sitten se toinen ääripää ehkä, rapuja, mätiä ja muita hyviä kalaherkkuja lautaset täynnä...)
- ehdin hämmästellä myös sitä, että varsinkin äidit, joilla näytti olevan useampia lapsia, olivat jotenkin kauhean värittömiä ja nuutuneen oloisia nansopaidoissaan...en haluaisi kuulua tuohon joukkoon

Näistä havainnoista päätellen, tarvitsen ehdottomasti ensi kerralla reissuseuraksi myös jonku aikuisen, muuten keskityn taas epäolennaisesti arvostelemaan kanssamatkaajia :D

Tänään podin krapulaa pitkälle iltapäivään. Ja ehkä osa ainakin teistä tietää, etten mä noita viinaksia käyttele, tämä rapula olikin muotoa hiilari-sellainen, mutta olotila varmaan aika samanlaisen kamala. Pyörrytti ja oksetti ja paleli...kyllä se olo sitten pikkuhiljaa korjaantui. Mitä tästä opimme, sen kolmannen jälkiruokalautasellisen voisi jättää syömättä...no, harvoin sitä pääsee herkuttelmaan tuolla tavoin toisaalta.

Meillä on taas suurperhe kasassa loppuviikon, neljä pienintä on jo pedeissään (tosin Siiri ravaa yliväsyneenä koko ajan tässä), mä taidan myös napata kirjastolöydön mukaan ja hiipiä paistumaan aurinkoisen peltikaton alle.

Ainiin, meinasi jäädä kertomatta: MINÄ ihan itse pesin tänään maton! Ison pyöreän villamaton, jonka pesettäminen pesulassa maksaa liki 100e. Laitoin sen trampoliinille ja jynssäsin, huuhtelin ja sitten lapset pomppimaan nurinpäin käännetyn maton päälle, jotta liiat vede puristuu pois! Nyt toivotaan siis hyviä säitä, jotta se matto kuivaisi!

Rusinat loppu

Mä en enää tarjoile rusinoita, ottakoon koko pullan tai olkoon ilman. Nyt mun mitta on täynnä. Mä olen yli kolme vuotta joustanut, joustanut ja joustanut. Yhtään keikkaa ei ole lasten isä jättänyt tekemättä. Meillä on edelleen voimassa oleva sopimus, jonka mukaan lapset asuu puolet ajasta isällään. Olen joustanut niin paljon, että sovimme vuodenvaihteessa, että lapset ovat hänellä 6-8 vrk kuukaudessa, tuokin käy mulle. Mulle kävisi, että lapset olisi joka toinen viikonloppu ja kesälomalla tietyn pätkän jne isällään, mulle kävisi, että lapset olisi isänsä ehdotuksen mukaisesti joka toisen viikon su-ke isällään. Mulle kävisi. Ainoa mikä mulle ei käy, on se, että isä voi yksipuolisesti päättää milloin hän sattuu ehtimään lapsia tapaamaan. Jos tulee keikka, niin sovittu lasten oleminen hänen luonaan peruuntuu. Aina. Ja minä joustan. En voi suunnitella yhtään mitään, kun voi tulla keikka. Tai studio. Tai vähintään harjoitukset.

Nyt sitten pelataan villeillä korteilla. Jos isä ei noudata sääntöjä - minkäälaisia sopimuksia, niin miksi minäkään. Ei lähde lapset hänelle ennen sellaisen sopimuksen voimassa oloa, jota hän todellakin sitoutuu noudattamaan. Tiedän, että se on typerää ja lapsellista, mutta multa loppui nyt vaan kärsivällisyys. Jollei hän priorisoi lapsiaan keikkojen edelle vaan on kehdannut ehdottaa minulle, että "voisin tavata lapsia silloin kun ehdin", niin olkoon sitten tapaamatta. Niin tuhat ja miljoona kertaa on käynyt niin, että lapset ovat kuitenkin mulla silloin kun on etukäteen sovittu, että ovat isällään. Ja perustelu on aina sama: on pakkopakkopakko ja kauhee kiire ja ressi. Mä en vaan jaksa enää ymmärtää. tehköön niitä keikkoja, kyllä minä huolehdin lapsista, kasvatan heistä kunnon kansalaisia, rakastan ja puhallan kun sattuu. Minä luen iltasadut, minä iloitsen heidän iloitessaan, minä tiedän mitä heille kuuluu. Surullista on se, että isä haluaa jäädä tästä kaikesta paitsi.

Sitä paitsi saadaanhan tästä mielenkiintoinen ennakkotapaus jos käräjille asti edetään. Yleensä isät tappelevat oikeudesta saada tavata lapsiaan enemmän, kun lasten äiti sen estää.

Hassu Audi-mies

Otsikko ei viittaa omaan mieheeni, vaikka hänkin ajaa Audilla ja osaa olla hassu. Mutta tänä aamuna mulla oli järkytystä tai hauskuutta kerrakseen. Jotain "hyvää"/traumatisoivaa näissä tietöissä täällä Jämsässä. Huh. Tuossa ysitiellä siis päällystetään tietä (onko mitään järkeä, kun sitten kilsan päässä on siltaremontti ja kiertotie, hidastaa vain entisestään kulkemista). Siinä tietyön liikennevaloissa joutuu odottelemaan joka aamu useita minuutteja. Onneksi pääsin todistamaan tänä aamuna yhden miehen showta. Takanani yhden auton päässä olleesta autosta nousi pitkä ja salskea aurinkolasipäinen noin ehkä 45v mies ja alkoi aamujumpalle siinä tien vieressä, venytyksiä ja hetkutuksia puolelta toiselle...tähyili siinä kuin katsellen, ettei kukaan kiinnitä mitään huomiota, tajuamatta ehkä, että minä seurasin tätä esitystä taustapeilistä. Ja kuinka ollakaan, housut auki ja pissalle siihen tien varrelle...oikeen ravistusten kera, voin kertoa! Ja sitten jatkui taas aamujumppa, yhdellä jalalla seisomista kuin mikäkin kukko karsinassaan, vaan eipä ollut kovinn hyvällä tasapainolla tuo mies varustettu. Siis oikeasti se oli niin koomisen näköistä...ja kaiken tämän jälkeen hän pujahti takaisin autoonsa ja jatkoi matkaa. Halvat on huvit. Mulla(kin).

Reissaamista

Ihana ihana viikonloppu oli tuo mennyt! Lähdettiin Katin kanssa pe tuttuun tapaan Klaukkalaan ja ostettiin siinä matkalla paikallinen Citymarket tyhjäksi (maalaiset kaupungissa, mutta kuka voi vastustaa euron alusvaatteita ja kahden euron seurapelejä). Aamulla suuntasimme Tallinnaan! Ja voi veljet ja siskot että oli kiva matka! Ihan huippuseurue (minä, Kati, Anu ja Elina), mahtavan aurinkoinen keli, maistuvaa ruokaa ja ostoksia, ostoksia! Hotellissa oli meille yllätys: huoneemme olikin sviitti! No eipä se meitä haitannut, paitsi että ehkä ensi vuonnakaan emme voi majoittua enää rahvaan seuraan :D Yksi huippukohta oli ehdottomasti Humanan (=paikallinen UFF) "kaikki vaatteet 3€" -päivä! Me tultiin sieltä kauheiden pakaasien kanssa jokainen, mutta jos siistikuntoisia merkkivaatteita saa kolmella eurolla, niin pakko ostaa! (Katikin hankki neljä (4!!!) farkkuhametta. ) Jaksamme aina hämmästellä myös taksien kirjavaa hinnoittelua, nytkin ajoimme saman matkan useampaan kertaan ja hinta vaihteli 4,80€-10€. Meillä on kohta varmaan jo ensi kevään matka varattuna - ja se tulee olemaan pe-su, koska nyt jäi niin monta paikkaa näkemättä ja terassia istumatta. Ja hyvä kahvilakin jäi käymättä.

Jottei aivan arki pääsisi kuitenkaan unohtumaan, niin illalla väsyneenä ja rakot jaloissa saavuin kotiin ja saman tien pesemään lattioita, pöytiä ja kaikkia muita kivipölyn peittämiä paikkoja...siellä oli ahkeroinut Santtu kaverinsa kanssa ja purkanut suunnitellusti puuhellan pois...kukaan ei vain ollut muistuttamassa, että ehkä kaappien ovet kannattaa sulkea, oviaukot muovittaa ja matto rullata pois...no, hella on purettu, nyt pitäisi mennä valitsemaan uudet laminaatit ja sitten siihen tulee kaappeja lisää! Eli kaikkinensa hyvä asia, toteutus vain hiukan pölyinen.

Santtu on koko arkiviikon taas työreissussa, me kolmikkona kotona. Tai kotona ja kotona, joka illalle on jotain menoa. Rasittavaa oli eilen, kun oli taas Elsun hammaslääkäri Treella: matkoihin menee 2h ja itse lääkärin luona 2,5minuuttia. No, iltaruoka kiinalaisessa ravintolassa pelasti edes jotain. Siiri vain totesi listaa lukiessaan, että "ei sit mitään lastenannoksia, ne on nimittäin nakit ja ranskalaiset" - lasten suosikki on pähkinäkana ja paistettu riisi katkaravuilla - chilikastikkeella luonnollisesti.

Perjantain pulinoita

Mä käyn täällä liian harvoin kirjoittelemassa ylös tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Nyt on TÖISSÄ kuitenkin sen veran hiljainen hetki, etä laitetaanpas päälimmäisiä ylös. Tänään koittaa jokakeväislle Tallinnan matkalle lähtö - yöpyminen Anun luona jo tuttuun tapaan. Tyhmää on ainoastaan se, että Santtu on ollut nyt työmatkalla, nähdään ehkä nopeesti tossa Tre-Hki välillä tänään ja sitten se rontti lähtee sunnuntainakin työreissuun - koko viikoksi. No, lapset on sulostuttamassa mun iltojani onneksi. Ja onhan siellä hammaslääkäriä ja kevätjuhlaa ja Siirin keikkaa. Elias on ollut tosi reipas poika, kun siltä on pitänyt poistaa kolme hammasta oikomishoitojen takia. Eilen oli ollut aika hurjaa, kun joutuivat monta kertaa lisäämään puudutetta ja oli tullut huono olokin. Mutta hienosti oli poika selvinnyt! Nyt ne ipanaiset onkin matkalla mökille papan kyydillä.

Mun vapaa-ajasta on kulunut iso siivu Facebookin kirppariryhmissä - vielä olen reilusti plussan puolella merkkivaatekaupoista, joita olen sielä tehnyt ja saanut näin arvoisensa hinnan jostain kalliimmista vaatteista. Hieno keksintö tuollaiset ryhmät! Tosin on ne kyllä myös aika koukuttavia, mun onni tässä kohtaa on se, että lapset on jo sen verran isoja, että koossa 134cm --> ei löydy niin paljoa kaupan olevaa.

Jos muutama sana tästä "uudesta" työstä, niin se on ainakin erilaista, että kello on nyt vähän vaille kolme ja kohta mä olen ainoa työntekijä, joka täällä vielä kökkii! Täällä pidetään siis kiinni työajasta, ei kiilloteta kilpeä sillä, että kuka tekee eniten ylitöitä. Meininki on hyvä ja rento. Tykkään melkeenpä kaikesta muusta paitsi tuosta ohjelmasta...

Vesikriisi

Meillä on vesikriisi. Tiedätteö, miten paljon tekee mieli juoda vettä just silloin, kun on todettu, että siinä on outo maku ja julistettu vesi juomakieltoon. en tiedä mitä tuohon miljoona vuotta vanhaan kaivoon on päässyt, ehkä sulamisvesiä, mutta jotenkin kumman toffeiselta maistuu vesi. Mitään oireita siitä ei tietääkseni ole kellekään tullut, mutta ei nyt sitten juoda sitä, etten kuin on tutkittu asia jokaisen kotilaborantin kotitestipakkauksella! Sellaisen sai siis 40€ hintaan tilattua netistä ja jos siinä testissä näkyy jotain ylimääräistä, niin sitten suosittavat tarkempia laboratoriotutkimuksia.

Mä suunnittelin meneväni huomenna moottoripyörällä töihin. Ja sitte muistin, että oonkin varannu autolleni huollon Jämsään. Hah, autolla on mentävä. Lapset on siis isällään muutaman päivän, siksi kaksipyöräisellä liikehtiminen olisi käynyt päinsä. Vaan onhan tuo ilmanalakin aika kolea vielä. Mutta ei oo pitkä aika siihen, kun mulla on eka kesälomaviikko :) se on siis jo kesäkuussa! Sitten heinäkuussa kaksi ja vielä elokuussakin kaksi, olen siis melkein koko kesän lomalla, koska kaksiviikkoinen töissä siinä lomien välissä on vain vaihtelua! Onneksi järjestyi noin hyvin lomat uudessakin työpaikassa.

Me käytiin tänään Santun kanssa shoppailemassa: kottikärryt, vikavirtasuoja ja kaikkea sellaista :D no, löysin mä itselleni aivan täydellisen ihanan mekon lakkiaisjuhliin ja varmaan moneen muuhunkin käyttöön! Lakitettaville on lahjatkin ostettu jo valmiiksi, harmitti vaan, kun Iittalan tehtaanmyymälästä ehdin ostaa ja cittarista olis saanu saman jutun paaaaaaaljon halvemmalla. No, on se nyt nätissä paketissa sitten ainakin. Ai mitäkö ostin? No toiselle Arabiaa ja toiselle jotain muuta, en voi kertoa, koska ainakin toisen lakin saavan äiti lukee tätä ;)

Toukokuun ensimmäinen

Onko kevät kiireistä aikaa vai onko mulla kirjoitussormet jumissa. Tiedä häntä, mutta liian harvoin olen tänne rivejä naputellut! Nyt on vappuilut vappuiltu tältä vuodelta, ihan mukavan kotoisasti kera tuttujen vieraiden. Ja piipahdus uudistuneessa paikallisessa - se oli mukavaa sekin. Just puhuin kaverini kanssa, ettei tosiaankaan jaksais mihkään esim Himokseen lähteä, toi pyörähdys paikallisessa moikkaamassa tuttuja ihmisiä on parasta, jos jossain kuppilassa "pitää" käydä. :) Äsken käytiin kaksipyöräisillä Länkipohjan kylän vappuatapahtumassa, kerrankin minä olin vain "vieraana".

Totesin taas, ettei mun viinipääni ole yhtään sen parempi kuin aiemminkaan: täytyisi suosia aamumaisteluita, koska kaksi lasia viiniä ja yksi lonkero teki jo sen, etten mä saanut nukuttua ilman lääkettä :/ sekakäyttäjä veti sitte vähän Imovanee siihen mukaan :D

On muuten kaksi työtä, joita mä vihaan yli muiden: ikkunanpesu ja puutarhahommat. Ja mitenkä ollakkaan, että nyt pitäisi molempia jaksaa tehdä. Mutta mä en tee kumpaakaan. Tai tein mä vartin puutarhahommia, just tasan sen verran, että siivosin mädäntyneet ja kuivettuneet kasvit pois uusien tieltä. Ikkunanpesua kauppasin Santulle: "tota ikkunasälettä ei voi pitää auki noita sun chilejäs varten ennen kuin toi ikkuna on pesty"...

Mä olen ylpeä itsestäni, koska olen käynyt ahkerasti vähintään 2krt/vkossa salilla! Painossa se ei näy, mutta ihan niinkuin housut kiristäisivät hitusen vähempi? Ottaisinko siis maailman parasta Ingmannin Creamy Rommirusina-jäätelö tuolta pakkasesta sen kunniaksi :DDDDDDDDDDDDD

Maanantaiviinit

Oikeastaan on ollut niin mukava imu tavallisessa arjessa, ettei ole ehtinyt tulla tänne narisemaan tai hehkuttamaan. Nyt ajattelin tulla, jotta muistaisin tällaisenkin ajan ja hetken. Mulla on skumppalasi edessä! Olkoon se sitten vaikka varaslähtö vappuun - mutta päädyttiin mussun kanssa siihen, ettei meillä oikein vkoloppuisin ole lapsetonta aikaa "ottaa viiniä", niin otetaan nyt :) Santtu paistaa pihvejä ja kohta herkutellaan!





Mä oon koittanu nyt ottaa itteeni niskasta kiinni, käyny salilla ja tehny valintoja niin, että rajaan hiilareita. Mutta silleen kevyesti, ei liian tiukkapipoisesti. Olossa tuntuu jo parannus, vaakassa ei vielä näy, mutta se johtunee tuosta punttisaleilusta. Äsken päräytin kirjastoon ja salille motskarillani - vähä hienoo, mut aikalailla tottumatonta tuo ilmavirta riepottelee kovemmassa (!!!) vauhdissa. En taida vielä lähteä töihin sillä, aamut kun on melko kylmiä.

Nyt ei jaksa runoilla enempiä, paitsi Marittalle tiedoksi, että ne puuttuvat Partylitet taisi tänään saapua :D

Tarjosin viittätoista - tarjosin edes kahta!

Argh, nyt ottaa päähän eikä ehkä kannattaisi edes tulla just nyt kirjoittamaan, mutta jospa Santtu säästyisi kiukuttelulta, kun puran sen tänne. Meillä on lasten isän kanssa edelleen voimassa oleva sopimus, että lapset asuvat puolet ajasta hänen luonaan. No, siitä sopimuksestahan on jo luistettu, koska uusi perhe menee etusijalle isän arvomaailmassa. Viime aikoina Siirin kanssa on ollut aika haastavaa ja olen pyytänyt Jannea ottamaan tilanteesta vastuuta myös. Eilen hän itse ehdotti, että voisi viettää Siirin kanssa kahdenkeskistä aikaa! Vau, ajattelin minä. Sovittiin, että S menee isälleen tänään koulun jälkeen. Tosin isällä on kaksi kokousta tälle iltaa, koska muutenhan iltaa ei voisi uhrata Länkipohjassa oloon. Ehdotin Jannelle, että jos S olisi tänään ja yön yli huomiseen ja sitten huomenakin koulun jälkeen siten, että tulisi sitten tänne yöksi. Isälle tämä sopi. Tosin kun ehdotin, että jos S tulisikin vasta ke, kun ei ole kokouksia, niin se ei käynyt. No äsken sitten soittelin Jannelle, että voin napata huomenna S:n kotiin kun tulen Lpohjaan noin klo 19. Niin mitä sanoo isä! Että ei, kun  S menee kerhoon koulusta ja tulee sitten tänne, ei hän ehdi olla huomenna Lpohjassa! Voitteko kuvitella, että ihan hiukan paloi hermo! Siis päivässä muuttuu asiat. Muistuttelin hänelle mitä sovittiin eilen...mutta ei auta. Muu elämä menee Siirin edelle, vaikka tyttö nauttisi isänsä seurasta ja varmasti haluaisi viettää aikaa musiikkiaiheisesti. Isänsä hokee vaan, että pakko pakko pakko. Niinpä niin. Ihmisen ei ole käsittääkseni pakko muuta kuin kuolla (ja ehkä maksaa veroja), kyse on taas siitä, mihin haluaa aikansa käyttää. Surullista, ärsyttävää.

Pääsiäisen kynnyksellä

Meillä on ollut kolme iltaa hiljaista ja rauhallista. Olemme olleet aikuisissa kotona - ihanaa on se välillä! Mutta ihanaa on myös se, että tänään kaikki neljä lapsosta tupsahtavat touhottamaan ja nelilapsisena taidamme taiteilla peräti viikon eteenpäin. Jos ajatellaan pelkästään aikuisen minun kannalta, niin se on rikkaus, että lapsilla on kaksi kotia. Saamme viettää aikaamme erilaisin kokoonpanoin, aikuisten kesken, kahden lapsen kanssa, joskus yhdenkin lapsen kanssa, joskus kolme lapsen kanssa ja joskus neljän lapsen kanssa. Harvassa pikkulapsiperheessä kuitenkaan on aikuisille kahdenkeskistä aikaa näin paljoa. Tietenkin lasten kannalta ydinperheessä kahden vanhemman kanssa eläminen on varmaan paras vaihtoehto (edellyttäen, että hommat on kunnossa kaikin puolin), mutta tässä tilanteessa osaan olla onnellinen jaetusta vanhemmuudesta ja sen mukanaan tuomista iloista! Tässä monimuotoisuudessa on vielä ulottuvuutena se, että kun Santtu on työreissulla, niin minä saan viettää laatuaikaa omien lasteni kanssa ja joskus sattuu lasten isällään olo ja Santun reissu samaan aikaan, silloin saan viettää aikaa parhaassa seurassa eli yksin! Mutta huomaan kyllä, että tuota yksinoloa kaipaan huomattavan paljon vähempi nykyään kuin vaikka vielä vuosi sitten.

Uudessa työssä olen opetellut nyt muutaman päivän. Pääsääntöisesti kivaa ja mielenkiintoista, uusi ohjelma vain ottaa päästä. Mutta mukavan lyhyt työmatka! 20min, niin olen jo Länkipohjassa hakemassa lapsia hoidossta ja kerhosta! Jännä huomata, miten erilaisia toimintakulttuureja on samanlaisen työn ympärillä. Opettelen esim. käyttämään lyijykynää ja paperikalenteria!

Pääsiäisen pyhiksi on pientä kotoista ohjelmaa, ehkä ystäväperheen kyläilyä, kummitytötn synttärijuhlat ja yhdet 50v juhlat Maiviassa. Toivottavasti kivat ulkoilusäät lapsille ja meille aikuisille sopivat puusavottasäät! Ainiin ja jos yhden toiveen saa esittää, niin haluaisin eroon tästä TAAS iskeneestä hartiajumista! Ruokatunnilla ajattelin poiketa tien toisella puolella Lidl:ssa katsomassa, josko sieltä saisi niitä kananmunia, jotka monesta paikkaa on ihan oikeasti loppu. Ja jollei saa kananmunia, niin sitten on ostettava suklaamunia :)

Joku aika sitten kirjoitin isälleni sähköpostia, jonka täälläkin julkaisin. Se posti oli pelin avaus ja nyt ratkomme modernisti sähköpostitse isäni kanssa vuosien kaunoja ja vääränlaisia asenteita. Minusta se tuntuu hyvälle, vaikka monesti saakin kyyneleet virtaamaan. Analyyttisena ihmisenä en vain halua, että asiat painetaan villaisella ja kasataan huojuvaa tornia vanhojen moskien päälle. Tosin tapamme puhua/kirjoittaa ja katsella asioita on aika erilainen - varmaan sukupolvien välinen kuilu näyttäytyy tässäkin asiassa. Ja tämä asioiden selvittely ottaa nyt oman aikansa ja tilansa, vanhempiin on nyt syytä ottaa hiukan etäisyyttä, sekin tuntuu hyvälle tässä kohdassa. Eikä se silti tarkoita sitä, että välit olisivat poikki tai mitään sellaista. Ehkä suhteemme on ollut jollain tapaa liiankin symbioottinen jokapäiväisine yhteydenottoineen ja nyt on oikeasti viimeinen hetki katkoa napanuoran riekaleet. Jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta!

Aprillisunnuntai

Hei jee! Mun blogillani on kolme lukijaa! Kaikille teille kolmelle tiedoksi, että mykkäkoulu vanhempieni kanssa johtuikin siitä, että äiti oli saanut uuden puhelimen eikä oikein osannut käyttää sitä :D no, ehkä on joskus hyvä ottaa muutenkin etäisyyttä. Mulla on vähän hassu olotila tai siis hassun tästä tekee just se, että ei oo mitään olotilaa, vaikka huomenna alkaa UUSI työ! Mä en tiedä oikeen yhtään mitä tuleman pitää, onko siellä mulle edes työhuonetta. Ohjelma ainakin on uusi ja erilainen, sen opetteluun mennee muutama tovi.

Täällä vietellään erityisen hiljaista sunnuntaita, Siiri päätti asua serkkujen kanssa Kiiltäväisessä maanantain hammaslääkäriin asti. Saas nähdä lähteekö pupupukuinen Elias käymään naapureissa virpomassa, mutta ainakin sitten palvelutalolle suuntaamme perinteiseen ladyjen kahvitus- ja virpomistilaisuuteen. Sitten kepsuttimaakarikin menee kaverikylään, meillä on siis Santun kanssa lapsetonta laatuaikaa - käytämme sen varmaan tappelemiseen :D

Pikapäivitys

Kun pitää tehdä nopeasti niin tehdään vain listamuotoon:

- kummallinen perjantaiaamu, lapset menee kymppiin ja mulla on vapaata, vasta kohta kiire siis
- mun blogiani ei taida lukea yhtään kukaan, mutta ei se mitään, voin kirjoittaa tänne mitä huvittaa :D (ainiin paitsi Maritta)
- eilen vietettiin läksiäiset, olo on haikea ja vähän tyhjä, mutta ehkä sen "lopullisuuden " tajuaa vasta jonkin ajan kuluttua
- vanhempani ovat mykkäkoulussa kanssani - uusi kokemus tämäkin
- ulkona odottaa taas iso pino puita pilkkomista!
- viikonlopuksi luvassa rentoilua kotikonnuilla ja vähän pääsiäismäistä ohjelmaa
- tiedän yhden salaisuuden, mutten kerro :D

Yhdelle elämäni miehistä

Ajattelin kirjoittaa, koska tuntuu olevan helpompaa kuin asioista puhuminen. Ja tällä tavoin kuuntelet minua ehkä loppuun asti. Olen pitänyt sinua viisaana miehenä, ja sitä varmaan olet edelleenkin, vaikka käyttäydyitkin kuin pölvästi. En ole koskaan ymmärtänyt yletöntä alkoholin juontia ja tuli taas todistettua, että se on aikamoisen turha ja pahaa aikaan saava aine. Toivon todella, että koskaan enää lapset eivät joudu kuulemaan uhoamistasi - mua otti päähän jo se, kun autossa uhosit, että "jos mä oisin saanu ne pojat kiinni, niin oisin vetäny turpaan" - pieni ottaa isosta mallia ja väkivalta on mielestäni huono malli.

Olen miettinyt tässä viime päivinä kovasti rahaa ja rahalla ostettavaa valtaa. Koska tässä on kyse aika pitkälti siitä. Ilmeisesti teillä on sellainen ajatusmalli, että kun te maksatte "kaiken", niin kaikkien pitää mennä teidän sääntöjen mukaan. Mulla on pidemmän aikaa ollut sellanen olo, että te äitin kanssa pidätte mua noin kymmenvuotiaana lapsena, jonka pitää "totella" vanhempiaan. On tainnut unohtua se, että mä olen aikuinen ja suhde teidän kanssa pitäisi olla kahden aikuisen tasaveroinen suhde. Mä olen paljon miettinyt lapsuuttani ja nuoruuttani, sitä kohtaa missä on menty pieleen. Miksi kiltistä tytöstä on tullut vakavasti psyykkisesti sairas. En syytä teitä, uskon että olette tehneet parhaanne, minkä olette parhaaksi katsoneet ja osanneet. Aineellisesti asiani ovat aina olleet kunnossa, mitään ei ole puuttunut - paitsi sitä tunnetta, että minusta välitetään ja minä olen tärkeä ja ennenkaikkea HYVÄKSYTTY omana itsenäni, tällaisena kuin olen.

Ulkonäköäni, kodin pitoani, miesvalintojani, hiustenväriä, pukeutumista, lastenkasvatusta, joulunviettoa - kaikkea on arvosteltu ja arvostellaan nykyäänkin. Minut on nujertamalla kasvatettu, se ehkä on ollut sen ajan trendikin. Tärkeimpiä asioita, joita mä haluan omille lapsilleni tarjota, on aineettomat asiat, tunne hyväksymisestä, tunne siitä että he ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia juuri sellaisina kuin ovat. Siirin opettajan kanssa olen tytön käytöksestä keskustellut ja hän sanoi, että on hyvä asia, että Siiri osaa pitää puolensa ja saa äänensä kuuluviin. Tähän minä haluan lapseni kasvattaa. Ja siihen tunteeseen, että heitä rakastetaan. Ja kyllä, en ole tyhmä ja tajuan sen, että jossain kohti Siirillä menee yli ja totta on sekin, että varmasti silloin kun minä tai isänsä on läsnä, tämä käytös korostuu.

Ymmärrän sen, että teidän keino osoittaa välittämistä on raha ja aineellisen hyvän jakaminen. Ja tarvitsee ihminen sitäkin, olen kiitollinen panostuksistanne minuun ja perheeseeni. Mutta rahan tuhlaaminen meihin tulisi olla vilpittömän vapaaehtoista, ei vallan väline. Koen kuitenkin onnistuneeni elämässäni hyvin, olen ollut monia vuosia jo hyvässä tasapainossa itsenikin kanssa, taistellut erokriisistä läpi hyvien ystävien avulla, saanut aina hyviä työpaikkoja, löytänyt rinnalleni miehen, joka oikeasti arvostaa ja kunnioittaa minua. Ei teillä luulisi olevan moittimisen aihetta. Mutta aina sitä vain tuntuu löytyvän ja se on mulle niin todella vaikeaa käsittää. Miksi omaa lastaan pitää koko ajan ja jatkuvasti moittia? Mitä niin pahaa mä olen tehnyt, että olen ansainnut sellaisen kohtelun? Erityisen loukkaantunut olen Santun puolesta, hänellä kun ei oikeasti ole osaa eikä arpaa tähän ja silti ryöpytit häntä todella rumasti. Toivon, että ajattelet oikeasti näitä asioita ja pyrit edes hitusen ymmärtämään kirjoittamaani.

tyttäresi

Rukailua

Että semmoinen loma. Toiset sairastaa mielellään kotona - niin minäkin tekisin. Mutta aina ei voi valita. Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan kohti loma-Rukaa ja kilometrien lisääntyessä olotilani vain huononi. Pääkipu, poskisärky, huono olo, paniikkikohtaus. Helmeä. Onneksi Kuusamossa pääsi päivystykseen, ärhäkkä poskiontelotulehdus ja antibiootit matkaan. Jos jotain hyvää, niin palvelu oli erityisen nopeaa: noin 3min. Poskiontelovaivat on mulle uusi tuttavuus, olisin voinut jättää tutustumisen väliin. Sarvikuonokannu on ollut kovassa käytössä, särkylääkkeitä on tullut syötyä enempi kuin moneen vuoteen yhteensä. Ehkä kaikkein kovimmalle ottaa se, että toiset pääsevät kurvailemaan aurinkoisille rinteille, minä nuhjustan yöpuvussani kaiken päivää. Onneksi on hyviä kirjoja edes mukana! Nyt ehkä jaksan jo lukea, kaksi päivää on mennyt enemmän nukkuessa. Eilen kävin kylillä, autolla. En jaksanut edes shoppailla. Tänään aion mennä syömään rinteessä olijoiden kanssa ja josko jaksaisin katsoa muutaman laskun. Suurin virkani on varmaan tällä lomalla anti-möykyttäjä, eli laittaa lasten kalsarin lahkeet sukan sisään niin, ettei jää möykkyjä. Mökki on kyllä hieno kelopirtti kaikkine mukavuuksineen ja positiivista on se, että on pimennysverhot ja hiljaista. Elias on pudonnut joka yö sängystä, eikä se edes herää siihen - kuten me muut.

Mutta loma se on tämäkin. Irti arjesta ja työkuvioista ainakin.

just niin mun tuuria

Meillä ei yleensä paljon sairastella, mutta silloin kun taudit iskee, niin aina jotenkin huonoon saumaan. Kuten tänään. Tai siis jos nyt nopiaan menee kuumeet ja muut, niin ensi viikon lomaviikko ei vaarannu. Mutta miksi se on aina niin, että kun on jotain lomamatkaa tiedossa, niin eikös sillon tuu kipeeks ainakin toinen lapsista. Muistelen viime vuonnakin, että oli yksi jalkansa venäyttänyt...ja minä, joka saan rankani jumiin noin kahdesti vuodessa, niin tottakai se on nyt! Sitten voi mennä puoli vuotta niin, että ollaan kaikki ihan kunnossa...tietenkin hyvä niinkin, mutta sairauksilla on aina väärä ajoitus! Muistan silloinkin, kun asuttiin vielä ydinperheenä, että kun Janne oli pidemmällä keikkareissulla, niin yleensä silloin tuli yrjötauti lapsille - tai korvatulehdus Elsulle. Olisi parempiakin tiistaipäiviä viettää saikkua kotona - jää huomisen poikkihallinnollisen tapaamisen suunnittelua melko kevyeksi tällä menolla...

Realismin ja romantiikan välimaastossa

Tuli mieleeni, että en ole muka-muistanut tulla tänne kirjoittelemaan. Tai en ehkä ole muka-ehtinyt. Tästä päästäänkin aiheeseen, joka mua sieppaa ja sapettaa suunnattomasti: ihmisellähän on aikaa tasan kaikkeen mihin hän haluaa aikansa käyttää. Kysymys on trendikkäästi Tahtotilasta. Tämä kietoutuu myös lasteni isään siltä osin, kun hän hopottaa, ettei ole aikaa, ei ehdi, on kiire...plaaplaa...kaikkeen on aikaa minkä kokee tärkeäksi. Piste ja huutomerkki.

Viime päivät ovat kuluneet sellaisessa heiluvan hampaan tilassa. Tiedättekö: ensin se vain vähän heiluu, sitten se alkaa heilumaan enempi, vähän rutisee jo juuristaan, sitten se nykäistään irti, tilalle jää ammottava kolo, tulee vähän vertakin. Kunnes alkaa kasvamaan uutta. Mä olen tuo hammas ja olen irtaantumasta tutusta ja turvallisesta työpaikastani. Tiedän, ettei se ole kivutonta, tykkään siellä monista jutuista ja ihmisistä. Tunnen ne käytännöt, tunnen senkin, joka ei halua puhua mulle. Siellä olis tosi helppo jatkaa. Jatkaa sitä vääntämistä ja rutiineja. Mutta sen verran hullu ihminen on (tai minä ainakin), että haluan uutta, uusia haasteita, uusia ihmisiä, uusia tuulia! Ja siltikin jään kaipaamaan...ristiriitainen olotila kaikkinensa. Mä haluaisin oikeasti kulkea rinnalla joiden asiakaslasteni elämässä vielä, kun he ovat niin isojen uusien juttujen edessä. Suorapuheinen sossuntäti on rikkonut jään monessa casessa, takkuamiset vanhempien kanssa on takuttu, asioista on puhuttu suurin kirjaimin - ja tässä vaiheessa on kokemus ja olotila siitä, että ratkaisut ovat niiden lasten asioissa olleet oikeita. en haluaisi lähteä. En haluaisi jättää heitä. Ja sitten kumminkin haluan!

Mä kävin kattomassa teatterissa Canth:n Anna-Liisan - raju tarina naisen tuskasta. Lapsensa tappaneen naisen tuskasta. Puhutteleva ja tosi hyvin tehty. Sen jälkeen heräsin tajuamaan, että mulla on jonkinlainen ammatin suoja tuollaisia juttuja vastaan. Onhan niitä vastaavia meilläkin nähty -  tavalla tai toisella lapsensa tuhonneita. Pahuus on asia, jonka vain joutuu kohtaamaan työssäni. Pahuus on asia, joka on opettanut mua tosi paljon. Ihminen tekee pahaa, meidän tehtävä on suojella. Mutta meidän tehtävä ei ole tuomita. Pitää vain ymmrätää, että joku vanhempi ei pysty parempaan. Ei vain pysty.

Jaa pitikö mun jotain romantiikkaakin tähän kirjoittaa :D mitä se on? Onko se sitä kun me luettiin tässä joku ilta samalla tyynyllä Fingerporia! Romantiikan toinen osapuoli on Epsanjassa, mutta lennähtää huomisaamuna takaisin, sitten ollaan romanttisia! (hah)

Vuosi.

Siitä on kokolailla vuosi. Käsittämätöntä on se, etten minä, joka muistan kaikki mahdolliset päivämäärät, muista tarkkaan sitä päivämäärää. Mutta kokolailla vuosi. Ehkä en siksi muista tarkkaa aikaa, että sen piti olla vain yksi muiden joukossa. Yksi tapaus, jonka kanssa juoda kahvia-teetä ja parantaa maailmaa. Yksi, josta todeta taas, että ihan kiva, mutta kun se ihan kiva ei riitä. Sen olin todennut jo ehkä noin 37 kertaa (kyllä...melkoinen säätörupeama se olikin).

Sinä maanantai-iltana kuitenkin tapahtui jotain. Jotain selittämätöntä. Ehkä se oli se, että tuo villapaitainen kaljupää korjasi yläkerran vessan ovenkahvan. (testasin, että onko siitä mihinkään...) Mies joka silloin elämääni astui, ei ollut sitä mitä hain. Ei pitkä eikä akateemisesti koulutettu, ei suutelutaidon mestari Tupakoivakin vielä! Mutta se mies sanoi tuossa olohuoneen ruskealla sohvalla silloin maaliskuussa, että "mä olen nyt löytänyt sen mitä mä olen etsinyt". Se oli päättänyt, että mä olen se - tai siis Se Nainen. Mitäs mä siihen sitten sanomaan, kun kerran se oli niin päättänyt :D Alkuhuuma - oliko meillä sellaista? Meillä on ollut ehkä enempi alun vuoristorataa ja vesihiihtoa...Mahaplätsejä kovalle lumelle ja erityisen hienoja hetkiä. Se, miksi olemme edelleen yhdessä, johtuu siitä, että Se Mies saa mut raivostumaan enempi kuin kukaan muu...se saa mut lähes hulluuden partaalle "olemalla aina oikeassa". Se saa mut ärsyyntymään ryppyotsaisesti esitetyistä kommenteistaan. Ja sitä paitsi se on roudannu kaikki kamansakin jo tänne!

Niin, vuosi elämästäni. Vuosi elämästämme - ehdottoman hieno vuosi. Uusperheen arki ja juhla on koettu ja särmiä hiottu. Koen olevani kovin rikas ja onnellinen. Henkisesti rikas, kokonaisvaltaisen onnellinen.
<3 Santtu, mä rakastan sua. <3

Operaatio uusi työ

Lyhyesti homma meni näin: sain viime pe sähköpostia Jämsän sosjohtajalta, että kiinnostaisiko mua tulla Jämsään töihin. Ja tottahan mua kiinnosti! Menin eilen keskiviikkona aamulla sinne tapaamaan sitä johtajaa ja se kysyi, että haluanko mä aikuispuolelle, jossa olis ensin viransijaisuus, mut mahkut vakipaikkaan sosiaaliohjaajana vai haluisinko ls-puolelle vuoden loppuun kestävään sijaisuuteen. Harvemmin kai pääsee valitsemaan kahdesta hyvästä :D Valitsin aikuispuolen juurikin pidemmän tähtäimen mukaan...eli että ehkä vakkariksi. Juu kiitos hei, huhtikuun alussa aloitan! Menin vanhaan työpaikkaan ja kerroin lähdöstäni. Kaikki hyvin.

MUTTA...tänään olin saanut postia Jämsästä, että matkaan on tullut mutkia: se tyyppi jonka tilalle olisin menossa, niin sen siirtymisessä uuteen paikkaan onkin tullu jotain hämminkiä ja se ei tiedäkään lähteekö / millä aikataululla...samassa postissa mulle tarjottiin kuitenkin sitä ls-paikkaa. MUTTA...olen silti nyt paniikkihermona, että jos tää koko Jämsä-juttu kosahtaa...ja mä kun olen ehtinyt jo riemuita ja toitottaa asiaa...huomenna pitäisi ratketa tämä kuvio...huuuih.

Alakulo

Mulla on nyt alakulo. Meinasin sanoa, että masennus, mutta se olisi liian jyrkkä ilmaus. Mutta sellainen tiiättekö, että mikään ei nyt huvita ja kaikki on tyhmää. Erityisesti tyhmää on kaikki siis. Mutta tyhmistä tyhmimmät asiat tällä hetkellä ovat:
- Santtu on enklannissa ja siellä tuulee = ei pääse kiipeämään tuulimyllyyn ja reissu on vaarassa venyä
- joudun tekemään elinkeinotoiminnan veroilmoitusta, joka uhkaa jäädä plussalle, joten jäännösveroa tulossa jo olemassa olevan 800e arvonlisäveron lisäksi (että kannattaako tää kotimyynti...)
- työpäivä venyy iltamyöhään ja illasta on vielä kaikkein haastavin osuus eli vanhempien tapaaminen liittyen aggressionhallintaryhmän vetämiseen (HUOH)

Eli siis loppujen lopuksi asiat on mallillaan ja hyvin. Pitää vaan päästä valittamaan.

Iso askel, pieni askel?

Eilen oltiin tyhjäämässä Santun asuntoa. Tai siis hän itse makaili migreenin kourissa olohuoneen matolla ja minä puunasin. Toisaalta nauroin sille kun se alkoi päästä elävien kirjoihin, että oikeastaan se oli onni, että sillä oli migreeni: muutoin se olisi miesmäiseen tapaan alkanut kiukuttelemaan, että ei jaksa enää, mennään jo. Ja asunto olisi sillä vielä ensi joulunakin...No, osittain tuohon asunnon roikuttamiseen varmaan liittyy psyykkinenkin aspekti: pelottaa ottaa Iso Askel. Ja ollaan siitä puhuttukin, että mitäs sitten jos tuleekin ero...tai siis mä olen oppinut edellisen eron myötä, että mitä vaan voi tapahtua eikä yhtään auta, vaikka kuinka suree etukäteen. Rakas mieheni on vain ikuinen pessimisti. No, joka tapauksessa kämppä on siivottu ja yksi autokuorma tavaraa odottaa enää eteisessä pakattuna. :) Hassu juttu on se, että mä tiedän tällä hetkellä paremmin, mitä Santtu omista ja mistä mikäkin löytyy (kuten ne ÄLLÖlakanat eli sellaset satiiniset, joihin mun kuivat kädet ja kantapäät jää kiinni ja niitä EI TOD käytetä...)

Iso Askel tai Pieni Askel: Siiri tuli tänään yksin linja-autolla Treelta Länkipohjaan! Ja olihan se ylpeetä! Tuleva viikko on taas erilainen viikko: Santtu lähti tänään Englantiin ja tulee toivottavasti torstaina kotiin. Nyt vain toivon, ettei tule tulipalopakkasia tai viittä metriä lunta...

Nyt otamme Pienen Askeleen kohti Jämsää, kirpputoria ja sen jälkeen vaate-esittelyä!

Maailman ihanin tyttö

Meillä asuu maailman ihanin tyttö. Se on myös maailman rasittavin tyttö. Se on mun Siiri! Me oltiin Siirin kanssa tänään koko päivä kahdestaan reissussa, ajeltiin pitkät matkat autolla ja laulettiin täysiä Ultra Brata :) (se osaa ulkoa lähes yhtä monta biisiä kuin mäkin!). Se on huippu-mimmi, kasvamassa kovaa vauhtia esimurrosikään. Suurimman osan ajasta se laittoi hiuksiaan peilin edessä, mallasi uusia aurinkolasejaan ja keltaista käsilaukkuaan. Se on niin kaunis neiti. Ostettiin kirpparilta kahdet farkut sille - pillit tietenkin. Sitten se hupsu laittaa ison pipon päähän ja jättimäiset aurinkolasit nenälle. Sellainen se on, mun Siiri!

Sitä paitsi se ei tuu koskaan jäämään jalkoihin. Joku voisi sanoa, että se on itsepäinen ja hankala - ja on se sitäkin, mutta mä arvostan sitä just siks, että se uskaltaa. Se menee kouluun silmälaseissa jos sitä vaan sattuu huvittamaan. Sillä on sisäinen palo tehdä, luoda ja olla luova. Sille pitäisi ehdottomasti löytää näytelmäkerho, jotta se pääsisi valloilleen! Se on viisas ja nokkela, kovaääninen ja tietyllä tapaa johtaja. Ja se osaa sanoa vastaan - no myönnettäköön, että tässä kohtaa joskus toivoisin, että omaa tahtoa ei olisi ihan niin paljon...mutta ainutlaatuinen kokonaisuus.

Se on myös herkkis - mutta sen puolen näkee vain kun kuuntelee sitä ihan oikeasti. Se on vähän rääväsuu, vähän liian juputtavainen ja melko ärsyttävä - mutta just siks mä sitä rakastan niiiiiin paljon. Se on aika paljon niinkuin minä :D ja sitten ihan viimeaikoina siinä lapsessa on näyttäytynyt myös isänsä: tietyissä eleissä, ilmeissä, sanomisissa. Ja musiikissa. Ja tavaroiden hukkaamisessa.

Sellainen se on - mun Siiri <3

Vaatenirson mietteitä

Nyt seuraa tekstiä, josta ei sitten kenenkään pidä loukkaantuman. Puhtaasti vain oma mielipiteeni tämä!

Olen pinnallinen minäkin, mutta tunnustan sen vain yhdellä tapaa tai  yhdessä asiassa. Heikkouteni. Vaatteet. En snobbaile huippumerkeillä, mutten myöskään sulata halpahallia tai löytöteksiä - no ehkä pitkissä kalsareissa ok. Sen verran luen kaksplussan mammoja, että voin olla samaa mieltä Lassiesta ja Ticket to Heavenista. Merkkivaatteita tietyssä määrin - huvittavuuteen asti joskus; Siiri taisi olla alle 2v, kun tunnisti Marimekon brändin... mutta ehkä merkkejäkin enemmän katson tyyliä ja vaatteiden yhdistelyä...voi huoh, saan pahoinvointia joskus...laitetaan kuviota ja kuviota tai punaista ja punaista, jotka ei kuitenkaan ole samaa punaista...ja kyllä: kivittäkää, kivittäkää: jopa luokittelen ihmisiä sen mukaan miten he lapsensa pukevat!

Mutta kallis ei makuni kuitenkaan ole, pitää vain osata löytää halvat tyylit ;) no okei, ostan mä metsolaa-småfolkia-meandita lapsille kyllä. Ja myynhän mä lingonia - ja nyt päästään yhteen asian ytimeen: en enää ole tyytyväinen edustamani merkin tyyliin :/ siksi taidankin lopettaa tähän kauteen.

Jossain vaiheessa kun olin vielä lasten kanssa kotona, n 90% kaikista lasten vaatteista oli kirpputoreilta. Nyt ajanpuutteen takia joudun ostamaan uutenakin. Meillä lapsilla vaatekaapit pullistelee ja omastani on ollut jo monta vuotta takalevy irti...iloitsin eron jälkeen, kun sain lisää kaappitilaa vaatteilleni! Ja ihan oikeasti mulla on esim. noin 30 mustaa villatakkia/neuletakkia...niitä vain tarvitsee olla :D kai ymmärrätte - ja eilen ostin yhden lisää!

Yksi kammotusaihe on minulle lasten juhlapukeutuminen...en vain voi käsittää sitä, ettei lapsille opeteta, että juhliin laitetaan juhlavaatteet ja KENGÄT! kammottavia on ne joulujuhlat, joissa tytöt on kauniissa mekoissaan ja KUOMA-saappaat jalassa...eii. Myötähäpeä. Ja tässäkään ei raha ole varmasti se kysymys, koska lasten juhlakenkiä saa todella halvalla kirpputorilta ja ne voi sieltä tiukkapipoisempikin lastensa jalkojen virheasennoista painajaisia näkevä ostaa, koska niitä juhlakenkiä ei pidetä joka päivä tai kauaa aikaa edes. Kyse on siis jostain muusta. Toisaalta kammoksun välillä joidenkin aikuistenkin tyyli- ja juhlapukeutumiskäsityksiä.

Enkö siis olekin kauhea ihminen? Mutta kyllä: minunkin lapsillani on ollut Lassien haalarit - kotikäytössä ja isovnahmpien ostamana :D

Hiljaisuus

Me kuunneltiin eilen illalla Santun kanssa tietokoneen hurinaa ja pesukoneen kolinaa. Ääniä, joita ei yleensä tässä talossa kuulu siitä syystä, että koolla on vähintään kaksi elämäntarmoa uhkuvaa ipanaa. Illan kunniaksi joimme viiniä ja virittelimme kotiteatterin! En olis ikinä uskonut, että sellainen mun olohuoneeseen tulee...mutta niin vain siellä on nyt tykki ja valkokangas...varmaan ihan kiva pelata Wiitäkin.

Meillä kaikki neljä lasta nukkuu kyllä hyvin, mutta silti tuollainen 11h unta putkeen tuntuu aina hyvältä! Paitsi että nyt on toisella selkä jumissa ja toisella niska jämähtänyt. Teimme eilen myös tulevaisuuden linjauksia...Santtu on vihdoin kypsynyt ajatukselle, että vuokrakämppä on aika tyhjentää ja asettua kokonaan tänne. Aika hurjaa. Laajennussuunnitelmia lykättiin vuodella, mutta tuo keittiö varmaan otetaan työn alle jo kohta! Jee! Suunnitelmissa purkaa vuosia käyttämättä ollut puuhella ja laittaa tilalle vähän pöytää ja kaappia. Ja tietty uusi lattia ja mikä parasta: LATTIALÄMMITYS! Oijoi, mikäs olis näilläkin pakkasilla kävellessä, kun olis lämmin lattia!

moniongelmainen

Mä oon hei syöny jo kolmena päivänä d-vitamiinia ja silti mua väsyttää! nooh...päivä on kuitenkin jo oikeesti paljon pitempi, valoisalla ajalla voisi ehtiä jopa hiihtämään työpäivän jälkeen varsinkin nyt, kun teen lyhempää päivää! Mulla oli joku visio, mitä mun piti tänne kirjoittaa, mutta alkoi just väsyttää niin paljon, että katotaan mitä tästä tulee :D

Mä oon miettinyt, että jaksankohan mä olla tuolla nykysessä duunissa enää tän vuoden jälkeen...määräaikaisia sopimuksia vuodesta toiseen ja kaikkee ihme-vääntöä koko ajan. Jos vaan sanois sitten, että en mä ota enää uutta sopimusta ja kattelis uusia tuulia - tai olis vaikka hetken ansiosidonnaisella kotona! Onkohan mulla joku murrosikä? siis kirjaimellisesti elämän murrosvaihe, koska koen samoin tuon L&B-vaatemyynnin kanssa: nyt vielä yksi mallisto ja sitten henkarit naulaan. No, sitäkin puuhaa oon tehny yli 6 vuotta ja totuus on se, että Me&I lyö aika pahaa kiilaa noille kotimyyntivaatemarkkinoille. Sen sijaan Partylite - ah, siitä mä nautin! Oonko mä jotenkin kieroutunu ajatusmalliltani, kun oon niinku vapaaehtosesti jättäytymässä "pois töistä". Vähä luuseri jo nytkin, kun teen vaan 6h päivää. Mut ihan oikeesta ja vakavasti jos kirjoitetaan, niin mun mielestä koko elämää ei saisi kukaan tuhlata vain työntekoon. Töitä pitää tehä just sen verran että tulee toimeen sillä tasolla, jolla itse haluaa. Ja mulle riittää vähempi. Enkä mä koe olevani millään tapaa köyhä, vaikka laskennallisesti elänkin köyhempänä kuin moni muu suomalainen. Olen sitä paitsi asuntovelallinen mielenterveysongelmainen pätkätyöläinen yksinhuoltaja! Hahaha, moniongelmainen kenties?

Villasukkajahti

...se menee niin, että sanotaan än yy tee nyt ja lähdetään metsästämään mahdollisimman paljon kadonneita villasukkia! Minä voitin Siirin 15-14, mutta luvut olis pitäneet olla paljon isommat, niin tyhjää on meidän sukkalaatikossa. Kuka tunnustaa pöllineensä meidän kaikki lämpimät sukat?

Ja arvatkaa mitä mä pöljä tein...lämmitin uunia pellit kiinni! Jesh, tää päivä on hieno. Ootan vaan kun Santtu tulee pian kotiin, niin sillä voi olla pari sanaa tästä savuaromista. Jos mä sanon sille, että Partylitella on uusi tuoksu kynttilöissä! Ja sitten syttykukat...voi ei...sain työkamulta kassillisen kynttilöitä ja toisen kassillisen jo eilen toiselta kamulta...ja sitten kaksi jättikassia kananmunakennoja. Lukekaa sitten lehdistä, että perheenäiti hukutti perheensä syttyruusuihin. Mut oikeesti järkytyin, kun kuulin, että joku myy niitä 1e/kpl, tai siis järkytyin, että jotkut OSTAA niitä tohon hintaan...minä kun olen annellut ilmatteeksi!

Tuleva vkonloppu on harvinainen...jos se menee kuten on suunniteltu: lapset on koko vkolopun isällään! Mä kyllä pahoin pelkään, että isänsä siihen vielä jonkun keikan keksii...niin sillä on aina ollut tapana :/ mutta toivotaan parasta. Toivokaa tekin.

Parisuhteellista ja yhden vuoden kriisiä

Mikset sä koskaan, miksi sä aina jne jne. Jankutijankuti. Se olen minä. Tunnustan. Tällä kertaa sain pahan mielen siitä, että toinen on aina niin vakava ja jos ottaa päähän, niin sitten kaikki on mustaa. Mun elämässä on tärkeetä kuitenkin tietynlainen leikkisyys ja ilo ja jos jotain olen oppinut niin sen, ettei ainakaan etukäteen kannattaisi murehtia. Mutta tämä toinen - kantaa koko maailman murheita harteillaan, tai siltä ainakin tuntuu. Ja ahdistavinta on se, että joutuu tietyllä tapaa kontrolloimaan itseään ja omia puheitaan ja tekojaan, ettei vaan loukkaa tai aiheuta ärtymystä. Ja eilen se vain kiehui yli - naisellisesti naama räässä vollottaen. Olen oppinut tässä parisuhteessa itsestäni paljonkin asioita, mutta ehkä iloisin tietyllä tapaa olen siitä oivalluksesta, että en enää murehdi tulevia asioita niin kuin ennen oli tapana. Ehkäpä sen katkeran avioerokokemuksen takia. Miksi murehtia, kun sillä ei saavuta mitään - kaikki voi kaatua kumminkin, murehdit tai et. Vielä kun tämän hyvän opin saisi istutettua tuohon karvanaamaiseen mörökölliin (rakastan, rakastan). Mä oon aina ollut aikataulujen ihminen, rakastan kalenteriani ja sitä, että on jotain suunnitelmallisuutta. Santtu taas ei voi sietää sitä, että suunnitellaan etukäteen. Mutta arvatkaas mitä: elämän isoissa linjoissa roolit kääntyy ihan päinvastoin! Mä pystyn nykyään elämään niin, että se otetaan vastaan mitä tuleman pitää, mutta S pohtii kauheen tarkkaan aikoja kauas eteenpäin. Tää on jotenkin kauheen nurinkurista.

Mutta se, mistä mä olen hirmuisen iloinen: Santusta on mulle vastusta. Me on riidelty varmaan enempi kuin sen 13v aikana edellisessä parisuhteessa yhteensä, mutta silti mä koen, että tää suhde on hyvä ja tunne on syvä. (juu kyllä, runolliset kykyni). Mut varmaan vielä pitkään me hiotaan tätä uusperhekuviota, jotta kaikki löytää paikkansa ja roolinsa. Ja aika mausteinen soppahan tää on, kun on eksät ja nyksät ja eksän nyksät ja nyksän eksät ja teidän lapset, meidän lapset, minun, sinun, hänen ja heidän lapset. On äitejä ja isiä ja mummoja ja pappoja. On tunteita ja käytännön järjestelyjä, on pettymyksiä, hampaiden kiristelyä ja suuttumusta. On katkeruutta ja rikkinäisyyttä. Että mitä tästäkin sitten tulee :D No, sen vain aika näyttää!

Pakkasta, talolaajentumaa ja arkea

Jaa niin ja pressaehdokkaita...muistan, kun Siiri oli kuusi vuotta sitten sellainen kolme vuotias nilliäinen ja sillä oli kyllä vakaa mielipide siitä, että "Niimistö (nimenomaan m-kirjaimella) on hyvempi". No, taisin äänestää silloin Halosta ja nyt taitaa saada Pekka ääneni. Olen siis loikkari, koska ekalla kierroksella äänestin "niimistöä". Mutta Suomi tarvitsee muuta kuin talouskasvua - tai ainakin yksittäinen ihminen tarvitsee jotain muuta hyvinvointiinsa. Piste tälle asialle. Pam.

Pakkanen paukkuu nurkissa, onneksi mun mussuni kantaa puita ja rakentaa lumilinnaa :D Tänä vuonna täällä ei palella! Olemme hiukan myös talokuumeisia...tai laajennuskuumeisia kai pikemminkin. Haaveissa siintää 26m pitkä kunnon rivari :D eli siis toiseen päähän huone ylös ja alas ja okeiokei, saakoon Santtu toiveensa läpi: toiseen päähän autotalli ja -katos. Vaikken mä ihan ehkä ole lämmenny vielä sille, että se autotalli pitää olla talossa kiinni...mutta siis suunnitteluvaihehan tässä on nyt vasta menossa, siis suunnittelemme, että alammeko oikeasti suunnitella! Huomenna tulee tuttu timpuri tekemään vähän kustannusarviota. Vielä kun joku siirtäisi tuo Orivesi-Jämsä -rajan vähän eri paikkaan. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että haaveksin pääseväni Jämsän puolelle asumaan. Mutta ajat muuttuvat.

Lapset ovat olleen nyt muutaman päivän isällään -ihanaa! Tai siis tottahan mä toisaalta kaipaankin, mutta erityisen ihanaa se on siitä syystä, että tiedän lasten tykkäävän, kun saavat välillä olla isin kanssa. Ja onhan tää aika luksusta: kolme iltaa hiljaisuutta! Huomenna tulevat ipskut eli ipanat kotiin, torstaina tulee kaksi lisää ja jotta ikäjakauma ei aivan keikahda, niin perjantaina tänne saapuu vanhempani. Eli todellista suurperhe-eloa luvassa! Ja sunnuntaille vielä vähän enempi tohinaa, kun vieteään Elsun juhlia.

Muutoin täällä mennään kovin arkisissa tunnelmissa. Odotan helmikuun alkua kuin kuuta nousevaa: silloin mulla alkaa kolmen kuukauden osittainen hoitovapaa eli lyhyemmät työpäivät! Jiihaa!

Pyykinpesusta ja talipalloista

Mä olen aina rakastanut pyykin pesua! Oikein joudun joskus haalimaan vaatteita pestäväksi, että saan koneen pyörimään. Jos olen jossain reissussa, niin sitten vasta tuntuu kotoisalta, kun saan pesukoneen päälle. Eikö olekin hullua. Ehkä se on joku yritys pestä puhtaaksi - niin mitä? Peseminen eli siis koneeseen laitto ja kuivumaan laitto on hauskaa, MUTTA sitten ne jumahtaa puhtaana tuohon puhtaan pyykin koriin, eivät mokomat kangaspalat osaa kävelöle itse paikoilleen! Oikeasti tuo kuivamaan laitto on sellainen, että Elsu on monesti apuna ja se menee niin, että Elsu kaivaa koneesta vaatteita ja heittää mulle ja mä yritän napata kiinni...halvat huvit. Ja hei siis ihan mahtavaa kun  mulla on nyt sellainen kone, joka näyttää paljonko on aikaa jäljellä!

Sitten talipalloihin...lapseni Siiri YHDEKSÄN VUOTTA sai kauppakohtauksen, kun en ostanut talipalloja! Selitin, että jos lintuja alkaa ruokkimaan, niin sitten sitä on tehtävä koko talvi, mutta tämä vaan kävelee kaupassa talipallot kädessä ja itku silmässä. Julmana äitinä en antanut talille periksi. Ehdotin jäätelöä. Mutta kun ei kuulema ole tarpeeksi isoa jäätelöä. Nih.

7 vuotta sitten...

...minulla oli iso maha, koska siellä potkiskeli Senni-vauva! Tai niinhän me luulimme :) Mutta joka tapauksessa tämä päivä oli seitsemän vuotta sitten merkityksellinen, koska silloin jouduin raskausmyrkytyksen takia sairaalaan. Se oli kamalaa, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miksi se oli NIIIIN kamalaa. Tutustuin ihanaan huonetoveriini, jonka kanssa vietin melkein kaksi viikkoa lähes 24/7...hurtin huumorin siivittämänä. Huonetoveri synnytti tammikuun lopulla pojan, jonka elinkaari oli lopulta vain reilun 50min mittainen. Elämän karut tosiasiat, syntymä ja kuolema tulivat tuolla reissulla tutuksi. Edelleen pidämme Annukan kanssa yhteyttä, oli se yhteinen aika kuitenkin molemmille niin merkityksellistä.

Minä olin sairaalassa se hankala potilas, jolla välillä päässä viirasi ja välillä vaan ketutti. Huolestuttavaa alkoi olla siinä vaiheessa, kun minulle alkoi tulla postia sairaalan osoitteella! Opin huomaamaan, että elämään voi mahtua monenlaisia ilmiöitä - kuulin esim päiväsalissa kertomuksen, kuinka pariskunnalle syntyi yllättäen vauva, vaikka päivystyksessä oli ensin ajateltu ärhäkkää virtsatietulehdusta...Mutta kaikkineen se liki kolme viikkoa "täysihoidossa" oli puuduttavaa ja ärsyttävää. Onneksi Janne vietti viimeiset neljä päivää ennen synnytystä mun seurassani koko ajan: "lomailimme" varastohuoneessa. Ja voi vain kysyä, että moniko mies on prenalla viettänyt useemman vuorokauden :D

Synnytystä käynnistettiin 6 vuorokautta! Huuh, ajatelkaa, joka päivä kovat supistukset, mutta ei sen valmiimpaa. Kunnes 7. käynnistyspäivän aamuna hulahti vedet ja sitten se olikin nopeeta toimintaa! Pieni sininen poikamme Elias syntyi puolentoista tunnin työllä aamulla joskus klo seittemän jälkeen mitoin 3120g ja 50cm. Elsu oli kovin epäkypsä vielä tähän maailmaan (rv 37+0) ja viettikin viisi päivää lastenosastolla vahvistumassa. Keuhkoissa oli vähän epäkypsyyttä, sokerit heilahtelivat ja ekana päivänä poika palelikin. Minä häivyin sairaalasta heti kahden päivän päästä ja kylläpä teki hyvää päästä kotiin! Poikaa käytiin toki hoitelemassa päivittäin.

Vaan sieltä pikkuruisten osastolta on poika ponnistanut ja kasvanut pian jo seitsemän vuotiaaksi eskarilaiseksi! Mittaa taitaa olla jo 130cm ja painoakin nollakäyräläispojan verran. Elsu on ihana mies! Ja osaa jo lukeakin.

Talviurheilua

Tänä viikonloppuna on kaivettu luistimet naftaliinista - tai oikeammin vaan tuolta takavarastosta. Kyllä mä pystyssä pysyin, mutta jarruja niissä ei ole :/ ja sitten on hiihdetty! Latu ei vain aivan taida mennä ympäri, joutuu sahaamaan vielä eestaas. Mutta tuonne pakkaseen ovat tyttöset lähdössä - ja eväät mukana tietty! Eräänlaista urheilua on ollut myös se, että on saatu uusi tiskikone ja pesukone paikoilleen! Ihan mahtavaa, mäkin olen nyt digitaaliajassa ja voin kytätä, että montako minuuttia vielä ennen kuin pääsee ripustamaan! Vaan harmillinen urheilutapaturma sitten onkin se, että keittiössä ei voi käyttää vettä ollenkaan nyt...siellä on joku putki rikki. Toivottavasti Santtu saa siihen tänään osat, ei ole kivaa olla ensi viikkoa ilman vettä - sen lisäksi että kaipaa Sisilian myllyissä kiipeilevää murustaan :/  Mutta niinhän se on, että hätä keinot keksii: iltaruuaksi syötiin Köyhän pitsoja ja Salesta sai onneksi kertisastioita. Mutta on se tällaisena nelilapsisena kumminkin hankalaa, ettei keittiöön tule vettä. Niin, bonustyttöset ovat olleet taas ilonamme tämän viikonlopun - mukavaa on se!

Tervetuloa!

Pitkään pohdin...pitkään mietin. Onko liian henkilökohtaista avata tätä julkiseen tarkasteluun. Mutta sitten ajattelin, että elämää se on vain. Tai Elämää. Jätäthän kommentin vierailustasi!

Hermo menee niin todella...

elsu: " äiti koska mä pääsen taas isille?"
minä: "öö, ootas, ens viikon sunnuntaina"
elsu: "ai siis millon?"
minä: "no niinku ei nyt sunnuntaina mut seuraavana"
elsu: "*pyörittelee silmiään *...jaa"

soitinpa tuossa sitten eksälle, joka ei vaivaudu edes mun maileihini vastaamaan...kerroin, että lapset oikeasti ikävöi sitä ja ihan oikeastiko se on sitä mieltä, ettei aio tavata lapsia sopimuksen mukaista 15päivää kuussa. kerroin lastenvalvojan kannan, että sopimusta tulisi noudattaa, kun sellainen on kerran tehty. hän vain sanoo "ymm" ja sitten niin raivostuttavasti, että "tapaan niitä niin paljon kuin ehdin"...huoh...eikö ihminen ehdi kaikkina muina aikoina JOS HALUAA paitsi työaikoina? vaan ei tämä herra! uusi elämä menee OMIEN LASTEN edelle ja se on niin surullista, niin kurjaa ja sydäntäraastavaa. Suutuin taas...vaadin häntä varaamaan ajan lastenvalvojalle. mutta eihän hän mitään ehdi tehdä ja minä en voi ymmärtää, että hänellä on niin kiire, ettei edes sähköpostia ehdi lukemaan. voi morjes. ja vaikka tässä miten itse hermostun enkä voi ymmärtää, niin kaikkein kamalinta on kuitenkin se lasten ikävä, itku ja kysely, että missä isi on, milloin näemme...ja sitten lasketaan, että ootappas, meneekös siihen nyt sitten kaksi viikkoa :(

Sunnuntai kera käynnistysvaikeuksien

No, auto kuului lähtevän käyntiin, mutta minä en oikein pääse vauhtiin. Jotenkin vähän laahaa. Mutta ehkä se on lepopäivän tarkoituskin. Eilen oli puuhakas päivä, niin nyt vedetään henkeä. Lapset lähtevät kohta isälleen, minä kaipaan ja murehdin siis taasen muutaman päivän, vaikka toisaalta on ihana nauttia "hiljaisuudestakin". Ja Santusta :) Siiri on selvästi vähän mustis, mä en saa olla Santun kainalossa sohvalla, vaan Siiri änkee siihen. Luonnollista varmaan.

murinaa

Minä murisen. Olen karhu - ai jos pääsisikin talviunille! Mutta siis äksmiäs se taas saa mut kihahtamaan...kun on niin vaikeeta noita omia lapsia tavata. Huoh. Että hänhän se on kuulema enempi niiden kanssa ollut. Ajatus vissiin, että nyt ei sit enää tarvi olla lasten kanssa, kun on aikoinaan panostanut. Aivotonta. Väänsin taas rautalangasta, että minun miestäni lapset häviävät nyt tässä yhtälössä, ensimmäistä kertaa - oikeasti ensimmäistä kertaa sanoin tänään, että hän on paska isä...:/ ottaa vaan päästä.

Ja ah auvoa, kun astun sisään ovesta, niin vanhempi lapsi kiukkuaa jo kynnyksellä! No, nyt on punaposkisia lumihommissa olleita ipanoita! Puhuin Siirille taas siitä, että olisiko joku ammattiapu tarpeen, hän suuttui...tuntui vain, että tuo käytös on välillä niin huolestuttavan kaukana tavallisen 9-vuotiaan käytöksestä ja lapsella on paha olla. Huoh.

Ja sitten: Santun kanssa innostuttiin eilen miettimään, että laajennetaanko taloa vai katsellaanko isompaa! Ja mennään huomenna kattomaan yhtä vanhaa koulua, oijoijoi!

14v sitten

Kutakuinkin päivälleen 14v sitten minä nuori 19v tyttö "jouduin" tai haluaisin sanoa, että pääsin Pitkäniemen psykiatriselle kriisiosastolle. Pääni teki temppuja, joidan kanssa en enää itse pärjännyt. Olin toki aina ollut kovin luulosairas ja pelokas, ihan jo pienenä, mutta tuossa oman elämän ja aikuisuden kynnyksellä omat keinot eivät enää riittäneet. Sain ensimmäisen paniikkikohtauksen - todella pahan sellaisen- uudenvuoden yönä. Minulta puutui toinen puoli, en pystynyt kunnolla puhumaankaan. Tiesin jo itsekin aavistella, mistä on kyse. Minut ohjattiin psykiatriseen kriisiryhmään, josta edelleen hyvinkin pian lähetteellä Pitkäniemeen. Se oli aivan hullu paikka...tai siis oikeastaan aika pelottava. Enkä oikeasti tainnut kuulua sinne, koska ainoa ihminen, johon samaistuin oli nuori ja mukava siivooja...isäni ja Janne kävivät luonani, pelasimme Compatibilitya ja söin Jannen tuomia Fanipaloja (kaksi tarkkaa muistikuvaa...muutoin tuo aika on aikalailla usvaista). Minua hoiti lääkäri Pekka, ja se oli ehdottomasti minun pelastukseni! Pekka sanoi, että olen vain liian pieni tyttö ja minun pitäisi vähän kasvaa...ei lääkkeitä ja kolmen vrk:n polikliinisen seurannan jälkeen kotiin - tai oikeammin suoraan laivamatkalle, johon olimme muutenkin olleet lähdössä. Laivamatkalta muistan ahdistuneen olotilan ja sen, että söin appelsiinia. Mutta muistan myös sen hyvän tunteen, kun "selvisin" sieltä hengissä.

Kasvutarinani jatkui opiskelujen rinnalla. Välillä olin paniikeiltani ja pakkoajatuksiltani parempi ja välillä huonompi. Yksin en oikein voinut olla, ihmisten seurassa olotila oli parempi. Opiskeluaikoina en oikein uskaltanut mitään. Elin kuin jonkinlaisessa kuoressa, hiljaa ja varovasti. Näinä aikoina myös parisuhteemme sai ensimmäiset vinoumat, koska Janne toimi osin kuin omaishoitajanani. Pahimmillaan paniikkikohtaus saattoi olla päällä 3vrk...pahimmillaan pelkäsin tappaneeni jonkun, pahimmillaan lakkasin lähes elämästä. Hoidin itseäni vaihtoehtokeinoin vyöhyketerapialla ja homeopatialla, jälkeen päin harmittelin sitä, etten tajunnut niiden ainakin osittaista tehottomuutta.

Keväällä 2001 olotilani paheni ja onnekseni löysin itselleni samaisen Pekka-lääkärin! Nyt oli tullut aika kokeilla kovan lääketieteen apuja, koska kasatessani puita liiteriin olin varma, että Kiinassa tulee maanjäristys, kun minä heitän halkoja niin kovalla voimalla...Pelkäsin ja pelkäsin pelkoa. Oireilin fyysisesti, jopa oksensin pahaa oloa toisinaan. Toukokuussa -01 hakeuduin uudemman kerran myös sairaalaan, tällöinkin olin liian terve sinne...lääkitys alkoi pikkuhiljaa auttaa minua ja muistan kesän 2001 yhtenä elämäni parhaista! Vihdoinkin aloin vapautua, vihdoinkin uskalsin elää!